Suomi jäi yksin.
Näin lehdet otsikoivat Tasavallan presidentin Sauli Niinistön kommenttia Venäjän edustajien matkustuskieltoa koskeneesta päätöksestä. [1, 2] Presidentin mukaan Suomi yritti hankkia yksimielisyyttä siihen, että venäläisosallistujat pääsevät osallistumaan kokoukseen sanktioista huolimatta. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt.
40 vuotta sitten Suomi oli niin ikään yksin. Kaikki osapuolet kuitenkin tukivat Suomen fasilitoimaa Etykin huippukokousta. Suomi tarjosi vuonna 1975 ja muulloinkin kylmän sodan aikana hyviä palveluksiaan suurvaltojen välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja rauhan rakenteiden vahvistamiseksi. Näin voi toimia vain aidosti puolueeton valtio. Tämä on vuosien 1975 ja 2015 välisen tilan keskeisin muutos. Suomen asema maailmassa on muuttunut, mutta Suomen harjoittama politiikka on vielä ankkuroitu puolueettoman pienvaltion teoriaan. Suomi on kuitenkin liittoutunut valtio; olemme EU:n jäsenvaltio ja sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan piirissä. Olemme myös EU:n miekan, so. taloudellisen mahdin, heiluttajia. Välillä käyttäydymme kuitenkin kuin sovittelija EU:n ja Venäjän välissä. Tämä ei ole uskottavaa kumpaankaan suuntaan. Hyvien palveluksien tarjoaminen, kun itse on osallinen, aiheuttaa sisäisiä ja ulkoisia ristiriitoja, jotka ulospäin näyttävät lähinnä skitsofreeniseltä tempoilulta.
Mikäli Suomi haluaa fasilitoida rauhan rakenteiden uudistamista ja vahvistamista jatkossakin, on niihin liityyttävä tunnustettu asema ja vaikutusvalta. Puolueettomuuteen ei ole paluuta. Uskottavaan ja johdonmukaiseen EU-jäsenvaltion politiikkaan on vielä pitkä matka.
Suomi jäi yksin.
40-vuotisjuhlakokouksessa kyseessä ei ollut ainutlaatuinen yksittäistapaus; sattuma, vaan tilanne, joka saattaa helposti toistua, niin kauan kuin suomalainen päätöksenteko koetaan vaikeaselkoiseksi ja signaaleiltaan epäjohdonmukaiseksi. EU:n rintamassa on jo kolhuja – etenkin Kreikka, Unkari ja Bulgaria ovat poliittisesti hajanaisia. Baltian maat taas nojaavat vahvasti Natoon ja transatlanttiseen linkkiin, eivätkä ainakaan edistä vuoropuhelua muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tällaisessa tilanteessa on helposti nähtävissä se, että Suomi jätettäisiin yksin myös kriisitilanteessa.
Entä matkustuskielto? Asian puki sanoiksi parhaiten Etyjin yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva – tietysti venäläisedustajat olisi tullut päästää kokoukseen. Sodan aikanakin rauhaa rakentaneet valtuuskunnat ovat matkustaneet vapaasti. Kyseessä ei ollut mikään Venäjän testi, edustajat oli valittu jo aikoja sitten, ennen pakotteita. [3, 4] Venäjän käytös valtiona ja sen toimet Ukrainassa eivät myöskään ole relevantteja kokouksen näkökulmasta, paitsi siinä suhteessa, että venäläisedustajien olisi ollut hyvä olla salissa kuulemassa muiden puheenvuorot.
Nyt Venäjällä luotava kuva kokouksesta on se, että Venäjän vastaisen fasistisen liittouman jäseniä kokoontui tuomitsemaan Venäjää sen samaisen kokouksen varjolla, jossa Venäjä (Neuvostoliitto) rakensi pysyvää rauhaa vuonna 1975. Näin ollaan tilanteessa, jossa Venäjän kädet ovat puhtaat ja tahrattomat – se ei ole rikkonut Etykin henkeä, vaikka näin muut väittäisivät, vaan juuri ne muut ovat rikkoneet Etykin henkeä eristämällä ja sulkemalla Venäjän siitä foorumista, jonka työtä se on tukenut ja jonka toiminnan kentällä Ukrainassa se on mahdollistanut.
Matkustuskiellon purkamiseen eivät Suomen ulkopoliittisen johdon paukut riittäneet.
Suomi jäi yksin.
Kekkonen olisi tämänkin klaarannut. Kyse on painoarvosta. Puolueettoman, hyvät suhteet joka suuntaan ylläpitävän valtion päämiehellä tätä diplomaattista painoarvoa riitti. Nyt olisi luotava painoarvoa Venäjään hyvät suhteet ylläpitävän, mutta selkeästi liittoutuneen valtion päämiehelle. Painoarvon vertailukelpoinen yksikkö nyky-Euroopassa on Merkel. Venäjän hyvinvoivan, vauraan ja vaikuttavan naapurimaan presidentin painoarvon tulisi olla vähintään 0,5 Merkeliä.
Ihan aluksi olisi tarpeen tunnistaa ja tunnustaa tosiasia, eli Suomen muuttunut asema.
//James
Random thoughts 
Enpä kuvitellut, että joutuisin käymään tälläistä keskustelua.
Aina voi pettyä lisää.
—
James, vastaus: ”Tulkintani ei koskenut … a) hybridisodankäyntiä, joka ei tässä matkustuskieltoasiassa ole mielestäni kovin relevanttia, paitsi seurausten kautta. Ongelma on alun perin diplomatian käytäntöjen soveltamisessa.”
Et siis näe, että Venäjä nimenomaankin pyrki kärjistämään edustajavalinnoillaan tilanteen ja nostattamaan kohun peittääkseen omat toimensa, joiden takia pakotteet on asetettu.
Tai ainakaan se ei ole mielestäsi relevanttia.
—-
James, vastaus: ”Tulkintani ei koskenut … b) Kekkosen aikaa tai toimintaa, muutoin kuin Suomen valtiollisen aseman kautta”
James – blogikirjoitus: ”Kekkonen olisi tämänkin klaarannut. Kyse on painoarvosta. Puolueettoman, hyvät suhteet joka suuntaan ylläpitävän valtion päämiehellä tätä diplomaattista painoarvoa riitti.”
Et siis näe, että Kekkosen kykyyn ”klaarata” liittyi vakava demokratiavaje?
Esim. Kekkosen ilman vaaleja poikkeuslailla itsensä uudestaanvalituttaminen presidentiksi vuotta ennen 1975 ETYJ-kokousta, YYA-sopimuksen Suomeen kohdistama paine, jota täydensivät esim. lehdistön itsesensuuri jopa sitä koskevine sopimuksineen () ja tuon aikainen maanpetoslainsäädäntö Suomessa, jolloin tuomion sai mikäli ei pettänyt maataan jne.
Etenkin armeijan edustajalta ja kaiken lisäksi sellaiselta, joka on pyrkinyt profiloitumaan ”some-sotilaana” tuo on omasta mielestäni erittäin huolestuttavaa tietämättömyyttä tai harkitsemattomuutta.
Varsinkin Venäjän kaltaisen ”demokratian” kupeessa.
—-
James, vastaus: ”Tulkintani ei koskenut …c) avaan hieman tätä EU ja Etyj-problematiikkaa: Yhtenäinen EU-linja on yksi asia, koska EU on pakotteet asettanut. Tässä on kuitenkin syytä muistaa, että Etyj on rauhan rakentamisen, konfliktien ratkaisemisen ja kriisien hallinnan foorumi. Olisi perin kummallista jos yhden tai useamman konfliktin osapuolen tai niiden kanssa liittoutuneiden kolmansien osapuolten sallittaisiin määräävän ketkä voivat osallistua organisaation kokouksiin. Tässä menevät nyt suomalaisessa keskustelussa mielestäni EU:n ja Etyjin puurot ja vellit pahasti sekaisin.”
James, blogikirjoitus: ”Presidentin mukaan Suomi yritti hankkia yksimielisyyttä siihen, että venäläisosallistujat pääsevät osallistumaan kokoukseen sanktioista huolimatta. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt….
40-vuotisjuhlakokouksessa kyseessä ei ollut ainutlaatuinen yksittäistapaus; sattuma, vaan tilanne, joka saattaa helposti toistua, niin kauan kuin suomalainen päätöksenteko koetaan vaikeaselkoiseksi ja signaaleiltaan epäjohdonmukaiseksi.
EU:n rintamassa on jo kolhuja – etenkin Kreikka, Unkari ja Bulgaria ovat poliittisesti hajanaisia. Baltian maat taas nojaavat vahvasti Natoon ja transatlanttiseen linkkiin, eivätkä ainakaan edistä vuoropuhelua muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tällaisessa tilanteessa on helposti nähtävissä se, että Suomi jätettäisiin yksin myös kriisitilanteessa.”
Puurot ja vellit EIVÄT menneet sekaisin.
Nimenomaankin arvostelin sinua sanatarkan kirjoituksesi ja ko. kohtaan liittämiesi viittauksien perusteella.
Kysymys oli siis EU-pakotteiden noudattamisesta.
Sinun omassa viittauksessasi Baltian maat korostavat yhtenäisen EU-linjan tärkeyttä ja yhteisten sopimusten noudattamisen tärkeyttä.
Silti vedät siitä aika pitkälle viedyn johtopäätöksen että Suomi jätettäisiin yksin myös kriisitilanteessa.
Jos et muista mitä juttua lainasit (korostettu tekstisi ”Baltian maat taas nojaavat vahvasti Natoon ja transatlanttiseen linkkiin, eivätkä ainakaan edistä vuoropuhelua muutoin kuin omilla ehdoillaan.”-kohdasta), niin lainaan sinulle sen tähän loppuun.
Minusta sinä arvostelet lähimpiä naapureitamme, jotka ovat lujimpia tukijoitamme kohdatessamme Venäjän mielivaltaista painostusta, erittäin epäreilusti tulkitsemalla heitä tahallisesti väärin.
Eikä vain väärin vaan täysin väärin.
LISÄKSI väärintulkintasi on erittäin epäreilua ottaen huomioon, että (vieläpä Suomen avulla) 40v sitten legitimoitiin _juurikin_ NLn tekemä _Baltian maidenkin_ toisen maailmansodan aikainen miehitys NLn omasta vaatimuksesta niillä ETYJin pöytäkirjan lausekkeilla jäsenvaltioiden rajojen koskemattomuudesta, joita Venäjä nyt rikkoo.
Tarkennan, Venäjä ei edes ”vain riko” ETYJ-periaatteita vaan Venäjä yrittää saada ne kumotuksi liittääkseen Krimin itseensä.
Eikä Venäjän toimissa ole edes kyse ”pelkästään” ETYJ- vaan myös YKn peruskirjan kumoamisyrityksestä ja Venäjän rikkomista omista kv- ja kahdenvälisistä sopimuksistaan etc.
Eivätkä Venäjän toimet, joiden takia EU-pakotteet asetettiin ole sattumaa tai vahinkoa vaan Venäjän julkistrategiaan liittyvää toimintaa.
Venäjän toimien tahallisuutta ja haluttomuutta neuvotteluihin todistavat jo yksinomaan Venäjän toimet ETYJ-kokouksen aikoihin. Oletko itse listannut merkkejä Venäjän halusta sovitteluun ETYJ-kokouksessa: Venäjä jatkaa valloitussotaansa Ukrainassa entistä laajemmalla alueella, Venäjä lentää Ruotsin rajoille hävittäjillään, jotka ampuvat valoraketteja koneita tunnistamaan tulleita ruotsalaishävittäjiä kohtaan minkä jälkeen Venäjän suurlähetystö Tukholmassa syyttää oudoin sanankääntein ruotsalaisia tapahtumasta, Suomessa parlamentaarista päätöksentekoamme halventava Fennovoiman venäläisbulvaanifarssi, ETYJ-delegaatioon Venäjä nimenomaan haluaa pakotteisiin asetetut, mistä seuraa toinen mediafarssi isäntämaan sitoumuksia loukaten, … Venäjän oleellisen tärkeä propagandistinen ja poliittinen tuki (mm. Tsipraksen vierailut Venäjälle ensimmäisestä pääministerivierailustaan alkaen) Tsipraksen hallinnolle, joka suistaa Kreikan puolessa vuodessa tasaantuneelta hiljaiselta kasvu-uralta humanitäärisen katastrofin ja täydellisen vararikon partaalle…
Sanottakoon siis vielä kerran, että pettymykseni kirjoituksesi viestimään sisältöön oli mielestäni oikeutettua ja perusteltua.
Lisäksi toivoisin sinun harkitsevan asennettasi niin rauhanomaisin keinoin Venäjään vaikuttaa haluaviin liittolaisiimme (ettet perusteettomasti solvaisi heitä) kuin Kekkosen toiminnan sokeaan ihannointiin.
Tässä vielä siis oma viitteesi.
—-
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1436245643916.html
”Viron Etyj-delegaation johtajan mukaan maa ei halunnut Venäjän nimittämää valtuuskuntaa mukaan Helsingin kokoukseen.
Suomen ulkopoliittinen johto kysyi Etyj-kokoukseen kutsutuilta mailta etukäteen mielipidettä Venäjän matkustuskiellossa olevista henkilöistä. Ainakin Viro ja Liettua vastustivat heidän saapumistaan kokousvieraiksi.
Helsingissä käynnissä oleva Etyj-juhlakokous alkoi viikonloppuna kriisitunnelmissa, kun Suomen ulkopoliittinen johto päätti kieltää duuman puhemiehen Sergei Naryshkinin ja viiden muun EU:n matkustuskiellossa olevan venäläisen pääsyn Suomeen sen jälkeen kun osa EU-maista oli kertonut vastustavansa ajatusta.
– Kyllä, Viro oli sitä mieltä että kun EU rajoittanut maahantuloa viisumikiellolla, niin jäsenmaiden tulisi pitää siitä kiellosta kiinni, Viron delegaation johtaja Mart Nutt sanoi eilen maanantaina Ilta-Sanomille.
Nutt sanoi olevansa perillä asiasta, vaikka EU-maiden kantaa tiedusteltiin virallisesti ulkoministeritasolla. Hän korosti Viron vastustuksen kohdistuneen matkustuskiellossa oleviin venäläisiin, ei venäläisiin yleensä.
Delfi-uutissivusto kertoi jo viime viikolla Liettuan ulkoministerin vastustaneen venäläisten maahantuloa. Romaniassa Kovaljovin syytökset ovat sen sijaan herättäneet hämmennystä.
– Olimme yllättyneitä näistä kommenteista. Tuimme EU:n päätöstä, mutta emme ole virallisesti vastustaneet [matkustuskiellossa olevien venäläisten maahantuloa], totesi Romanian delegaation johtaja Rodrica Nassar.
Hän arveli huhun lähteneen liikkeelle Venäjän delegaatiosta tai ulkoministeriöstä.
– En tiedä miksi. Ehkä siksi, että Romanialla oli selkeä kanta Ukrainan tukemiseen tässä konfliktissa, Nassar pohti.
Latvian delegaatiota johtava Edvins Snore sanoi, ettei tiedä maansa virallista kantaa asiaan. Etyj-kokouksessa Suomi saa kuitenkin maalta täyden tuen.
Myös Snore korosti, että matkustuskiellot koskevat yksittäisiä henkilöitä, eivät kaikkia venäläisiä.
– Pitää muistaa, että he ovat listalla siksi, että ovat rikkoneet kansainvälistä lakia eli Krimin valtausta. Esimerkiksi Naryshkin oli keskeisessä roolissa tässä rikoksessa, hän sanoo.
Snore valittelee, ettei iso osa Etyj-kokouksen osallistujista näytä ymmärtävän, mihin Venäjä pyrkii. Hänen mielestään koko tilanne on kääntynyt nurin, kun Venäjästä on tehty tilanteessa uhri ja Suomesta epäreilu toimija.
– Onnittelen Suomea siitä että ulkoministeriöllänne oli riittävästi rohkeutta. Suomen kannattaa nyt pysyä vahvana ja pysyä oikeassa päätöksessään. ”
GillaGilla
Sauli Niinistö munais nyt vaihteeksi oikein kunnolla. venäjällä Suomi näyttäytynee melkoisen epämiellyttävässä valossa. Jotenkin tästä pitäisi päästä lähtemään fiksusti eteenpäin. Minusta siinä on kaksi periaatteellista tapaa toimia:
Ensimmäinen tapa olisi toimia, kuten pienen maan johtajat ovat perinteisesti toimineet; lepytellä suurvallan loukattua johtoa. Jollakin hyvittelyllä tilanne voisi korjautua – Suomen ja Venäjän välit ovat perinteisesti hyvät. Mahdollinen uusi, seuraava presidentti aikanaan voisi nostaa uusia tuulia Suomen ikävässä ja tukalassa tilanteessa. Ehkä voisimme aloittaa keksinäisissä suhteissa jollakin tasolla uudelleen alusta.
Toinen vaihtoehto olisi venäläisempi. Venäläiset ovat aina arvostaneet vahvoja ja vahvaotteisia johtajia, vaikka nämä olisivat ryssineet miten tahansa suuressa määrin ja suurissa asioissa. Venäjän ja sen edeltäjän johtamiskulttuurissa johtajien munaukset on vaiettu, tai ne ovat suorastaan kruunanneet heidän jumaluutensa. Esimerkiksi muualla massamurhaajana pidetty Stalin, on Venäjällä, ehkä sen historian suurin johtaja; onnen ja kurin aikakauden suurmies, joka rakensi modernin yhteiskunnan riippumatta siitä, että hän pakkokollektivisoi suunnileen toimivan yhteiskunnan perusrakenteet aivan muumioasteelle, mikä osaltaan tuotti nälänhädän Leninin NEP`n ajan vaikutusten kadottua. Niinistö voisi tällä venäläisemmällä tavalla toimiessaan käyttäytyä niin, kuin ei olisi koskaan tapahtunut mitään mainittavaa sekaannusta ja nostaa sillä itsensä kiukkuisen surrvallan yläpuolelle. Toki asiaa pitäisi käsitellä sivistyneesti ja ketään provosoimatta liikaa, jos joku haluaa asiasta keskustella, mutta numeroa siitä ei saisi tulla. Suomalaisten olisi ehkä aika oppia myöskin ylpeilemään munauksillaan ja rakentaa niille patsaita heti, kun tilanne ja tunteet ovat vähän viilenneet. Ulkomaalainenkin johtaja voi olla Venäjällä vahva, mutta hän ei saa olla liian räikeä ja haastava, vaikka tuokin itsensä selkeästi ilmi kaikessa ystävyydessä.
GillaGilla
Sauli Niinistö ryssi Etyj-hommat niin pahasti kuin voi ryssiä. Venäjä on ikäänkuin osakas systeemissä, eikä nyt päässyt osallistumaan kokoukseen vastoin omaa tahtoaan, mutta sen pitäisi silti noudattaa siellä tehtyjä päätöksiä! Tilanne olisi ihan mahdoton jossakin osakeyhtiössä ja johtaisi varmaan oikeudenkäyntiin.
Minusta Niinistöllä on tässä pari vaihtoehtoa:
Hän voi toimia, kuten pienen maan presidentti ja lepytellä suurvallan loukattua johtoa, kunnes seuraavissa vaaleissa valitaan painavampi valtionjohtaja tähän takkuiseen tilanteeseen. Tai Niinistö voi yrittää hieroa jonkinasteista sovintoa ja pyydellä anteeksi veljeskansan johdolta tätä virkaliturgisten pykälien tuottamaa oikosulkua, jossa muiden maiden kollegat vetäytyivät rintamavastuusta heti, kun alkoi näyttää, että asiaan liittyy taloudellisia seuraamuksia. Niin pääsisi helposti arkeen.
Toinen vaihtoehto on venäläisempi. Venäjällä arvostetaan vahvoja johtajia ja vahvaotteista johtamista. Monet Venäjän ja sen edeltäjän johtajat ovat ryssineet suorastaan urakalla. Silti heistä on tehty suuria idoleja kansalle ja heidän törttöilynsä on milteipä kruunannut heidän jumaluutensa. Suomalaisten olisi ehkä aika oppia rehentelemään munauksillaan ja rakentaa niille patsaita, kunhan tilanne ja tunteet vähän jäähtyvät. Suomen presidentillä ja hallinnolla on käsissään tilanne, joka voi olla megaongelma, tai tuplajättipotti riippuen siitä, miten asiaa aletaan viemään eteenpäin. Tietysti asioiden pitää edetä tyylikkäästi ja ketään loukkaamatta, ettei hevostelu mene liian karkeaksi. Ulkomaalainen ei saa olla liian räikeä Venäjällä tällaisissa asioissa, vaan pitää edetä sivistyneesti. Olisi varmaan onnistunut Kekkoselta tosi elämässä!
GillaGilla
Terve Anonym!
Kiitos kommentista. Kyse ei ole mielestäni kokemuksesta, vaan nimen omaan asemasta. Baltian maiden marginaalin jäämisestä olet siinä suhteessä väärässä, että kyseessä oli yksimielisyyspäätös, kuten merkinnässäni ja sen linkeissä (Niinistö, Kanerva) nostin esille.
//James
GillaGilla
Hyvä Prisse Könönen,
Nyt eksyt hieman aiheesta ja menet henkilöön. Pidetään kommenteissa sivistynyt sävy, se on sääntöni.
Vastaan kuitenkin: Merkintäni ei koskenut:
a) hybridisodankäyntiä, joka ei tässä matkustuskieltoasiassa ole mielestäni kovin relevanttia, paitsi seurausten kautta. Ongelma on alun perin diplomatian käytäntöjen soveltamisessa.
b) Kekkosen aikaa tai toimintaa, muutoin kuin Suomen valtiollisen aseman kautta
c) avaan hieman tätä EU ja Etyj-problematiikkaa: Yhtenäinen EU-linja on yksi asia, koska EU on pakotteet asettanut. Tässä on kuitenkin syytä muistaa, että Etyj on rauhan rakentamisen, konfliktien ratkaisemisen ja kriisien hallinnan foorumi. Olisi perin kummallista jos yhden tai useamman konfliktin osapuolen tai niiden kanssa liittoutuneiden kolmansien osapuolten sallittaisiin määräävän ketkä voivat osallistua organisaation kokouksiin. Tässä menevät nyt suomalaisessa keskustelussa mielestäni EU:n ja Etyjin puurot ja vellit pahasti sekaisin.
//James
GillaGilla
Komppaan edellistä koskien puolueettomuutta. Meillä oli YYA-sopimus, eli sotilasliittosopimus, NL:n kanssa. Suomen hallituksen tuli nauttia nimenomaisesti Kremlin luottamusta ja 70-80-luvuilla Tehtaankadun residentti istui de facto salaisesti salkuttomana ministerinä hallituksessa. Pääministeri Sorsa luki julkisuudessa KGB:n laatimia tiedonantoja sanasta sanaan haukkuen Naton kaksoipäätöksen, mutta jättäen mainitsematta NL:n sijoittamat SS-20 ohjukset, jotka olivat kyseisen päätöksen takana. Presidentti Kekkonen korosti 1978 että länsivaltojen risteilyohjukset aiheuttivat epävakautta Pohjolassa, mutta unohti mainita NL:n toimet omalla alueellaan. Vt. pääministeri Karjalainen neuvotteli 1971 Tehtaankadulla keinoista, joilla SKP pidetään hallituksessa Jne. Jne.
Mistä lähtien puolueettoman maan hallituksen virkaatekevä pääministeri on neuvotellut suurvallan keskustiedustelupalvelun ja suurlähettilään kanssa siitä, ketä hallitukseen kuuluu? Ei mistään,
Eli oltiin yhtä puolueettomia kuin meillä oli hyvät ja ystävälliset suhteen NL:oon. Eli kyseessä oli liturgia, ei todellisuus.
Anonym:
Tuomiojan klaaraus olisi ollut päästää koko konkkaronkka maahan ja ottaa länsimaiden vihat päälleen. Jos Tuomiojan pitää valita Suomen liittolaisten tai Venäjän suututtamisen välillä, niin Tuomioja suututtaa aina lännen ja lopuksi näyttää vielä keskisormea Yhdysvalloille, vaikka ei edes tarvitsisi. Jos porukka olisi haluttu saada Suomeen ilman riitaa, niin nimenomaan Tuomiojan olisi itse pitänyt hoitaa se ulkoministerinä. Nykyinen hallitus on ollut vallassa niin vähän aikaa, ettei sillä ole ollut aikaa järjestellä mitään.
Mutta epäilempä että Tuomioja on omien toimiensa ja puheidensa takia niin epäsuosittu tietyissä EU-maissa (ja Yhdysvalloissa!), ettei hän voinut järjestää yhtään mitään. Tuomiojan pätevyyden ulkoministerinä näki kyll siitä turvallisuusneuvostoäänestyksestä: täydellinen rökäletappio. Lännelle työkseen vittuileva ulkoministeri ei vie pitkälle asioissa joissa pitäisi saada roppakaupalla suosiota.
GillaGilla
Siis ihan oikeasti James väität olevasi some-soturi?? Ihan vain varmuuden vuoksi: minkä maan??
Oletko yhtään tietoinen
a) hybridisodankäyntiin kuuluvasta (hajota ja hallitse)vaikuttamisesta mitä varsinkin Venäjä harjoittaa??
b) Kekkosen toiminnasta ja ajasta??
c) miten ristiriitaisia kirjoittelet esim. arvostellessasi nimenomaankin lainaamasi jutun perusteella yhtenäisen EU-linjan noudattamista vaatinutta Viron edustajaa??
Olen tämän kirjoituksesi perusteella aika pettynyt.
Yksityiskohtaisemmin arvostelin ryhmässä ja keskustelussa: https://www.facebook.com/groups/ukrainantilanne/permalink/947958715226799/
Arvostaisin tosi paljon, jos vähän miettisit kenen etuja kirjoituksesi viesti palvelee ja mitä oikeastaan haluat sanoa.
GillaGilla
Minulle kyllä tuli mieleen, että Erkki Tuomiojakin olisi klaarannut tämän. Ulkopoliittisesti kokematon ja diplomaattisesti osaamaton joukko töpeksi, eivät osanneet esittää asiaa niin, että se olisi tullut EU:ssa hyväksytyksi. Ja että todennäköisesti Baltian maiden vastustus olisi jäänyt marginaaliin.
GillaGilla
”Uskottava” EU-politiikka on sama kuin yrittäisi risteyttää tulen ja veden.
GillaGilla
Hyvä kirjoitus!
GillaGilla
Kummallista Kekkoskaipuuta esintyy mitä odottamattomimmissa paikoissa. Kuten tässä Jameksen avauksessa. Mutta asiaan.
Suomen puolueettomuudesta kylmän sodan aikana voi perustellusti olla eri mieltäkin. Ehkä vähiten väärä ilmaisu Kekkosslovakian ulkopolitiikasta olisi: ”puolueettomuuteen pyrkivä”. Suomella ei ollut tuolloin täyttä toimintavapautta, vaan NL rajoitti sitä monin tavoin. Länsi ei myöskään pitänyt suomea aidosti puolueettomana, vaan NL:n vaikutus kyllä tunnettiin siellä hyvin. Suomen pyrkimys puolueettomuuteen sen sijaan varmasti tunnistettiin niin idässä kuin lännessäkin.
Mielestäni blogistin analyysi Suomen nykyisestä asemasta ja asenteesta on kuitenkin oikea. Suomi käyttäytyy edelleen ikään kuin olisimme idän ja lännen välissä taiteileva, puolueettomuuteen pyrkivä maa. Asetelma on tosin kääntynyt kylmän sodan ajoista toisin päin. Tuolloin olimme – ainakin lännen silmissä – enemmän tai vähemmän haluton osa itä-blokkia. Nyt näytämme olevan enemmän tai vähemmän haluton osa länttä. Meillä on länteen suuntautumisen tuomat turvallisuuspoliittiset haitat, mutta ei kaikkia hyötyjä.
Venkoilemalla ja epäröimällä oman linjansa suhteen Suomi sahaa oksaa jolla se istuu. Jos sotilasliiton jäsenyys on kerran poissuljettu vaihtoehto, niin Suomen pitäisi kaikin voimin pyrkiä tukemaan EU:n yhtenäisyyttä, olivatpa kyseessä pakotteet, etelä-euroopan pakolaisvirrat tai Kreikka. Ilman Nato -jäsenyyttä – osana hajanaista ja erimielistä EU:ta – Suomi on kuin lastu myrskyävän meren laineilla.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen näkemyksen puute suorastaan paistaa Suomen toiminnasta ja Suomalaisesta turpo -keskustelusta. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että meillä näyttää olevan vallalla suuntaus, jossa ulkopolitiikkaa tehdään lievästi vastenmielisenä virkatyönä – ilman filosofointia, visioita, suuria tavoitteita tai selkeää arvopohjaa. Siis ilman politiikkaa. Ja mikä pahinta, sitä tehdään ilman selvää näkemystä turvallisuuspoliittisesta ympäristöstämme ja sen muutossuunnasta ja muutostahdista.
GillaGilla