Sieltä mistä aita on matalin [Suomen puolustuskyky, osa 1]

Selontekoon on sisällytetty puolustushallinnossa laadittu arvio, jonka mukaan lisärahoitustarve materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämiseksi on vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi. Valiokunnan mielestä selonteon puolustuspoliittiset linjaukset vaativat puolustushallinnon esittämää lisärahoitusta. Selonteon linjausten edellyttämän lisärahoituksen osoittamatta jättäminen tarkoittaa, että puolustuksen perusratkaisu joudutaan väistämättä arvioimaan uudelleen.

PuVL 4/2013 vp – VNS 6/2012 vp, s. 15

Selvä nosto?!

Enemmistö suomalaisista kannattaa puolustusmäärärahojen kasvattamista ensi vaalikaudella. Suurimmat puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneet tähän puolustusmäärärahojen korotukseen. Puolueiden lupaus määrärahojen kasvattamisesta ei kuitenkaan ole vastaus Helsingin sanomien gallupissa annettuun puolustusmäärärahojen selvään nostoon.

Grafiikka: Pertti Salmén, HS. Lähde: TNs Gallup Oy.

Vuonna 2016 alkavaksi suunniteltu 50 miljoonan euron, asteittain 150 miljoonaan euroon nouseva korotus on vain se minimitaso, jonka on vuonna 2012 (!) arvioitu mahdollistavan puolustusvoimauudistuksella saavutetun kulurakenteen tasapainon ylläpitäminen. Sen tarve ja lähtökohta on Suomen omassa sotataloudessa; kallistuvissa sotavarusteissa, palkoissa ja kiinteistökuluissa.

Suomen puolustusvoimien suorituskyvyn mitoittava tekijä Venäjän sotapotentiaali. Venäjä on uskottavuuden mittari. Puolustusvoimia ei ole mitoitettu Saksan, Ruotsin, Puolan ja näiden Nato-kumppanien häikäilemättömän valtausyrityksen torjumiseen. Suomen puolustusvoimia ei myöskään ole mitoitettu Naton Lapin kautta tapahtuvan Venäjään kohdistuvan kauttakulkuhyökkäyksen torjumiseen. Sitävastoin puolustusvoimien mitoitusperusteena on Venäjän asevoimien yllätyshyökkäys (strateginen isku) valtiojohdon kukistamiseksi ja laajamittainen hyökkäys. Mitoittava tarkoittaa laskennallista lähtökohtaa, jonka perusteella puolustus suunnitellaan.

Hitaasti muuttuvassa vakioiden maailmassa mitoitus on helppoa. Talonrakennuksessa lämmöneristykselle on olemassa mitoittava ulkolämpötila. Tien kantavuudelle on mitoittava ajoneuvopaino. Sprinklerijärjestelmälle on mitoittava paloskenaario. Puolustuksen palovakuutusvertauksen lailla myös palometafora toimii hyvin. Asunto kuvaa paloskenaariossa sitä pinta-alaa, johon sammutusjärjestelmän suorituskyky mitoitetaan.

Venäjä on käynnistänyt laajan vuoteen 2020 asti ulottuvan 500 miljardin euron varusteluohjelman. Sen vaikutus sotapotentiaaliin on nyt jo selvä ja näkyvä. Lisäksi asevoimien tiivis, ryhmätasosta aina armeijatasolle asti ulottuva, jatkuva harjoittelu parantaa suorituskykyä. Uusi varusteluohjelma seuraavalle jaksolle 2016–2025 aloittaa uusien robotisoitujen, kaukovaikutteisten täsmäaseiden ja verkostosodankäyntiin perustuvien järjestelmien tuomisen Venäjän asevoimien arsenaaliin. Mitoittava sotapotentiaali muuttuu erittäin nopeasti. Palovertauksella ilmaistuna taloon on tullut uusia siipiä, joihin sammutusjärjestelmää ei ole ulotettu.

”Venäjä ei ole uhka” on toki pravdaa siinä suhteessa, että se on poliittinen asiain laita ja eksistentiaalinen välttämättömyys, jota varomme muuttamasta. Se ei kuitenkaan ole puolustuksemme mitoitusperuste eikä saa sellaiseksi muodostua. Yhdysvaltain presientti Theodore Roosevelt lienee parhaiten kuvaillut politiikan ja asevoiman suhdetta sanoessaan ”Speak softly, and carry a big stick” (”Puhu pehmeästi, mutta kanna mukanasi isoa keppiä”).

Tehtävätarve ja suorituskykyvaatimukset

2000-luvulla puolustusvoimien tehtäviä tarkastettiin. Uutena tehtävätarpeena nousi esille kyky suojata kauppamerenkulkua muuhun Euroopan
yhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamiseksi. Käteen jäi vanhan tehtävätarpeeseen tehty ilmatyynyalus Tuuli, joka on hyvä esimerkki siitä, miten toimintaympäristön muutos tuottaa uudet tehtävätarpeet ja vaikuttaa siten operatiivisiin suorituskykyvaatimuksiin.

Tässä tapauksessa tehtävätarpeena oli siis kauppamerenkulun suojaaminen ja skenaariona sotatoimia edeltävä painostusvaihe, joka alkaa poliittisena
ja jatkuu sotilaallisena painostuksena. Operatiiviseksi suorituskykyvaatimukseksi tämä tehtävätarve kääntyi seuraavasti:

Merenkulun suojaus -suorituskyvyn on kyettävä

• suojaamaan meriliikenne,
• Suomen ja Ruotsin välisellä merialueella,
• viikossa käskystä ja 6 kuukauden ajan,
• vihollisen arvioidun ilma- ja sukellusveneuhan alla,
• kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa,
• yhteistyössä Ruotsin asevoimien kanssa
• sekä harmaan vaiheen että sodan olosuhteissa.

ITA Tuulin kohtaloksi tuli vaadittu pitkä toiminta-aika (6 kk) ja polttoainetaloudellisuus suhteessa toiminta-aikaan ja suojattaviin kohteisiin. Projekti päätettiin nopeasti yhteen alukseen ja Laivue 2000 rakennettiin uppoumarunkoisten alusten varaan. Merivoimille jäi kirvelevä muisto median vuosikaupalla rummuttamasta ”kuuluisimmasta virheostoksesta.”

Turvallisuuspolitiikka ja säätötekniikka

Tuuli ei ollut puolustusjärjestelmän, tässä tapauksessa merivoimien, virheostos, vaan järjestelmää säätävien poliitikkojen virhe. Jo 90-luvun alussa oltiin tilanteessa, jossa maihinnousu-maahanlaskuoperaation uhka oli olennaisesti pienentynyt Itämerellä. 90-luvun lopulla potentiaali oli vielä pienempi. Nopeampi poliittinen reagointi muuttuneeseen uhkakuvaan olisi säästänyt rahaa tässäkin. Karkeasti asiaa voidaan ilmaista säätöteknisenä ongelmana.

Turvallisuuspolitiikka vs säätötekniikka. Kuva ja tämän kappaleen teksti on käännetty Mikael Grevin vieraskynästä ”Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer” Wisemanin blogissa. Kuva: Mikael Grev. Lähde: Wiseman’s Wisdoms – Gästinlägg: Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer.

Seuraaminen vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta on hämmästyttävän vaikeaa komplekseissa tapahtaumaketjuissa ja epäselvässä ohjauksessa. Viiveen suuruus riippuu järjestelmästä itsessään, mutta on lähes aina ennakoitua suurempaa.

Säätötekniikassa tämä on yksityiskohtaisesti tutkittua. Järjestelmän ominaispiirteiden tuntemus on hyvän seurantakyvyn edellytys. Jos esimerkiksi talon lämpöelementtien ohjaus ei huomioisi lämmönsäätelyn hitautta heräisimme parta jäässä. Tai sitten hapantaikina tukehtuisi lämpöön säänvaihtelun aikana. Siitä voidaan olla varmoja, että resurssien käyttö on vähintäänkin suboptimaalista huonolla ohjausjärjestelmällä.

Säätöjärjestelmässä esiintyy aina viivettä. Sitä syntyy koska tietojen lukemisen ja ohjaamisen prosessit eivät voi olla äärettömän nopeita. Viiveessä syntyy tasovaihtelua, joka on aloitteen tekijän ja seuraajan tasojen erotus tiettynä hetkenä. Viiveen ja sitä seuraavan tasoeron taustalla on kaksi prosessia:

1. Sisääntulosignaalin muutoksen lukemisen viive, eli ensimmäisen ja seuraavan havainnon välinen viive.
2. Oman tason ohjauksen viive. Esimerkiksi lämpöelementin säätö on nopeaa, mutta talon lämpötilan nouseminen kestää tovin.

Turvallisuuspolitiikka on esimerkki säätöjärjestelmästä. Seuraaja analysoi omaa turvallisuusympäristöään ja säätää sotilaallista suorituskykyään sen mukaisesti. Optimaalisessa tilanteessa oma suorituskyky säätyisi joka hetkenä oikeassa suhteessa, eli seuranta olisi viiveetöntä. Tämä pätee ainakin Suomen ja Ruotsin kaltaisissa puolustusorientoituneissa maissa. Tämä ei taas välttämättä päde sellaisen valtion kohdalla, joka yrittää ”juosta karkuun” naapureitaan, tai sellaisen kohdalla, joka käyttää asevoimaa politiikan tukemiseksi.

Turvallisuuspoliittisen säätöjärjestelmän sisäistäminen on erityisen tärkeää niille, jotka ohjaavat. Ennen kaikkea on tärkeää ymmärtää, että omaan suorituskykyyn ei ole viiveetöntä kontrollia ja muiden suorituskyvyn lukeminen tapahtuu viivellä. On mahdotonta olla reaktiivinen ja samalla ylläpitää turvallisuustilanteeseen suhteutettua suorituskykyä. Reaktiivinen toimija on aina jäljessä, kuten hidas säätöjärjestelmä. Ehkä jopa niin paljon jäljessä, että ollaan vastakkaisessa vaiheessa tai toisin sanoin ilmaistuna: parhaimillaan silloin kun ei ole tarvetta.

Johtopäätöksiä

Suomen puolustusjärjestelmän säätely ei ole viimeisen 8–10 vuoden aikana perustunut turvallisusympäristön muutosten seurantaan, vaan sen lähtökohtana ovat olleet oman järjestelmämme taloudelliset reunaehdot. Seurattava kohde, eli Venäjä, on kehittänyt asevoimiaan merkittävästi ja kehitys jatkuu suurella muutosnopeudella ainakin vuoteen 2025 asti. Suomen puolustusjärjestelmän säätely vuodelle 2020 asti, eli niin sanottu määrärahojen korotus perustuu edelleen oman järjestelmämme talouteen. Olemme seuranneet Venäjän sotapotentiaalin kehittymistä, mutta emme ole suostuneet säätämään omaa järjestelmäämme sen mukaan. Olemme siis jo nyt tulleet VNS:n ja PuVL:n mietinnön kuvaamaan tilanteeseen, jossa ”puolustuksen perusratkaisu joudutaan väistämättä arvioimaan uudelleen.” Koska säätöjärjestelmässä esiintyy hitautta, olisi päätökset, joiden haluamme vaikuttavan viiden vuoden päästä tehtävä tänään. Ratkaisuja on kaksi — joko puolustusmäärärahoja korotetaan selvästi mitoitusperustetta vastaavasti, noin puoli miljardia euroa vuodessa, tai sitten haetaan vahvempaa pidäkettä Natosta.

Tulevaisuudessa Suomella on siis kaksi (kolme) vaihtoehtoa:

1. Täysin itsenäinen ja uskottava puolustus, joka syö rahaa koulutukselta, hoitotyöltä ja hyvinvoinnilta.
2. Muiden kanssa jaetut kyvyt ja yhteinen uskottava puolustus, joka nojaa yhteiseen vahvaan pelotteeseen.
3. (Ruotsin malli: Paperitiikeri, jota ylläpidetään valtiojohdon vakuutteluilla ja puolustusvoimien myötävaikutuksella, kunnes joku tajuaa totuuden)

Nykymeno vaalilupauksina annettuine määrärahojen korotuksineen on vaihtoehto kolme. Se ei vastaa mitoittavaan tekijään, so. Venäjän asevoimaan ja on käytännössä hukkaan heitettyä veronmaksajien rahaa. Puolustusvoimat on toimittanut sitä mitä on tilattu. Tilauksen vastaanottanut lainsäätäjä on kuitenkin rahoituksen suhteen aina mennyt sieltä mistä aita on maanpuolustustahtoisen kansan ääniä vaarantamatta matalin. Valitettavasti turvallisuusratkaisumme on taas vaaleissa sivuroolissa.

//James

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.