Olen aiemmin kirjoittanut sotilaiden sananvapaudesta ja luulin jo, että asia olisi selvä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan hyökkäykset strategian laitoksen johtajaa everstiluutnantti Torsti Siréniä ja kaikkien upseerien sananvapautta vastaan antavat kuitenkin aiheen palata asiaan. Kertaan perusteet, mutta jos asian yleiset, perustuslailliset ja muut lainsäädännölliset taustat ovat epäselviä, niin pyydän kiertämään sarjan ykkös- ja kakkososan kautta.
Perusteet
Sananvapaus
Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:
Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.
RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.
Tämä sananvapauden rajoitus koski vain puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkista tilaisuutta tai muuta kokousta. Tätä rajoitusta laajennettiin kuitenkin tapakasvatuksessa yleiseksi sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme edelleenkin vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme vieläkään saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei enää merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.
Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite
Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan.
Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, mm. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.
Politiikasta
Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu.
Case Sirén
Warrior/Scholar
Everstiluutnantti Torsti Sirén jakoi Facebookissa tilapäivityksen, jossa hän kommentoi Ukrainan kriisin ja sen seurauksena harjoitettavasta politiikasta seuraavasti:
Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.
Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa
Sirén on Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja ja valtiotieteiden tohtori. Strategian laitos on viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti tuottanut paljon tutkimuksia strategisesta kommunikaatiosta. Sirén välitti näkemyksensä siitä, miten Suomi saattaa näyttäytyä maailmalla, jos tarkastellaan tekojen perusteella muodostettavaa kuvaa sanomasta. Olisi perin kummallista jos tiedeyliopiston ainelaitoksen johtaja tai professori ei voisi puhua tutkimusalastaan.
Ministerin hyökkäys
Nimen omaan tässä roolissa on tarkasteltava Sirénin sananvapautta. Ei ole olemassa upseerien sananvapautta, vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja tällaista maalaileekin. Upseerien sananvapaus ei ole sen rajatumpaa kuin muidenkaan virkamiesten; merkittävimmät sananvapauden rajoitukset muodostuvat virkamiehen asemasta.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastaus everstiluutnantti Torsti Sirénin tilapäivitykseen edustaa aiemmin mainitisemaani lojaalivelvoitteen mielivaltaista tulkintaa:
Suomen puolustusvoimat nauttivat laajasti suomalaisten luottamusta ja sen työtä arvostetaan. Olen itse seurannut sotilaittemme toimintaa erilaisissa kriisinhallintatehtävissä ja se luottamus jota he kansainvälisestikin nauttivat on todella ansaittua. Minusta on tärkeätä että tätä luottamusta ja arvostusta ja sen synnyttämää laajaa maanpuolustustahtoa ei horjuteta sellaisella, myös epälojaalisuutta valtiojohtoa kohtaan osoittavalla upseerien julkisella politikoinnilla, jota ei voi pitää palveluksessa olevilta asianmukaisena.
Tällaista luottamusta horjuttavaa käytöstä voi pitää epäisänmaallisena, ihan siitä riippumatta minkälaisia mielipiteitä suomalaisista tai muista valtioista siinä esitetään.
Upseerin ammatinvalinta on vapaaehtoinen ja jos tämä rajoite tuntuu liian vaikealta ei ammatissa ole pakko jatkaa. Varmuuden vuoksi: kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastauksessaan Sirénille
Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että viranomaiseen. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on esimerkiksi osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.
Case Sirénissä strategian laitoksen johtaja kyseenalaistaa Suomen valtiojohdon strategisen kommunikaation mielekkyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Tuomioja vastaa leimaamalla Sirénin toimet epälojaaliksi ja epäisänmaalliseksi politikoinniksi. Ainoa kohta missä Tuomioja puhuu edes vähän asiasta on kun hän kirjoittaa ”ei voida pitää palveluksessa olevilta asianmukaisina.” Tässä Tuomioja lähestyy jo asian tangenttia, siihen kuitenkaan osumatta. Kattavana upseereja koskevana yleisperusteluna, ilman asemaan menevää harkintaa, Tuomiojan heitto on lähinnä naurettava. Lopussa Tuomioja itsekin havahtuu ja pesee kätensä kirjoittamalla kaatopykälänä: ”kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.”
Tässä Tuomioja pääsee vihdoin varsinaiseen asiaan ja lopettaa kesken. Kyse on nimenomaisesti aseman asettamista sananvapauden rajoituksista, joiden perustana on lojaliteettivelvoite. Puolustusvoimissa on kaksi henkilöä, joiden sananvapaus on erityisen kapea johtuen heidän asemastaan. He ovat puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg ja puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa. Kapeimillaan sananvapaus lienee eversti Kalliomaan kohdalla, koska hän on puolustusvoimien viestintäjohtaja, so. kaiken vuorovaikutuksemme esikuva ja organisaation äänitorvi.
Sitten on henkilöitä, joiden sananvapaus on hyvinkin laaja tai ainakin sen tulisi olla. He ovat Maanpuolustuskorkeakoulun professorit, dosentit ja ainelaitosten johtajat, joiden edellytetään käyvän kriittistä tieteellistä keskustelua. Näiden henkilöiden osalta heidän sananvapauttaan rajoittavat ehkä jopa tarpeettoman paljon yleisesikuntaupseerin asemaan (ainelaitosten johtajat, sotilasprofessorit) liittyvät pidäkkeet, vaikka heillä on akateeminen valtakirja julistaa. Niin ikään suurta ammatillista ja akateemista sananvapautta nauttivat tutkijat, joista esimerkiksi tohtori Saara Jantunen on esimerkki tämän vapauden hyödyntämisestä.
Samanlaista vapautta nautin minäkin, esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustellessani. Ammatilliset sananvapauden rajat tulevat vastaan silloin jos keskustellaan merivoimien materiaalisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä operatiivisen suunnittelun ja valmiuden asioista. Näistä keskustelen korkeintaan erittäin yleisellä tasolla. Olen esimerkiksi keskustellut paljon enemmän niinkin ”salaisista” asioista kuin Viestikoelaitoksesta ja puolustusvoimien tiedustelusta [1,2], koska en ole tiedustelualalla. Virkavelvollisuus pitää aina keskustelun selkeästi julkisessa tiedossa.
Jos Tuomiojan vastauksesta pitäisi saada jotain selvää ja päästä johonkin johtopäätökseen, niin ymmärrän siitä sen, että Tuomiojan näkemyksen mukaan ulkopolitiikka on ilmeisesti kaikkien virkamiesten alaa tai sitten se on niin ”sensitiivistä” että siitä puhuminen muutoin kuin samanmielisesti ja ylistävästi, so. ”luottamusta rakentavasti,” on epäisänmaallista ja sopimatonta.
Ollessani yläasteella nuorempana poikana kuulin opettajien käyttävän tietyistä oppilaista nimitystä ”neuvostovastainen häirikkö.” Tulee samat ajat mieleen.
//James
Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.
Random thoughts 