Syventyminen Venäjään, osa 3

Ote alustuksesta Reserviupseerikurssille 89,
Turun upseerikerholla, 12.toukokuuta 2015.

Pieni vihreä mies.
Pieni vihreä mies.

Tausta

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi 25. joulukuuta 2014 uudistetun Venäjän sotilasdoktriinin, joka korvasi helmikuussa 2010 presidentti Medvedevin virkakaudella hyväksytyn doktriinin. Päivitetyn sotilasdoktriinin valmistelutyö oli perin nopea, vain muutaman kuukauden pituinen, ja sen suuret linjat ovatkin pääpiirteissään ennallaan.

Venäjän sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Siinä määritellään Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen sanasto, jolla maan turvallisuusympäristön muutosta, sen ilmiöitä ja niiden syy-seuraussuhteita kuvataan.

Sotilasdoktriinin päivitys kertoo Venäjän kehittyneestä sotilaallisesta suorituskyvystä. Taustalla on paitsi ajankohtainen Ukrainan konflikti, myös vuonna 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen alkanut prosessi, jonka jälkeen Venäjän asevoimat ja puolustusteollisuus ovat olleet järjestelmällisen kehitystyön kohteena. Käynnissä oleva Ukrainan sota on selvästi vaikuttanut siihen, miten ulkoisen ja ennen kaikkea sisäisen turvallisuuden uhat doktriinissa määritellään.

Venäjän sotilasdoktriinit vuosilta 1993, 2000, 2010 ja 2014 ovat kaikki julkisia asiakirjoja, toisin kuin Neuvostoliiton sotilasdoktriinit, joista julkisuuteen tuotiin tietoa valikoidusti.

Ymmärtääksemme Venäjän sotilasdoktriineja, strategisia ohjausasiakirjoja ja valtionjohdon toimia voimme tarkastella kylmän sodan päättymisen jälkeistä Venäjää kolme periodin perspektiivin kautta.

Realistinen ja reformistinen Venäjä

Ensimmäinen on realismin aikakausi, jossa Neuvostoliiton romahtamisen tuloksena syntyi valtapoliittisesti toimintakyvytön Venäjä, jolla oli korruptoituneet asevoimat. Tämä ”realistinen Venäjä” toteutti puolustuksellista doktriinia, jonka tavoitteena oli säilyttää se vähä mitä suurvallasta oli jäljellä ja estää hajoamisen jatkuminen.
Venäjä nojasi voimakkaasti kansainvälisen oikeuden normeihin ja kansainvälisen turvallisuuden rakenteisiin, sekä haki yhteistyötä ja tasavertaista dialogia lännen kanssa.

Venäjä pyrkii kohti taloudellista uudistumista sekä järjestäytyneitä ja demokraattisia yhteiskunnallisia
oloja … Venäjä etsii rooliaan kansainvälis- ja turvallisuuspoliittisena vaikuttajana.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka . VNS 2/2001 vp.

Kun suurimpana huolena ennen syyskuun 11. päivän terroritekoja oli Venäjän ydinaseiden tai ydinasemateriaalin joutuminen vääriin käsiin, toivotettiin 2000-luvun realistinen ja reformistinen Venäjä tervetulleeksi lähes kaikkialle. Vuodesta 2002 myös Naton pöytään. Nato-Venäjä -neuvosto perustettiin vuonna 2002.

Suurvalta-aseman takaisinvaltaus

Vuonna 2007 alkoi periodi, josta käytän nimeä ”takaisinvaltaus”. Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla.

Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.
Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.

Vuoteen 2009 mennessä Venäjä oli modernisoinut suuria osia Itämeren amfibiojoukoistaan ja osoitti sen selvästi Zapad 2009 –harjoituksessa Kaliningradissa.

Selvin merkki takaisinvaltauksesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä. Georgian sota selitettiin kuitenkin poikkeamana venäläisessä politiikassa.

Revansistinen ja revisionistinen Venäjä

Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla ja pitivät korruptioon sekaantuneet sotilaat poissa pahanteosta.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 37 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä.

Johtopäätös

Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Uusi doktriini

Sotilasdoktriini kuvaa lähtökohtaisesti aina maailmanpolitiikan nykytilaa. Uudessa doktriinissa muutos on merkittävä.

Nykyiselle tilannekehitykselle maailmassa on tyypillistä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Verrattuna 2010 vuoden doktriiniin nykyinen sotilasdoktriini päätyy siis päinvastaiseen johtopäätökseen koskien maailmanpolitiikan suuria linjoja — kilpailu ja jännitys eivät vähene, vaan ne lisääntyvät ja ovat luonteeltaan ideologisia arvomaailmojen kamppailuja.

Sotilasdoktriini ohjaa asevoimien kehitystä pitkällä aikavälillä. Venäjän uudessa doktriinissa on verrattuna 2010 vuoden doktriiniin tuotu selkeämmin esille ns. kuudennen sukupolven sodankäynti, jossa ”pääosassa ei ole ydinase eikä elävä voima vaan tavanomaiset täsmäaseet”. Kontaktittoman ja verkostoituneen sodankäynnin (bezkontaktnye i setevye voiny) tärkein tavoite on ”ilman kontaktia viholliseen tuhota sen taloudellinen ja sotilaallinen potentiaali miltä etäisyydeltä tahansa”. Sotilasdoktriinissa listataan yksityiskohtaisesti kuudennen sukupolven sodankäynnin elementit:

Asejärjestelmien ja kaluston, yliäänisten täsmäaseiden, elektronisen sodankäynnin välineiden, uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden, digitaalisten tiedonkäsittely- ja johtamisjärjestelmien, miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.

Tämä luettelo voidaan nähdä myös puutelistana. Kyseessä ovat ne suorituskyvyt ja järjestelmät, joissa Venäjällä ei ole tällä hetkellä ylivoimaa. Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma tuottaa vuoteen 2020 asti näitä suorituskykyjä vain rajallisesti; pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tällaista ”globaalin iskun konspetia”, johtuen omasta rajallisesta kyvykkyydestään, mutta kehittää itselleen samaa kykyä kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetiolla.

Uudessa sotilasdoktriinissa konfliktia edeltävät uhkat jaotellaan edelleen alempiin vaaroihin ja varsinaisiin uhkiin.

Sotilaallinen vaara (voennaja opasnost) on määritelmällisesti ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa voi tietyissä olosuhteissa syntyä sotilaallinen uhka.” Sotilaallinen vaara on toisin sanoen sotilaallisen uhan esiaste, tai sen lievempi muoto.

Sotilaallinen uhka (voennaja ugroza) puolestaan on ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa osapuolten välille voi syntyä sotilaallinen konflikti, jossa jokin valtio (ryhmä valtioita) tai separatisti- (terroristi-) organisaatiot ovat korkeassa valmiudessa käyttämään asevoimaa (aseellisia pakkokeinoja).”

Sisäiset vaarat, joita vastaan – niiden kehittyessä uhaksi – valmistaudutaan käyttämään asevoimia tai muita turvallisuusviranomaisia ja elimiä, ovat:

Terroristiorganisaatioiden ja yksittäisten henkilöiden toiminta, joka on suunnattu horjuttamaan Venäjän federaation suvereniteettia tai loukkaamaan Venäjän federaation yhtenäisyyttä ja alueellista kokonaisuutta.

Vaikuttaminen väestöön, erityisesti maan nuorisoon informaatiolla, jonka tavoitteena on horjuttaa isänmaan suojaamiseen liittyviä historiallisia, henkisiä ja patrioottisia traditioita.

Kansallisuuksien välisten ja sosiaalisten jännitteiden ja ääriliikkeiden provosointi, etnisen ja uskonnollisen vihan ja vihamielisyyden synnyttäminen.

Sisäisten vaarojen torjumiseksi Venäjällä on tehty lainsäädäntöön muutoksia tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi.

Suurin Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.
Suuren Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.

Ulkoisissa uhkissa merkittävin muutos on Venäjän lähialueilla pidettävien sotaharjoitusten muuttuminen uhkaksi riippumatta niiden luonteesta. Vuoden 2010 doktriinissa vaatimuksena uhkaksi muodostumisesta oli sotaharjoitusten ”provokatiivinen luonne.”

Merkittävä vaara on myös informaatiovaikuttaminen, josta sodan erityispiirteiden kuvauksessa eritellään seuraavasti:

On havaittavissa, että sotilaalliset vaarat ja uhat ovat siirtymässä myös informaatiotilaan ja Venäjän federaation sisälle. Tähän liittyen, vaikka Venäjän federaatioon kohdistuvan suursodan todennäköisyys on pienentynyt, Venäjään kohdistuvat sotilaalliset vaarat ovat vahvistumassa.

Suorat vaikutukset tästä ovat patrioottista kasvatusta säätelevä lainsäädäntö ja venäläisille vieraaksi koettua kulttuuria ja elintapoja rajoittava lainsäädäntö.

Johtopäätös

Venäjän asevoimat vastaavat nykytilassaan viimeinkin sotilasdoktriinissa esitettyä käyttökelpoista työkalua, soiva peli, siis. Venäjän asevoimia voidaan käyttää välittömänä politiikan jatkeena kaikissa niissä tilanteissa, joita doktriinissa on lueteltu. Doktriini edustaa siten tarkkaa ja ennustettavaa kuvausta asevoimista, niiden kehittämisestä ja käyttöperiaatteista.

Talouden alamäessä ja pakotteiden vaikuttaessa Venäjä on viimeisen viiden vuoden aikana tyhjentänyt kansallisesta vararahastostaan lähes puolet [pitääkseen varustelun käynnissä], ja on jatkuvasti nostanut asevoimien rahoitusta koulun sekä hoito- ja sosiaalipalveluiden kustannuksella. Venäjä varustautuu sekä pienempiin konflikteihin että suursotaan. Molemmat se aikoo päättäväisesti lopettaa heti alkuunsa nopealla ja häikäilemättömällä tavanomaisella voimankäytöllä.

Tätä sotapotentiaalin kasvun ja Suomelle vieraan valtapolitiikan esiinmarssin taustaa vasten tarkasteltuna on ehkä aiheellista kysyä:

Valmistaudutaanko Suomessa Talvisotaan malli Cajanderin rahoituksella?

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Advertisements

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s