Venäjän asevoimien kehitys

Ote alustuksesta POP-päivillä 2015 Helsingin yliopistolla, 3. lokakuuta 2015.

Voitonpäivän paraati Moskovassa toukokuun 9. päivänä 2014.
Voitonpäivän paraati Moskovassa toukokuun 9. päivänä 2014.

Venäjällä alkoi pitkän polvillaanolon ja tasavertaisen yhteistyövaraisen turvallisuuden rakentamisen jälkeen vuonna 2007 periodi, jolloin suurvalta-aseman palauttamista alettiin todella resursoida kovalla rahalla ja päättäväisillä toimilla.

Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla. Nyt kakskakkoset ovat vahvistamattomien tietojen mukaan jo Syyriassa. (Katso Syyriassa oleva tunnistettu Venäjän ilmavoimien kalusto tästä.)

Selvin merkki tästä uudesta aikakaudesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä, mm. Nato-nimellä SS-26 Stone (9К720 Искандер) kulkevaa semiballistista ohjusjärjestelmää. Georgian sodan kohdalla Eurooppa painoi torkkunappulaa ja jatkoi best case – skenaarioiden kehittämistä.

Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla aina korkeimmasta yleisesikunnasta pienimpään alle kymmenen miehen jalkaväkiryhmään asti.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 47 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä. Silloin muu maailma heräsi, mutta monet unohtivat seurata Vostok-harjoituksia, jotka tuon ensimmäisen jälkeen ovat olleet kooltaan yhtä mittavia ja aina alkaneet joukkojen keskittämisellä kaikista sotilaspiireistä parhaimmillaan yhdentoista aikavyöhykkeen yli.

Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Venäjän sotilasdoktriinissa nähdään – erona edellisen vuoden 2010 doktriiniin – maailmassa tyypillisenä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Venäjän näkökulmasta käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Varsin Huntingtonilainen maailmankuvan evoluutio, siis.

Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma kehittää vuoteen 2020 asti perinteistä konventionaalisen sodankäynnin suorituskykyä; moderneista kyvyistä rakennetaan uusina pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput modernit asejärjestelmät sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tätä ”globaalin iskun konseptia”, mutta kehittää tietysti itselleen samaa kykyä ns. kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetilla. Tämä merkitsee konventionaalisen voiman merkityksen ja käytettävyyden kasvua suhteessa ydinaseisiin. Kehittämisohjelmassa mainitaan mm. ”uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden” ja ”miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.”

Venäjä on rakentanut asevoimansa uudelleen ja ylläpitää ja kehittää niitä käyttökelpoiseksi politiikan välineeksi. Sota ei enää ole Clausewitziläisittäin (väärinymmärrettynä) ”politiikan jatkamista toisin keinoin (kun kaikki muut keinot on käytetty loppuun)”, vaan asevoiman käyttökynnys on madaltunut huomattavasti pysyvästi ja siitä on tullut täsmälääke kaikkiin hiertymiin ja haavoihin. Asevoiman käytöstä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tullut Venäjän valtionjohdon uusi muotihuume, jonka vaarallisuudesta sen käyttäjät eivät ole kovinkaan huolissaan.

Tämä kehitys tulee jatkumaan ja esiin nousseen valtapolitiikan tavoitteet eivät ole tässä ja nyt. Samalla kun Venäjä romuttaa kansainvälistä poliittista järjestelmää, se rakentaa uutta BRICS-maihin ja liittolaisiinsa (KTSJ) nojaavaa uutta ”moninapaista” järjestystä, joka takaa Venäjälle elinmahdollisuudet erityisesti 30–50-luvuille mentäessä.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Advertisements

7 reaktioner på ”Venäjän asevoimien kehitys

  1. ”Venäjä on rakentanut asevoimansa uudelleen ja ylläpitää ja kehittää niitä käyttökelpoiseksi politiikan välineeksi.”

    Toisinsanoen, sodasta on tullut politiikkaa.

    Mielenkiintoista kyllä, Venäjä on myös tehnyt politiikasta sotaa. Se näkee talouden, diplomatian, politiikan ja tiedonvälityksen taistelukenttinä joissa se toimii sodan logiikalla. Se on sulauttanut yhteen vanhat KGB:n keinot ja sotilaalliset keinot ja luonut yhden työkalupakin josta se poimii kulloiseenkin tavoitteeseen ja tilanteeseen sopivia menetelmiä. Pöytälaattikkosodat ovat yksi keino muiden joukossa, ja kuten sanoit, niiden käyttökynnys on laskenut oleellisesti.

    Vanholla KGB:n keinoilla viittaan ns. aktiivisiin toimiin (”aktivnyye meropriatia”). Tämä oli KGB:n nimitys joukolle toimenpiteitä joilla voitiin vaikuttaa vastapuolen näkemyksiin ja käyttäytymiseen. Eräänlainen KGB:n pelikirja siis.

    Lännessä aktiivisten toimien skaala on usein tulkittu melko kapeasti. Kapean tulkinnan mukaan niissä on kyse yrityksestä luoda positiivinen kuva NL:sta (Venäjästä) ja negatiivinen lännestä. Kapeaan tulkinnan mukaan menetelmiin kuuluivat esim. kulissiorganisaatiot, median manipulaatio, propaganda, disinformaatio ja väärennökset sekä vaikuttaja-agenttien hankkiminen ja käyttäminen. Kapea tulkinta on kuitekin, no, liian kapea niin keinovalikoiman kuin keinojen käyttötarkoituksenkin osalta.

    Todellisuudessa keinovalikoimaan kuului edellisten lisäksi mm. subversio ja kansankiihotus, salamurhat sekä terrorismi ja sen tukeminen.

    Kapean tulkinnan mukaan aktiivisten toimien tarkoituksena oli lähinnä mielikuvien hallinta. Todellisuudessa kyse oli enemmäkin tulevaisuuden hallinnasta. Vastustajan päätöksentekoon pyrittiin vaikuttamaan kaikin mahdollisin keinoin, tarkoituksena huijata vastustaja tekemään hyvässä uskossa omalta kannaltaan huonoja päätöksiä (Reflective Control). Ja silloin kuten nytkin, tavoitteena on horjuttaa vastustajan kykyä ja halua vastata Venäjän toimiin, luoda tapahtumien ympärille päätöksentekoa vaikeuttava ”sodan sumu” jne.

    ”Neuvostojohtajat eivät tehneet suurta eroa avoimen propagandan ja peiteoperaatioiden, tai diplomatian ja poliittisen väkivallan välillä.” Näin sanoo USA:n hallituksen raportti ”Deception, Disinformation and Strategic Communications”, joka arvioi NL:n toimia vastustamaan perustetun Active Measures Groupin toimintaa.

    Venäjä on tehnyt sodasta politiikkaa ja rauhasta sotaa, jota käydään toisin keinoin. Vai pitäisikö sanoa, että Venäjä on palannut NL:n aikaiseen asentoon, ottanut käyttöön vanhat keinot ja kehittänyt niitä edelleen.

    Meiltä kuitenkin puuttuvat ytimekkäät käsitteet jolla tästä kaiken kattavasta, sodan logiikalla toimivasta sekasotkusta saisi otteen. Hybridisota on yksi ehdokas, mutta sen huono puoli on asevoiman käyttöön liittyvä konnotaatio. Hybridikonflikti voisi olla parempi termi. Ehkä.

    Gilla

  2. Ei tuo Venäjän kehitys loppujen kehitys loppujen lopuksi yllätyksenä tullut. Markku Salomaan kirja Teräksenkovaa politiikkaa – läntisiä arvioita Venäjän sotilaspolitiikan suunnasta varoitteli tuleva kehityksestä jo 20 vuotta sitten!

    Venäjä ei koskaan sotakirvestä haudannutkaan, vaan Neuvostoliiton romahdukseen suhtauduttiin vain yhtänä ”heikkouden kautena” joita Venäjän historiassa tulee säännöllisesti.

    ”Maailma on kiertopalkinto joka kuuluu vahvimmalle!”

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s