Muuan historioitsija-ajattelija on sanonut, että kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.
J.K. Paasikivi, itsenäisyydenpäivänä 1944.
Suomen tasavallan 7. presidentti, Juho Kusti Paasikivi oli ankarien olojen edessä ollessaan pääministerinä ja valtionpäämiehenä sodan jälkeen. Paasikiven linja oli viisas ja länsimaisen yhteiskunnan turva. Presidentti tunnusti tosiasiat. Tärkeimmät tunnustetut tosiasiat olivat toisiinsa liittyvät
- Neuvostoliiton suuruus ja mahtavuus, ja
- maantieteellinen asemamme Neuvostoliiton naapurina.
Tästä Paasikivi johti Suomen ulkopolitiikan linjan.
Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme Neuvostoliittoon. […] Kansamme perusetujen mukaista, vakaumukseni mukaan, on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan. Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.
J.K. Paasikivi, itsenäisyydenpäivänä 1944.
Konservatismista analyyttiseen reaalipolitiikkaan kasvanut Paasikivi kääntyisi haudassaan, jos kuulisi kuinka hänen linjaansa toistetaan sitä nykytilanteeseen sovittaen. Tosiasiat eivät tänään välttämättä näyttäydy samassa valossa kuin 70 vuotta sitten. Paasikiveä tähän tarvittaisiin, joten tyydyn esittämään tosiasiain sijasta väittämiä ja oletuksia, jotka itse aion alistaa jatkuvalle tosi-epätosi kokeelle. Kehotan muitakin kokeilemaan tällaista lähestymistapaa kiveen hakkaamisen sijaan.
Venäjä ei ole Neuvostoliitto
Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Ei poliittiselta vaikuttavuudeltaan, ei sotavoimaltaan, eikä taloudeltaan. Venäjä haluaa kuitenkin olla Neuvostoliitto. Se haluaa olla suurvalta. Venäjän suurvaltapyrkimykset ja niiden vastavoimana Yhdysvallat ovat luomassa kaksinapaisen maailman –– ainakin Euroopasta katsoen.
Näin väittäen tilanne tänään voi näyttäytyä yhtäältä samankaltaisena ja toisaalta erilaisena kuin sodan jälkeen 70 vuotta sitten. Samankaltaisena sillä tavoin, että sodan jälkeisessä Suomessa Neuvostoliitto oli suurvalta ja kaksinapainen maailmanjärjestys oli muovautumassa nopeasti. Historiallisten analogioiden kautta tähän on helppo päätyä. Erilaisena juuri siksi, että Venäjä ei ole hegemoni, eikä se sellaiseksi voi kasvaa. Yhdysvaltojenkin hegemonin asema on viimeistään talouskriisin jälkimainingeissa vähintään heikentynyt. Näin ollen kaksinapaista maailmanjärjestystä ei voi keskipitkällä aikavälillä syntyä. Erilaisena myös siksi, että Suomi oli välirauhansopimuksen myötä tiensä jo joutunut valitsemaan. Tänään Suomea eivät sido raskaat rauhanehdot tai YYA-sopimus, vaikka Suomi-Venäjä seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) näin asian näkeekin.
Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista, 4 artikla
Lehtomäen Venäjän naapuruussopimuksen avulla tapahtuvaa Nato-vastaista argumentointia kiinnostavampi on kuitenkin se tosiseikka, että Ukraina ja Venäjä allekirjoittivat vastaavan naapuruussopimuksen vuonna 1997, jossa osapuolet sitoutuivat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen.
Kaikki nämä lupaukset löytyvät myös Suomen sopimuksesta.
Krimin vallatessaan Venäjä rikkoi useampaa solmimaansa sopimusta korkealle retoriikassaan arvostamiensa YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan lisäksi. Venäjän retoriikkana on moninapaisuus, YK, Etyj ja kansainvälisoikeudelliset normit. Venäjän teot ovat yksinapaisia, häikäilemättömiä ja kahden- sekä monenvälisiä sopimuksia rikkovia.
Suomalainen paradoksi
Kekkosen aikana Paasikiven linja suomettui. Kekkonen esittikin nk. suomalaisen paradoksin, jonka mukaan Suomen liikkumatila lännessä ja läntisen yhteistyön edellytykset olivat suoraan verrannolliset Suomen Neuvostoliiton-suhteiden hyvyyteen ja Neuvostoliiton luottamukseen maamme ulkopolitiikkaa kohtaan. Käytännössä Kekkosen paradoksi merkitsi talouspolitiikan eroa ulkopolitiikasta, mikä taas vuonna 2014 vaikuttaisi lähes järjenvastaiselta. Näkyvin jälki- tai uussuomettuneen politiikan oire on ambivalenssi Venäjään kohdistettujen talouspakotteiden kanssa ja niihin liittyvän ulkopoliittisen vuoropuhelun dissonanssi. Vuonna 2014 Suomen liikkumatilaa lännessä ei rajoita Neuvostoliiton kalpea haamu, Venäjä. Suomen liikkumatilaa lännessä ja läntisen yhteistyön laajuutta rajoittaa vain käsitys Paasikiven-Kekkosen linjasta jonkinlaisena turvallisuuspoliittisena ikonostaasina, josta pyhäinkuvien kautta aukeaa yhteys vanhaan, hyvään Muumilaakson aikaan.
Puolueettomien ja liittoutumattomien Euroopan maiden lukumäärä on pieni. Sitä myötä myös näiden maiden poliittinen painoarvo heikkenee jatkuvasti. Siinä missä 1990-luvulla romahtaneesta Neuvostoliitosta ja Varsovan liitosta erkaantuneet itäblokin maat muodostivat muiden puolueettomien ja liittoutumattomien valtioiden kanssa merkittävän ryhmän, jota sekä Venäjä että Nato kuuntelivat tarkkaavaisesti, ei vuonna 2014 sellaisia valtioita enää ole. Suomea ja Ruotsia ei kuunnella eikä huomioida ellei se tapahdu suuremmassa pöydässä. Äänemme kuuluu Natossa, koska olemme erityisen kyvykkäitä rauhankumppanuusmaita. Nato-Venäjä -neuvostoon meillä ei ole asiaa. Äänemme kuuluu EU:ssa koska taloutemme on kunnossa ja yhteiskuntamme voivat hyvin. Yhdysvallat kuuntelee Ruotsia, koska Ruotsi on sen de facto liittolainen. Venäjä kuuntelee Suomea, koska Suomi ylläpitää taloudelliset siteensä Venäjään ja vie Venäjän näkökulman EU:n pöytiin.
Niinistön linja
Me emme tarvitse Paasikiven-Kekkosen linjaa. Suomettuneisuuden olemme karistaneet Berliinin muurin kaatumisen jälkeen, joistain eteläisiä naapureitamme koskevista kompasteluista ja myöhemmistä heikoista hetkistä huolimatta. Suomen valtiojohdon on nyt arvioitava lähiympäristömme turvallisuuspoliittinen tilanne uudelleen ja luotava uusi linja, joka turvaa suomalaisten kodit ja isänmaan, elinkeinot ja elinmahdollisuudet vähintään seuraavan 50 vuoden ajan. Linjan muodostaminen edellyttää vallitsevain tosiasiain selvittämistä. Vasta sitten ne voidaan tunnustaa.
Suomen tasavallan 12. presidentti Sauli Niinistö on nyt niiden perustavaa laatua olevien valintojen edessä, jotka myös presidenttiä Paasikiveä paljon vaivasivat ja askarruttivat. Toivon ylipäällikölle suurta viisautta ja rohkeutta hänen viedessään Suomen ulkopolitiikkaa uuteen pelottavalta näyttävään aikakauteen.
//James
Random thoughts 
Huomioitakoon, että kasakka sananlaskussaan Niinistö sanoi ”diplomaattisella” kielellä, enemmän, kuin viisi edeltävää presidenttiä yhteensä. Mielestäni siihen ei ole lisättävää. Viesti oli selvä sekä ulos, että kotimaahan…..
GillaGilla
Hyvä Kimmo!
Varsin pitkälle olet saanut tekstistäni johdettua uusia väittämiä. Palaa tekstiin, mutta vastaan lyhyesti:
Väitän, että Venäjän päätös rikkoa naapuruussopimusta oli yksipuolinen, eikä Ukraina antanut kansainvälisoikeudellisesti (vrt Lavrov ja Putin puheet 2/14-5/14) kestävää syytä asevoiman käytölle.
Kyllä, koko toimintaympäristöä on tarkasteltava.
Kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa molemmat hegemonit olivat syvältä. NL epäonnistui, USA onnistui. En voisi kuvitella että joku olisi toivonut toisenlaista lopputulosta. En ole argumentoinut Yhdysvaltoja tai länttä absoluuttisen hyväksi tai Venäjää absoluuttisen pahaksi.
//James
GillaGilla
Kiitos kommenteista, Kimmo.
Asetelmasi on hyvin mustavalkoinen. Kun Venäjä määrittelee Naton laajentumisen sen suvereeneihin naapureihin sotilaalliseksi uhkaksi, johon se varautuu käyttämään asevoimiaan, se samalla rajoittaa itsenäisten valtioiden itsemääräämisoikeutta. Tätä oikeutta se kuitenkin muissa yhteyksissä vahvistaa. Tässä on dissonanssi – Venäjä määrittelee turvallisuuden absoluuttisena nollasummapelinä. Viron Nato-jäsenyys on siis Venäjältä pois. Miten tällainen näkemys voi toteuttaa moninapaisuutta muuten kuin retorisesti? Ei voi olla halveksuntaa, jos itsenäinen Suomi näkee oman turvallisuutensa siten, että suurin mahdollinen turvallisuus tulee Natosta tai liittoutumattomuudesta, mutta ilman että kumpikaan on Venäjältä mitään pois tai lisää. Tätä kantaa on myös Nato ajanut. Nato perusti Nato-Venäjä -neuvoston juuri tätä varten.
Me emme sanele Venäjälle mitään, ei nyt, eikä edes vaikka olisimme Naton jäseniä. Venäjä sitävastoin sanelee kyllä meille mitä voimme itsenäisesti tehdä. Juuri mainitsemani nollasumma-ajattelun kautta.
Olen varmaan epäisänmaallinen kun sanoin että Suomen politiikka muuttui suomettuneeksi Kekkosen kaudella. Voit samalla jatkaa arvoihin menevää sarjatuliylläkköäsi useimpien suomalaisten, eurooppalaisten ja amerikkalaisten poliittisen historian tutkijoiden suuntaan.
Suomi oli Kekkosen kaudella itsenäinen, mutta tuskin täysin suvereeni Kremlin ohjatessa sisäpolitiikkaakin. Tästä ei hyvää nettilähdettä löydy, mutta tarjoan kirjastoa kohteena. ”Brysselin hammastikkujen” rinnalla tämäkin tietysti kalpenee?
Hyvä, että tiputit ”koska USA” argumentin! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että liittoutumattomuus voi olla mahdollista. Tämän ilmaisinkin, mutta luit muuta rivien välistä. Sellaisen päätöksen taustalla täytyy kuitenkin olla raadollinen arvio siitä, minkä verran Venäjällä on edellytys palauttaa menetetty luottamus. Tässä Bryssel toimii hyvin, me olemme sopineet ja pidämme sopimuksista kiinni. Olemme yhdessä EU:n rintamassa ja se rintama on hyvin selkeästi ilmaissut että Venäjä on menettänyt luottamuksen. Meillä ei ole yhdenvertaisessa suhteessa Venäjään (ks naapuruussopimus) minkäänlaista historiallista velvoitetta olla lojaali hallintosubjekti tai liittolainen. Tällaisten velvoitteiden analoginen johtaminen historiasta on nakertaa asemaamme itsenäisenä kansakuntana.
//James
GillaGilla
[…] Mashiri katsoi blogissaan (https://fmashiri.wordpress.com/2014/11/12/kun-niinistosta-tuli-paasikivi/), että presidentti Niinistön tulisi nyt vetää ulkopoliittista linjaa samalla tavoin kuin hänen […]
GillaGilla
Nato ei ehkä ole hyökkäämässä Venäjälle, mutta kokonaan toinen asia on se, että Venäjä määrittelee Naton kuitenkin uhaksi. Onko meillä kenties oikeus sanella mitä Venäjä saa määritellä/kokea uhaksi? Ja vapaassa valinnassamme on, päätämmekö kunnioittaa naapurimme määrittelemiä uhkakuvia ja pysyä Naton ulkopuolella vai valita tämän naapurimme turvallisuuspolitiikan halveksunnan omaksi puolustusstrategiaksemme? Jos tämä välttämättä halutaan tehdä, niin Natosta tulee toki tarpeellinen, mutta tämä tarvehan on silloin synteettinen, keinotekoisesti tuotettu. Tyhmyydeksikin sitä voisi kutsua.
Liittoutuminen on silti mahdollista. Me voimme liittoutua esimerkiksi Ruotsin kanssa ja jos liittouma kaipaa vahvistusta, voi olla aloitteellinen Itävallan tai Sveitsin suuntaan, jotka ovat vetäneet Euroopassa hieman vastaavaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Tällainen olisi luonteva jatkumo Paasikiven-Kekkosen linjalle vuonna 2014, eikä mitään ideologista oikeusajattelua, jota Kekkonenkaan ei juuri pitänyt arvodda. Ei isänmaan etu ole tehdä mitään vain siksi, että meillä on oikeus.
P.S. Kekkosen väittäminen suomettuneeksi on mielestäni hyvin epäisänmaallista. Kekkonen ajoi Suomen etua hyvien Kremlin suhteiden kautta oma-aloitteisesti. Sieltä ohjeistettiin ehkä isoissa linjoissa, mutta Suomi oli itsenäinen. Toisin on tänään, kun Brysselistä sanellaan saako ravintolapöydissä pitää hammastikkuja ja Suomi-neito niiaa. Parlamentissa meillä on 13/751 edustajaa, jotka ovat keskenään usein eri mieltä.
GillaGilla
Kimmo,
luepa tarkemmin. Ei James esitä, että Suomen ja Venäjän välinen naapuruussopimus olisi mitätön. Kyse on sopimuksen sisällöstä. Sopimuksen turvallisuuspoliittiset määräykset eivät millään tavoin rajoita sotilaallista liittoutumista. Nato ei ole ryhtymässä aseelliseen hyökkäykseen Venäjää vastaan.
Ukrainan kriisi ei liity perussopimukseen mitenkään. Suomi ei ole antamassa sotilaallista apua millekään Venäjää vastaan hyökänneelle maalle. Sen sijaan me tuemme poliittisesti ja sotilaallisesti Ukrainaa, joka on joutunut Venäjän laittoman hyökkäyksen kohteeksi.
Perussopimus edellyttää meiltä Venäjää kohtaan suopeaa puolueetttomuutta vain, jos Venäjä on kriisin syytön osapuoli. Näinhän asia ei ole. Venäjä on hyökkääjä, jonka aggression mm. YK:n yleiskokous on tuominnut valtavalla enemmistöllä.
GillaGilla
[…] tulevaa tilaa ja avaruutta puheissaan ja blogeissaan. Hyvää ajateltavaa tarjoavat muunmuassa random thoughts ja vaikkapa väkivallaton maanpuolutus. Koitan tähän koota hieman epämuodikkaita ajatuksiani […]
GillaGilla
Esitätkö, että Suomen ja Venäjän naapuruussopimus mitätöityy Venäjän toimilla Ukrainassa? Ja mihin perustat olettamasi, että Venäjä rikkoo sopimuksia millä tahansa perusteilla? Eikö nykyhetken tosiasioiden tunnustaminen vuonna 2014 vaadi tarkastella lännen toimia kriittisesti?
Chicagon yliopiston valtiotieteen professori John J. Mearsheimer on taustoittanut myös sitä, miksi Venäjän toimissa voi nähdä defensiivisen luonteen. Sillä voi olla esimerkiksi tiedustelutietoa, joiden vuoksi se katsoi, että vallankumouksen myötä naapuruussopimusta on rikottu? Tiedustelutiedollahan meille perustellaan mitä tahansa, tosin silloin yleensä on asialla USA.
Jos on lukenut esim. Operaatio Gladiosta ja Naton stay behind -verkostoista ja kylmän sodan ajan terrorista, voi hyvin ymmärtää mitä kaikkea Maidanin tapahtumien taustallakin voi olla.
Silloin kun argumentointi perustuu kauttaaltaan hyväuskoiseen ja sinisilmäiseen käsitykseen lännestä hyvänä ja idästä pahana, on naurettavaa saarnata tosiasioiden tunnustamisesta.
Kuten itse kirjoitat: ”Linjan muodostaminen edellyttää vallitsevain tosiasiain selvittämistä. Vasta sitten ne voidaan tunnustaa.”
Selvitetään sitten, mutta käytetään kaikki saatavilla oleva tieto, eikä vain Venäjä-vastaisuuteen ja natottamiseen soveltuvaa.
GillaGilla