Hyvää joulua!

Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi joulunpyhien ajan. Odotettavissa ei ole turvallisuuspoliittisen vuoden kertausta viime vuoden tavoin [1,2], vaan tähtäimet ovat tammikuun 11–13 päivässä Ruotsin Sälenissä. Suosittelen kuitenkin katsomaan viime vuoden #turpo palkintojenjaon ja pohtimaan ovatko palkitut edelleen ansainneet mainintansa. Ainakin vuoden 2013 pronssipallin haltija on tehnyt paljon päästäkseen kiinni ykköspaikan syrjään.

Tässä vaiheessa vuotta tahdon kiittää kaikkia lukijoitani ja toivottaa kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Samalla tahdon muistuttaa kaikkia enemmän ja vähemmän huolestuneita — kukaan tuskin lienee huoleton — siitä, että valtakunta on turvassa ja koskemattomuuttamme valvotaan. 24/7 tänäkin jouluna.

Tupolev Tu-95
Tu-95 kansainvälisessä ilmatilassa Suomen lähistöllä. Kuva: Ilmavoimat.

Kunnianosoitus menee niille puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen naisille ja miehille, jotka tänäänkin ovat poissa omaistensa ja ystäviensä luota tekemässä mittaamattoman arvokasta työtä. Merivoimien esikuntapäällikkö, amiraali Juha Vauhkonen julkaisi Twitterissä muutaman kuvan, jotka muistuttavat meitä siitä, että työtä tehdään niin ilmassa, kuin myös merellä ja maalla.

//James

2 reaktioner på ”Hyvää joulua!

  1. Niin on. Nostan hattua kaikille, jotka juhlapyhinä, muiden levätessä rauhassa, tekevät työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta. Hoitotyö näistä ehkä tärkein. Arvostamisen pitää olla sallittua.

    Gilla

  2. He tekevät vain työtään, jonka ovat itse valinneet ja saavat siitä palkan. Sitä on turha hehkuttaa. Samoin tekevät sairaanhoitajat ja vanhusten hoitolaitoksissa työskentelevät kuten muutkin juhlapyhinä työvuoroaan tekevät. He eivät vaan tee siitä numeroa.
    Jokainen ammatti on tärkeä. Niitäkin tulee arvostaa.

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s