Asedirektiivi haittaa vapaaehtoista maanpuolustusta

Mielipide, 11.12.2015. Manolis Huuki.
Alkup. kirjoitus julkaistu kampanjan sivuilla 3.12.2015.

Manolis Huuki Aseharrastajien asema Suomessa on uhattuna. Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua. Euroopan unionin esittämä asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle, kirjoittaa Manolis Huuki.

Manolis on kotoisin Keski-Pohjanmaalta ja palvellut varusmiehenä Porin prikaatin valmiusjoukoissa 1. Jääkärikomppaniassa saapumiserässä II/10. Hän on reservin vänrikki ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys Keski-Pohjanmaa, koulutus- ja tukiyksikön (KOTU) kouluttaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ylioppilas, pääaineenaan poliittinen historia.

Euroopan Unionin komissio teki 18.11.2015 esityksen (COM/2015/0751) asedirektiivistä (91/477/EEC) tarkoituksenaan lisätä turvallisuutta Euroopan Unionin alueella tekemällä muutoksia nykyiseen aseomistukseen EU:n jäsenmaissa. On kuitenkin ilmennyt, miten esitetyt muutokset vaikuttaisivat Suomen tapauksessa hyvin laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestelyihin ja käytännön harjoitteluun, jos esitetty asedirektiivi hyväksytään Euroopan parlamentissa sellaisenaan.

Asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle. Suomessa on yli 21 000 sovellettuun reserviläisammuntaan (SRA) ja tarkkuusammunnan harjoitteluun soveltuvaa puoliautomaattista asetta. Nämä aseet siirtyisivät esitetyn uudistuksen jälkeen nykyiseen sarjatuliaseiden kategoriaan ja sarjatuliaseiden yksityisomistus puolestaan kiellettäisiin kokonaan.

Puoliautomaattisen aseiden siirto tiukempaan lupaluokkaan haittaisi merkittävästi vapaaehtoista maanpuolustuksen harjoittelua, sillä lupien myöntäminen olisi hyvin harvinaista tällaiselle asetyypille. Suomessa sovelletussa reserviläisammunnassa (SRA) ja reserviläisten ampumataitoa ylläpitävissä tarkkuusammunnoissa käytetään yleisesti ulkomuodoltaan Puolustusvoimien rynnäkkökivääreitä muistuttavia puoliautomaattisia aseita, koska ne soveltuvat parhaiten ampumataidon harjoitteluun.

Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua.

Omalta osaltani olen osallistunut aktiivisena reserviläisenä erilaisiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK RY) tapahtumiin, joissa on ollut sotilaallisia valmiuksia palvelevia koulutusrasteja sekä ampumataidon harjoittelua. Jos asedirektiivi toteutuu sellaisenaan, niin sillä on suuri vaikutus Suomen osaavan reservin koulutustasoon ja välillisesti myös maanpuolustustahtoon.

Huolestuneena kansalaisena olen kuitenkin tuumailujen sijaan päättänyt ryhtyä toimintaan ja ollut yhteydessä moneen poliitikkoon ilmaistakseni huoleni siitä, mitä vaikutuksia suunnitelulla asedirektiivillä olisi Suomen puolustuskyvylle. Juteltuani puhelimessa puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa hän totesi, että EU:n sopimukset kieltävät EU:ta puuttumasta yksittäisen jäsenvaltion puolustusratkaisuihin. Niinistö totesi minulle, että yleinen asevelvollisuus ja reservissä tapahtuva toiminta ja ampumaharjoittelu ovat osa Suomen puolustusratkaisua. (toim. huom. ks myös ote puolustusministeri Niinistön puheesta Reserviläsiliiton tilaisuudessa 4.12.2015)

Asedirektiivi kuuluu sisäministerin vastuulle ja Suomi on ilmaissut oman kantansa EU:ssa 20.11.2015 järjestetyssä kokouksessa, jotta Suomi saisi kansallisen varauman tämän asedirektiivin toteutumisen yhteydessä. Henkilökohtaisesti kerään kansalaisadressia asedirektiivin muutoksia kohtaan. Tarkoituksenani on osoittaa yhdessä reserviläisten, ampumaharrastajien sekä metsästäjien tuki sisäministeri Petteri Orpolle hänen puolustaessaan Suomen kantaa EU:n päässä.

//Manolis Huuki

Maanpuolustuksenasialla.fi kampanjapäällikkö, reservin vänrikki.

Seuraa Manolis Huukia Twitterissä ja Maanpuolustuksen asialla -kampanjaa niin Twitterissä kuin myös Facebookissa.


Toimittajan kommentti

Muista seurata asian käsittelyä eduskunnassa täältä.

Pidän tärkeänä korostaa, että Suomen ainoa varauma komission esittämään arvioon direktiivistä ja sen muutoksiin on maanpuolustuksellinen. Suomi ei vastusta mitään muita direktiivin muutosesityksen osia, vaan kannattaa niitä. Valtioneuvoston arvio on että direktiivi vaikuttaisi Suomen puolustuskykyyn:

Suomen sotilaallinen puolustus perustuu yliseen asevelvollisuuteen ja osaavaan reserviin. Reservin vapaaehtoistoiminta on nyt ja tulevaisuudessa yksi maanpuolustuksemme peruspilareista. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys on maanpuolustustahdon ja maanpuolustustaitojen ylläpitämisessä keskeinen. Vapaaehtoinen maanpuolustus eri muotoineen on kustannustehokas keino rakentaa sotilaallista suorituskykyä ja kokonaisturvallisuutta. Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta tukee keskeisesti suorituskykyisen reservin ylläpitämistä. Toiminnan kautta annetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä sotilaallista koulutusta vuonna 2015 noin 80 000 vuorokautta noin 28 000 reserviläiselle. Tämä koulutus tukee suoraan maamme puolustusta ja kouluttaa reserviä, jonka merkitys sodan ajan joukoissa on ratkaiseva. Komission ehdotus vaikuttaisi merkittävästi vapaaehtoisten maanpuolustustoiminnan järjestelyedellytyksiin eikä se ole direktiivin perimmäinen tarkoitus. Reserviläisammunnat ovat tärkeä osa reserviläisten vapaaehtoista toimintaa ja pahimmillaan direktiivi lopettaisi reserviläisammunnat nykymuodossaan kokonaan. Tällä olisi suora vaikutus reservimme osaamiseen, mutta myös maanpuolustustahtoon.

Kommentit on poistettu tästä merkinnästä, vaikuta osallistumalla keskusteluun Facebookissa tai Twitterissä.

//James