Aseita kaikille – Venäjän vaarallinen vastuuttomuus

MH17

Ukrainan ilmatilassa, Donetskin ja Luhanskin välillä, ammuttiin heinäkuun 17. päivänä 2014 alas Malaysian Airlinesin lento MH17. Kaikki lennolla olleet lähes 300 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä menehtyivät.

MH17 turmapaikka.
MH17 turmapaikka.

Käsittelin asiaa viime vuonna heti tapahtuman jälkeen ja tässä vaiheessa on tragediasta julkaistun Hollannin onnettomuustutkimuslautakunnan  (Dutch Safety Board, DSB) loppuraportin myötä syytä tarkastella asiaa uudelleen.

Asiaa on hyvä pohtia sodan oikeussääntöjen kautta. Suomen sotilaan asiantuntija Arto Pulkki kirjoitti vuosi sitten asiasta hyvän blogimerkinnän otsikolla Vastuu ja vastuuttomuus, jossa hän muun muassa pohti rikosoikeudellista vastuuta tahallisuuden ja tuottamuksen käsitteiden kautta. Tekijöiden saaminen edesvastuuseen lienee turha toive, mutta tapausta on kuitenkin helppo lähestyä syyksiluettavuutta käsittelevien oikeusperiaatteiden valossa. Tahallisuuden pohdinnan kautta päästään helpommin käsiksi sodan oikeussääntöihin, tai oikeammin asevoimien käyttöä säänteleviin keskeisiin periaatteisiin.

Tahallisuus on sikäli selvästi toteen näytetty, kun voidaan osoittaa, että ohjus on laukaistu tarkoituksellisesti. Tuottamuksellinen tapaus edellyttäisi esimerkiksi, että ampuja ei ollut tehnyt laukaisupäätöstä, mutta jokin ulkoinen tapahtuma, esimerkiksi räjähdys, hätkähtäminen, alustan liike tai muu aiheutti tahattoman laukaisukytkimen painamisen.

Näin ollen jäljelle jää enää arvioitavaksi syyksiluettavuuden aste. Olettaen, että tarkoituksena ei ollut ampua alas siviilikonetta, jää ampujan teon syyksiluettavuus varsin alhaiseksi. Ohjuksen laukaisun mahdollisena seurauksena on aina, että se osuu siviilikoneeseen tai harhautuu muuhun kohteeseen aiheuttaen vahinkoa siviileille.

Sodan oikeussääntöjen, so. kansainvälisen humanitaarisen oikeuden, valossa tarkasteltavaksi tulee tässä tapauksessa vain erotteluperiaate. Tapaus on selvä: asevoimaa on kohdistettu sellaiseen siviilikohteeseen, johon sen käyttö on kategorisesti kiellettyä. Muita asevoiman käyttöä säänteleviä periaatteita ei tarvitse tässä tapauksessa edes pohtia.

Suhteellisuus ja mielivaltaisuus

Keskeisimmät muut asevoiman käyttöä sotatoimissa sääntelevistä periaatteista ovat mielivaltaisen toiminnan kielto (välttämättömyys, eng. necessity) ja suhteellisuusperiaate (eng. proportionality).

Erotteluperiaate on määräävä ja ensisijainen. Kun kohde on tunnistettu siviilikohteeksi ei asevoimia voida käyttää sitä vastaan. Vaikeampi tapaus voisi esimerkiksi olla sellainen siviilikäyttöön rakennettu infrastruktuuri, jota voidaan käyttää sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Tällöin tulee arvioida välttämättömyyttä, eli hyötyä oman sotatoimien kannalta ja suhteellisuutta, eli aiheuttaako kohteeseen vaikuttaminen enemmän vahinkoa siviileille kuin sotilaallisen hyödyn huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavana.

Suhteellisuusperiaate pätee myös sotilaskohteisiin – niihin vaikuttaminen ei saa aiheuttaa ympäröivälle tai läheisyydessä olevalle siviiliväestölle tai siviili-infrastruktuurille vahinkoa, joka ei ole hyödyn huomioiden puolustettavaa.

Hyvä esimerkki näiden periaatteiden soveltamisesta ja niihin litttyvästä problematiikasta on Naton operaatio Allied Forcen (Kosovo, 1999) aikana tekemä päätös Lužanen sillan pommittamisesta. Iskun aikana sillalla oli linja-auto ja iskun tuloksena kymmeniä siviilejä menetti henkensä.

Kuva: http://www.srpska-mreza.com.

Periaatteiden soveltamisessa on huomioitava, että ne eivät ainoastaan päde siihen hetkeen, jona toimitaan taikka sitä välittömästi edeltävään aikaan päätöksenteossa. Siviilien suojelemisen periaatteet pitävät sisällään erityisen huolellisuusvelvoitteen koskien sotilaallisen toiminnan suunnittelua ja toimeenpanoa. Osapuolten on jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa kyettävä erottelemaan siviili- ja sotilaskohteet ja kohdistamaan asevoimiaan vain sotilaskohteisiin. Tämä merkitsee sitä, että vastuullisten komentajien on laadittava mekanismeja (sääntöjä), joilla varmistutaan erottelusta ja kyetään arvioimaan suhteellisuutta.

Esimerkiksi MH17-lennon tuhonneen ohjuslavetin ampujan ja hänen esimiestensä syyksiluettavuuden asteen arviointiin liittyen on olennaista kysyä:

  • noudattiko ampuja huolellisuutta kohteen tunnistamisessa, eli oliko hän varmuudella tunnistanut kohteen sotilaskohteeksi?
  • noudattiko ampuja voimankäytön säännöksissä (suom. VOKS, eng. Rules of Engagement, ROE) määriteltyjä tunnistamiskriteereitä?
  • olivatko tunnistamiskriteerit laadittu siten, niitä käyttämällä varmistutaan kohteesta? (esim. kahden tai useamman erilaisen tunnistamistavan vaatimus: tutka ja optinen, tai kutsuun ja vastaukseen perustuva tunnistaminen)
  • olivatko ampujan esimiehet varmistuneet, esimerkiksi luomalla ja jakamalla riittävän tarkkaa reaaliaikaista ilmatilannekuvaa, siitä, että ilmatilassa ei ole siviilikoneita, jotka voisivat joutua vahingossa ohjustulen kohteeksi?
  • mikäli tiedossa oli, että siviililentokoneet käyttivät ilmatilaa, niin tehtiinkö päätöstä toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta vai jatkettiinko sitä riskistä huolimatta?

Venäjä, Syyria ja totaalisen sodan paluu

Kansainvälispoliittiset ja valtioon kohdistuvat vastuukysymykset nousevat esille, kun kysymme onko Venäjä itse käyttänyt taikka varustanut sotivia osapuolia tehokkailla asejärjestelmillä, ilman niiden käytön tueksi tarvittavia tilanne-, ympäristö- ja olosuhdetietoisuuden, tiedustelun, johtamisen ja vaikutusarvioinnin järjestelmiä? Ukrainassa esimerkkejä tällaisista ovat BUK-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, Grad- ja TOS-1 -raketinheitinjärjestelmät sekä kevyemmät tykistö- ja ilmatorjuntajärjestelmät kuten esim. SA-7 Strela ja SA-18 Igla ”olkapääohjukset”. Syyriassa olemme nähneet Venäjän itse käyttävän kaukovaikuttamiseen Kalibr-NK ristelyohjuksia sekä lähempänä ilmasta-maahan ohjuksia ja perinteisiä pommeja ja ohjautuvia ”älypommeja”. Venäjä on myös aseistanut Irania, joka on osallistunut Irakissa Isisin vastaiseen sotaan.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistävät merkittävät siviilitappiot, joiden perimmäiset syyt ovat kahtaalla.

Yhtäältä Venäjä ja sen aseilla sotivat maat eivät kykene tuottamaan riittävää tilanne- ja ympäristötietoisuutta sekä maalittamisen tueksi tarvittavaa tiedustelutietoa. Kun iskuja tehdään kaukaa ilmasta eikä maassa ole tiedusteluyksiköitä ja taistelevia joukkoja kosketuksessa viholliseen, eikä ilmassa ole jatkuvaa tiedustelua ja valvontaa, eikä esikunnissa ajantasaista tilannekuvaa, ovat mahdollisena seurauksena aina merkittävät siviilitappiot.

Toisaalta Venäjä testaa asejärjestelmiään ja johtamistaan taisteluolosuhteissa, tärkeintä on tässä vaiheessa todentaa toimivuus ja vaikutus, tarkoituksena luoda edellytykset kehittää järjestelmiä kohti kuudennen sukupolven sodankäyntiä. Positiivista kehitystä on nähtävissä iskujen jälkeisessä vaikutusarvioinnissa (battle damage assessment, BDA); Venäjä käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia kuvaukseen ja saa tarkkaa tietoa iskujen vaikutuksista. Mitään kehitystä ei puolestaan näy kohteiden ja niihin käytettävien asejärjestelmien valinnoissa. Vaikuttamistavan valinta perustuu ainoastaan haluttuun vaikutukseen ja käytettävissä olevaan suppeaan asevalikoimaan, joka on tehty ensisijaisesti NATO-vastustajaa ja pelkästään asevoimien välistä konventionaalista sodankäyntiä silmälläpitäen. Venäjä on käyttänyt raskaita termobaarisia taiselulatauksia sellaisiin kohteisiin, joiden läheisyydessä on runsaasti siviiliasutusta. Samoja asejärjestelmiä on laajasti testattu koeammunnoissa ja taisteluharjoituksissa vuodesta 2013 alkaen. Tällaisten iskujen seurauksena ovat olleet merkittävät siviilitappiot.

Näyttääkin siltä, että niiden hyväksyttävyyttä, so. suhteellisuutta, ei arvioida tapauskohtaisesti, vaan pikemminkin kategorisesti lähtökohtana poliittiset ja strategiset motiivit.

Patriottinen media

Venäjän ”sotakoneen” avuksi on otettu valtion hallinnassa oleva media. RT ja muut uutispalvelut ovat tuottaneet tuntikaupalla hyvälaatuisia videoita ja informatiivisia artikkeleita Venäjän asevoimien toiminnasta Syyriassa. Kyseessä ei näkemykseni mukaan ole Kremlin käsikassaraksi valjastettu media, vaan vapaan journalismin periaatteella toimiva media, joka on valjastettu patrioottisen tehtävän toteuttajaksi. Tilanne muistuttaa hieman yhdysvaltalaisen median roolia Irakin sodassa.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

Vuonna 2003 amerikkalaista mediaa kontrolloitiin liittämällä toimittajia taisteluyksiköihin (eng. embedded journalist). Näin saatiin aikaan parempi kontrolli mediaan ja samalla kavennettiin median mahdollisuutta vapaasti raportoida laajemmin käynnissä olevista sotatoimista. Toimittajien liittäminen taisteluyksiköiden mukana liikkuviksi on myös herättänyt kritiikkiä lansimaisessa mediassa [1, 2].

Venäjällä mediatalojen johtoa on vaihdettu ja lännessä on uutisoitu toimittajien näyttävistä eroista suorissa lähetyksissä Ukrainan kriisin aikana, mutta useimmat journalistit ovat samoja taitavia lehtimiehiä kuin aikaisemminkin. Kritiikitön Venäjää ja sen asevoimien mahtia ylistävä journalismi ei ole heille epämieluista, vaan patrioottinen tehtävä. Juuri tästä syystä Venäjän media on erityisen vaarallinen. Se kykenee vapaaehtoisesti tuottamaan korkealaatuista aineistoa oikea-aikaisesti ja laajalle yleisölle. Tuotantoon ei ole tarvetta kohdistaa sensuuria tai erityistä ohjausta. Suomalaisesta mediasta sanoin kerran, että ”vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria” — Venäjällä mediasta on tullut valtiojohdon verihurtta.

Informaatiosodankäynti on Syyriassakin avainasemassa. Krimin, Itä-Ukrainan ja Syyrian näyttämöt ovat tarjonneet koekentät, jossa tiedon, tapahtumien, sekä syiden ja seurausten hämärtäminen oman vahvan koneiston tuottamalla disinformaatiolla on onnistunut horjuttamaan ja häiritsemään länsimaita. Lisäksi tätä on myös ruokkinut länsimaiden tarve nähdä rationaalisuutta Venäjän toimissa ja löytää sille kestäviä syitä, jotka viittaisivat pidemmän aikavälin strategiseen suunnitelmaan, kuin pelkästään opportunistiseen ja saavutettua menestystä – momentumia – hyödyntävään häikäilemättömään voimapolitiikkaan, jota ylläpidetään niin kauan, kun vastapuolen mahdollistama ja omien asevoimien luoma win-win -tilanne jatkuu. Venäjä on jo saavuttanut strategisia tavoitteita Syyriassa. Sen sotilaallinen läsnäolo alueella on pysyvästi sementoitu. Irakin ilmatilan vapaa käyttö on de facto pysyvä järjestely ja enää ei neuvotella siitä, onko Venäjä yleensäkään mukana Lähi-idässä, vaan lähinnä mekanismeista, kuten esim. ilmatilan hallinnasta, joilla voidaan välttää tapaturmia ja väärinymmärryksia, jotka pahimmillaan saattaisivat johtaa suurvaltojen [sic!] suhteiden pysyvään viilenemiseen.

 

//James

Annonser

4 reaktioner på ”Aseita kaikille – Venäjän vaarallinen vastuuttomuus

  1. James hyvä

    ”Kiitos kommentista Juha! En voi avata, jos et lue.” Nyt taisi mennä vähän ad hominemin puolelle, mutta ei haittaa. Meillä on täysin erilaiset koulutustaustat ja sen vuoksi minun saattaa luonnontieteilijähumanistina olla vähän vaikea asettua sotilasajatteluusi. Tekstejä kuitenkin luen ja ymmärrän. Siksi halusinkin tarkennusta tähän esimerkkiin ja sen käyttöön.

    Käytit Luzanen sillan pommitusta hyvänä esimerkkinä kohdassa, jossa se kirjoitelman rakenteen puolesta liittyy erottelu-, välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteeseen. Ilmeisesti se, mikä kirjoitelmassa teki tästä ”hyvän esimerkin” oli, että iskussa kuoli siviilejä linja-auton joutuessa pommitetuksi. Kirjoitit: ”Iskun aikana sillalla oli linja-auto ja iskun tuloksena kymmeniä siviilejä menetti henkensä.” Tämä olisi edellyttänyt erottelu-, välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteen mukaista harkintaa siitä, onko isku hyväksyttävissä vai ei.

    Kirjoitelmassasi viittasit BBC:n uutiseen, jossa pommituksesta ja siviiliuhreista kerrotaan tuoreeltaan. Tässä viitataan NATOn tiedonantoon, jossa todettiin, että sillalla ei ollut linja-autoa, kun aseet lähetettiin liikkeelle: ””Unfortunately, after weapons release a bus crossed the bridge,” the communique said.” Tiedonannossa todettiin myös, että kohde oli perusteltu (legitimate) sotilaallinen kohde: ”But the alliance said the bridge on which it was travelling was a legitimate military target, and indicated no change in tactics.”
    Kohde oli siis iskun alkaessa perusteltu sotilaallinen kohde, jossa ei ollut tiedossa olevia siviilikohteita. Tämän perusteella tuntuu epätodennäköiseltä, että laukaistaessa oltaisiin pohdittu tämän syvällisemmin hyväksyttävän iskun periaatteita. Toinen asia on, olisiko aseet voitu vetää takaisin tai suunnata uudestaan laukaisun jälkeen, jos sillalla todettiin sinne yllättäen tullut linja-auto. En tiedä tästä, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Tiedonanto (BBC:n referoimassa muodossa) olisi ollut harhaanjohtava, jos osuma oltaisiin voitu estää linja-auton havaitsemisen jälkeen eikä tätä tuotu esille (lying by omission). Onko sinulla tietoa, että aseet olisi voitu vetää takaisin eikä sitä tehty? Toistaiseksi antamiesi tietojen mukaan ei sotilailla ollut mahdollisuutta harkita osumista siviililinja-autoon.

    En myöskään usko, että siviilejä olisi tietoisesti pommitettu siltaa tuhottaessa. Tämä ei ymmärtääkseni olisi sopusoinnussa välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteiden kanssa, koska silta pysyy paikallaan odottamassa tuhoamistaan, mutta todennäköisesti ei ollut jatkuvassa siviilikäytössä niin, etteikö sitä olisi voinut tuhota osumatta havaittuihin siviileihin. Valitettavasti sodassa kuolee myös siviilejä, usein vahingossa, joskus vakaasti harkiten. Tästä tapauksesta uskon, että täysin vahingossa.

    Luzanen sillan pommittaminen ei siis minun mielestäni ollut hyvä esimerkki erottelu-, välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteesta vaikka uskon ymmärtäväni, mitä sotilaana näillä tarkoitat. Se oli huono esimerkki joko siksi, että kohteen ei uskottu edellyttävän tällaista pohdintaa, tai siksi, että NATOn tiedonannolla vesitettiin jälkeenpäin tämä pohdinta. Se on huono esimerkki myös siksi, että tämän vuosituhannen tapahtumien jälkeen se on hirveän laimea, muistikuva viattomuuden ajalta. Tuon esimerkin valitseminen tuntui siltä, että haluat sanoa jotakin sanomatta mitään.

    Gilla

  2. Kiitos kommentista Juha! En voi avata, jos et lue. Kirjoitin että Luzanen sillan pommittaminen on hyvä esimerkki sodan oikeussääntöjen kahden periaatteen – välttämättömyyden ja suhteellisuuden – soveltamisesta ja siihen liittyvästä problematiikasta. En oikein ymmärrä miten tätä pitäisi vielä vääntää rautalangasta selvemmäksi? Kävin vielä koluamassa tekstini ties kuinka monennen kerran enkä löytänyt rivien välistä yhtään mitään.

    //James

    Gilla

  3. Minulle jäi täysin auki, millä tavalla ja mistä Luzanen sillan pommittaminen ja siitä seuranneet siviiliuhrit olivat hyvä esimerkki. Selittelystä? Vai siitä, että siviiliuhrit ovat väistämättömiä sodassa? Voisitko avata tätä tarkemmin?

    Gilla

  4. Hei!

    Kiitokset mielenkiintoisesta ja raadollisesta kirjoituksesta, kokonaisuudessaan se oli hyvin selkeä alusta loppuun saakka – mutta erityisesti pidin osuudesta, jossa käsittelit ”patrioottista mediaa”. Aihe kiinnostaa infosodan ja vaikuttamisen tähden minua paljon (maallikkona kuitenkin), niinpä jokainen näkökulma tuo uusia ulottuvuuksia ja voi nostaa esille pointin, joka on mennyt omien silmien ohitse.

    Venäjän merkittävimpien (lähes kaikkien suurten) mediatalojen kohdalla on monella tapaa vaikea puhua ”vapaasta mediasta” siten kuten me sen miellämme ja käytännössä kaikilla suurimmilla medioilla on hyvin suora yhteys Kremliin ja Kreml päättää monien rahoituksesta ainakin jollain asteella esim. RT ja SputnikNews. Ja monessa tapauksessa Kreml ohjailee uutisoinnin linjoja (joskin tällä hetkellä asetelma taitaa monessa tapauksessa olla jo se, että media sensuroi itse itseään ja pyrkii toteuttamaan sellaista uutisointia, jota Kreml haluaa – kehitys on siis hyvin huolestuttava).

    Venäjällä media toimii todellakin verihurttana ja nyt entistä enemmän ”omaehtoisesti”, sikäli kun termiä voi tässä tapauksessa käyttää. Mitä on ”omaehtoinen” toimiminen Venäjällä jos haluat pysyä ”langoilla”? Käytännössä on toimittava tavalla mikä on ”oikein” tai voi seurata ongelmia, millaisten kohteeksi eräs viimeisistä todella vapaista medioista on joutunut (tarkoitan tvrain.ru:ta).

    RT:n ja SputnikNews:in ja monen muun median kohdalla asetelma (rahoituksesta huolimatta) lienee se, että ne on valjastettu ”patrioottisen tehtävän toteuttajaksi” tai kuten Saara Jantunen kirjassaan Infosota kuvaa ”kertomaan venäläistä tarinaa”, toiminnan ollessa näennäisen vapaaehtoista mutta jokainen tietää ”vapauden ehdot”.

    Terveisin,

    Marko

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s