Asevelvollisuus 2.0

Vieraskynä 14.9.2014, Jussi Kari.

Jussi KariUlotttamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa kantoja.


Alokkaita kentällä vannomassa sotilasvalaansa.
Suomlalainen sotilasvala. Kuva: Karri Huhtanen, Tampere. Lähde Wikipedia.

Suomen puolustuspolitiikasta ja -ratkaisuista puhuttaessa käytännössä kaikki turvallisuuspoliittiset keskustelijat ovat hyvinkin yksimielisiä siitä, että Suomella tulee olla uskottava puolustus. Siihen yhteisymmärrys loppuukin. Mitä uskottava puolustus pitää sisällään ja miten siihen päästään, ovat hyvinkin kiistanalaisia asioita.

Tällä hetkellä yhdeksi Suomen puolustuksen kulmakiveksi on valittu asevelvollisuus. Se jakaa mielipiteitä: joko se on ”loistava ratkaisu Suomen erityisiin oloihin” tai ”syrjivä ja tehoton järjestelmä, joka ei suoriutuisi nykyaikaisesta sodankäynnistä mitenkään”, riippuen siitä keneltä kysyy.

Usein Suomen asevelvollisuusinstituutiossa nähdään kaksi ongelmaa, joihin voin itsekin periaatteessa yhtyä:

  1. Se perustuu pakkoon, ja on tästä syystä epäilyttävä järjestelmä; ja toisaalta
  2. Vain miehiä koskevana se asettaa sukupuolet räikeästi eri asemaan ja on siis syrjivä.

Useimmat keskustelijat ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että nykytilanne on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta se mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa ihmisiä kahteen leiriin.

Ensimmäisen mielestä asevelvollisuus pitäisi säätää myös naisille tasapuolisuuden vuoksi: tasaisesti kurjuutta kaikille. Toinen leiri taas on sitä mieltä, että vääryys ei poistu lisäämällä sen määrää: koska asevelvollisuus on pakkojärjestelmänä jo periaatteellisesti väärin, ongelma ei poistu sillä, että tämä vääryys kohdistetaan myös naisiin. Se vain tuplaisi vääryyttä kokevien ihmisten määrän. Tämä leiri puoltaakin useimmiten ammattiarmeijaa. Ensimmäinen leiri taas karsastaa ajatusta ammattiarmeijasta, pitäen sitä liian pienenä, kalliina tai pitäen asevelvollisuudesta kiinni yksinkertaisesti periaatesyistä.

Mikään ei siis muutu.

Mutta minullapa on ratkaisu, joka a) tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman ja b) ei lisää pakkojärjestelmästä kärsivien määrää. Näin ollen sen pitäisi olla molempien leirien kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Kun se vielä c) tuottaa parempia sotilaita, myöskään Puolustusvoimien henkilökunnalla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, kuuluivat he kumpaan leiriin vain.

Tämä ratkaisu on osittain valikoiva asevelvollisuus.

Ennen yksityiskohtiin menoa mainittakoon vielä, että Puolustusvoimatkin on viime vuosina kääntynyt sille kannalle – joko vapaaehtoisesti tai pienentyvien määrärahojen pakottamana – että reservi tulee pienenemään. Tulevaisuuden armeija käyttää vähemmän lihaa ja verta ja enemmän tekniikkaa. Omaan ehdotukseeni tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan osittain valikoivalla asevelvollisuudella voidaan tuottaa niin isompi tai pienempi armeija, riippuen ihan vain siitä, kuinka iso osa ikäluokasta tahdotaan kouluttaa.

Mitä osittain valikoiva asevelvollisuus sitten pitää sisällään? Sitä, että:

  1. Asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin; mutta
  2. Säilytetään saapumiserän koko; ja
  3. Valitaan armeijaan vain parhaat.

Nykyinen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus perustuu siihen ajatukseen, että mies soveltuu sotilaaksi naisia paremmin, sillä miehet ovat isompia ja vahvempia. Väestötasolla näin voi ollakin, mutta kuten usein sanotaan, yksilökohtaiset erot ovat suurempia kuin ryhmien väliset erot.

Punttisalilla näkeekin aika usein naisia, jotka ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen 18 – 28 -vuotias mies. Aivan taatusti nämä naiset ovat paremmassa kunnossa kuin huonokuntoisimmat asevelvollisuusikäiset miehet! En näe syytä, miksi nämä naiset olisivat huonompia sotilaita kuin kotisohvalta kasarmille puoliväkisin kannettu, pelkkiä sipsejä ja kokista ravinnokseen käyttänyt teinipoika. Fyysisestä suorituskyvystä ei ainakaan jää näillä naisilla kiinni.

Toki ”parhaat” on suhteellinen käsite: vertailussa otettaneen huomioon niin fyysinen voima/kunto, älynlahjat ja koulutus, muu erityisosaaminen, motivaatio – mutta en usko, että vertailtavien ominaisuuksien kärkipäässä on sotilaan sukupuoli. Tarkemman määrittelyn jätän kuitenkin Puolustusvoimien harteille, sillä heidän tehtävänsä on ratkaista, millainen on ihanteellinen suomalainen sotilas.

Ja jos väestötasolla tosiaan on niin, että keskimääräinen mies sopii sotilaaksi paremmin kuin keskimääräinen nainen, tämä johtaa siihen, että asepalveluksessa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia. Mutta miksei olisi? Armeijan kannalta tärkeämpää lienee sotilaiden taistelukyky kuin sukupuolielimet. Minulla ei ole mitään hajua, mikä tämä prosentuaalinen jako olisi, mutta mitä todennäköisimmin se olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen.

Jos vielä saapumiserän koko pidettäisiin samana, asevelvollisuuden peikko ei kohdistuisi yhtään useampaan ”uhriin”.

Joka tapauksessa ehdottamallani mallilla päästäisiin siihen tilanteeseen, että:

  1. Epäoikeudenmukaisuutta (jos asevelvollisuutta sellaisena pitää) ei uloteta määrällisesti yhtään useampaan ihmiseen, koska saapumiserä pidetään samankokoisena; mutta
  2. Järjestelmästä tulee kokonaisuutena tasa-arvoisempi, koska siellä on prosentuaalisesti enemmän naisia kuin nyt; ja
  3. Koska naisten parhaimmisto on taatusti parempaa sotilasmateriaalia kuin miesten huonoimmat, saadaan keskiarvoisesti parempia sotilaita.

Tietysti tätäkin mallia voidaan arvostella. Ensimmäinen ongelma kohdistuu mallin insentiivivaikutukseen: jos armeijaan otetaan parhaat, tämä tarkoittaisi, että parhaassa iässä olevilla nuorilla olisi kannustin saada itsensä mahdollisimman huonoon kuntoon, etteivät he joudu armeijaan. Armeijan käyminen pitäisi siis jotenkin saada haluttavaksi asiaksi, palkinnoksi, josta voi kilvoitella – ei rangaistukseksi siitä, että on liian hyvässä kunnossa.

Jotkut ovat myös arvostelleet mallia siitä, ettei se vieläkään poista epätasa-arvoisuutta. Vaikka malli poistaakin sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ongelman, se kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti ”sotilaallisen sopivuuden” perusteella.

Vaikka näissä vasta-argumenteissa on jonkin verran perää, ei ongelma ole mielestäni ratkaisematon. Käytännössä vapautuksen saa nykyään jo niin helposti, että voidaan puhua halukkuusperusteisista vapautuksista. Ei yksinkertaisesti ole järkevää pitää rivissä täysin epämotivoituneita sotilaita. Kun asevelvollisuuden kuormitus kohdistuu siis motivoituneimpiin asevelvollisiin, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuuden painoarvo argumenttina pienenee samalla mitalla. Mitä motivoituneempi asevelvollinen, sitä pienempi oikeudenloukkaus.

Ja lopultakin: vaikka järjestelmän ongelmat eivät tällä kokonaan poistuisi, se olisi silti vähemmän ongelmallinen kuin nykytilanne. Sen pitäisi lähtökohtaisesti olla ihan hyvä alku.

//Jussi Kari


Tiesithän, että voit seurata Jussia Twitterissä.

17 reaktioner på ”Asevelvollisuus 2.0

  1. Eivätkö sairaanhoitajat harjoittele valvomista? Ainakin omilla sukulaisillani, jotka työskentelevät alalla, koulutukseen sisältyi pakollinen harjoittelu, jossa työskenneltiin myös yövuorossa. Erona on toki se, että sairaanhoitajat työskentelevät työaikalain piirissä, sotilasjoukot puolestaan toimivat vain inhimillinen sietokyky rajanaan.

    Siitä tykkien vartioinnista: yllättävää kyllä, ihminen ei todellakaan osaa seistä pimeässä metsässä vartiossa harjoittelematta. Metsä on täynnä ääniä ja kokematon vartiomies tekee vääriä hälytyksiä aika helposti. Samoin hän käyttää asetta vähän liian herkästi. Vartiossa seisomiseenkin pitää tottua. Lisäksi joukon pitää harjaantua joukkona vartioiden pyörittämiseen. Ryhmänjohtajien pitää oppia tekemään vartiolistat ja tarkastamaan vartioita, vartiovuorojen sujuvan vaihtamisen oppiminen vie aikansa ja pitää tehdä virheitä, jotta niistä opittaisiin. Kokenut joukko hoitaa vartioinnin melkein automaattisesti, mutta huonosti harjoitelleessa joukossa jo tulivartioitten saaminen toimintaan kestää pitkään. Rutiinin arvoa ei voi aliarvoioida.

    Sinusta tämä voi älykkäänä ihmisenä tuntua liioittelulta, mutta olet varmasti keskimääräistä nopeampi oppimaan. Ne, joitten harteille haluaisit maanpuolustuksen sysätä, ovat paljon hitaampia.

    Gilla

  2. Insinööri maakunnasta kirjoitti:

    ”Vasta valvomalla tietää, että jaksaa valvoa.”

    Kuitenkaan mm. sairaanhoitajien koulutukseen ei sisälly pakollista valvomista, vaikka hekin tekevät usein yötyötä.

    ”Koska sodan ajan joukko toimii selkeästi kahdeksan tunnin työpäivän ja yleensäkin työaikalain rajat ylittävin toiminta-ajoin, on tätäkin harjoiteltava.”

    Tästä tulee mieleen oma armeija-aikani, jolloin vartioimme yövuorossa metsään asennettuja tykkejä. Jotkut ihmettelivät että miksi tykkejä täytyy vartioida, sillä eiväthän tykit sieltä mihinkään katoa. Vastaus oli että myös vartioimista tulee harjoitella. Ikäänkuin ihmiset eivät osaisi sodanaikana seisoa yöllä tykin vieressä ilman että sitä on harjoiteltu etukäteen. Vain pakkojärjestelmässä esiintyy tälläisiä järjettömyyksiä.

    ”Asepalvelus on Suomessa nykyisellään etuoikeus, johon pääsevät vain yhteiskuntaan integroutuneet ja terveet. Muodollisesti se on velvollisuus, ja jokunen hölmö menee linnaan puhtaasti aatteesta, mutta todellisuudessa meillä on vapaaehtoinen, selektiivinen asepalvelus.”

    Jos meillä olisi vapaaehtoinen asepalvelus, ketään ei laitettaisi vankilaan kieltäytymisen seurauksena. Nimellisesti asevelvollisuutta ylläpitävistä maista Norjassa, Tanskassa tai Itävallassa kieltäytymisestä ei rangaista, joten niissä palvelus on käytännössä vapaaehtoinen.

    Gilla

  3. ”Miksei varusmiesten koulutusta voida järjestää säännöllisiin aikoihin ja hyvissä oloissa, kuten kaikkea muutakin koulutusta?”

    On paljon taitoja, jotka voidaan oppia hyvissä oloissa. Sotilaspedagogiikan oppikirjat nimenomaan lähtevät siitä, että teoria- ja alkeisopetus on annettava miellyttävissä olosuhteissa virkeälle joukolle, koska tämä maksimoi oppimisen. Sotilaskoulutus tähtää kuitenkin siihen, että taidot automatisoituvat ja että niitä kyetään soveltamaan erittäin ikävissä oloissa. Näitä oloja on pakko simuloida harjoituksissa, jotta ne eivät tulisi yllätyksenä sotilaalle, kun hän joutuu taisteluun. Samalla kasvaa itseluottamus ja rutiini. Kun samaa ikävää asiaa toistaa tarpeeksi kauan, siihen on tottunut, henkinen paine on pienempi ja luottamus selviytymiseen on kasvanut. Vasta valvomalla tietää, että jaksaa valvoa. Vasta kun sotaharjoituksen neljäntenä päivänä, kolme yötä vähin unin oltuaan on marssinut yllätyksenä tulleen 20 km maastomarssin kalustoa kantaen, tietää voivansa sen tehdä.

    On myös taitoja, jotka voi oppia vain huonoissa oloissa. Selviytymistä pimeässä märässä metsässä ei voi oppia päiväsaikaan. Luokkaoloissa ei myöskään opi, miten joukko toimii maastossa. Koska sodan ajan joukko toimii selkeästi kahdeksan tunnin työpäivän ja yleensäkin työaikalain rajat ylittävin toiminta-ajoin, on tätäkin harjoiteltava. Sota ei ole pelkkiä yksilösuorituksia vaan vaativa joukkuelaji.

    Näitä ei valitettavasti voi mitenkään oppia virka-aikaan mukavasti. Jos voisi, puolustusvoimat ei pitäisi sotaharjoituksia. Ne maksavat rahaa.

    Kukaan järkevä ihminen ei ryhdy tuollaiseen rahasta vaan isänmaanrakkaudesta ja velvollisuudentunnosta. Juuri se on vikana tarkoitushakuisissa taloustieteellisissä teksteissäsi. Niissä käsitellään asepalvelusta hanttihommana, joka jonkun on tehtävä, ei kansalaisyhteiskuntaa muovaavana ikäkausikokemuksena. Asepalvelus on Suomessa nykyisellään etuoikeus, johon pääsevät vain yhteiskuntaan integroutuneet ja terveet. Muodollisesti se on velvollisuus, ja jokunen hölmö menee linnaan puhtaasti aatteesta, mutta todellisuudessa meillä on vapaaehtoinen, selektiivinen asepalvelus. Järjestelmä palvelee erinomaisesti maanpuolustusta ja militarisoi yhteiskuntaa sopivassa määrin. Tämmöinen sopii maalle, jolla on 1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

    Gilla

  4. Otto Kekäläinen kirjoitti:

    ”Ei kukaan kansantaloustieteilijöistä oikeasti tiedä faktana mikä vaikutus kansantalouteen 18-vuotiaan pakkotyössä vietetyllä vuodella on 40 vuoden aikavälillä sen enempää kuin kukaan osaa sanoa faktana että mikä vaikutus milläkin verotusprosentilla on 40 vuoden aikavälillä.”

    Empiiristen havaintojen mukaan asevelvollisuus sekä laskee bruttokansantuotetta että lyhentää työuria:
    http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/eri/hecer/disc/228/military.pdf
    http://www.defmin.fi/files/1950/matine_esitys_17_11_11_RU.pdf

    ”Toimialasta riippuen armeija voi olla hyvinkin uraa edistävä ja työn tehokkuutta kasvattava kokemus. Armeijalla on myös merkittävä positiivinen sosiaalinen kasvattava vaikutus”

    Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Argentiinassa asepalvelukseen arpomalla pakotettujen todennäköisyys tehdä rikoksia myöhemmässä elämässä on ollut korkeampi kuin palveluksesta arvan perusteella vapautettujen. Asepalvelukseen pakotettujen menestys työelämässä on taas ollut vapautettuja heikompi: http://www.scribd.com/doc/221429433/Conscription-and-Crime-September-13-2010

    Arpominen tekee ryhmistä tieteellisesti vertailukelpoisia toisin kuin Suomessa, jossa palveluksesta vapautetaan mm. mielenterveysongelmien vuoksi.

    ”Mielenkiintoinen kysymys on, että mikä onkaan tärkein tarkastelunäkökulma tässä.”

    Oleellinen kysymys lienee, että miten saadaan aikaan halutuntasoinen puolustuskyky pienimillä hyvinvointitappioilla.

    ”Onko kysymys siitä, miten edistetään isänmaallisuutta ja puolustustahtoa parhaiten laillisen esivallan turvaksi?”

    Pakottaminen harvoin nostaa tahtoa toimia jonkun asian puolesta. Esim. syömään pakottaminen ei yleensä kasvata ruokahalua.

    ”Entä kansanterveys ja koko kansan kattava kuntokoulu?”

    Varusmiesten kunnon kohottaminen ei kuulu Puolustusvoimien virallisiin tehtäviin, joita ovat sotilaallinen maanpuolustus, muiden viranomaisten tukeminen sekä kansainvälinen kriisinhallinta.

    Tuula Tähtisen vuonna 2007 julkaistua väitöskirjaa varten tutkittujen Pohjan Prikaatin varusmiesten paino nousi palveluksen aikana 4,6 kg, ja lipideissä ja insuliinissa tapahtui monia terveydelle haitalliseen suuntaan johtavia muutoksia. Varusmiesten munkkien kulutuskertojen määrä nousi varusmiespalveluksen aikana 166 %, viinerien ja muiden kahvileipien 119 %, sokeroitujen virvoitusjuomien 43 %, oluen 24 % ja pizzojen 14 %: http://herkules.oulu.fi/isbn951428321X/isbn951428321X.pdf

    Gilla

  5. Mielestäni argumentit kansantalouden vaikutuksista ovat vahvasti poliittisia. Ei kukaan kansantaloustieteilijöistä oikeasti tiedä faktana mikä vaikutus kansantalouteen 18-vuotiaan pakkotyössä vietetyllä vuodella on 40 vuoden aikavälillä sen enempää kuin kukaan osaa sanoa faktana että mikä vaikutus milläkin verotusprosentilla on 40 vuoden aikavälillä.

    Lisäksi pitää huomioida että armeijakin sisältää koulutusta, eikä se ole yksilön kannalta lainkaan hukkaan heitettyä. Toimialasta riippuen armeija voi olla hyvinkin uraa edistävä ja työn tehokkuutta kasvattava kokemus. Armeijalla on myös merkittävä positiivinen sosiaalinen kasvattava vaikutus (joo, voi toki vaihdella paikallisten olojen mukaan, mutta aina armeijassa oppii sellaista mitä ei helposti muualla, edes joukkueurheilussa).

    Mielenkiintoinen kysymys on, että mikä onkaan tärkein tarkastelunäkökulma tässä. Onko se kysymys siitä, miten tehdään tehokkain armeija kiinteällä määrällä rahaa? Onko kysymys siitä, miten edistetään rauhanajan kansantaloutta parhaiten? Onko kysymys siitä, miten edistetään isänmaallisuutta ja puolustustahtoa parhaiten laillisen esivallan turvaksi? Entä kansanterveys ja koko kansan kattava kuntokoulu? Vai onko sotaa suurempi uhkakuva ehkä pandemia tai ympäristökatastrofi? Vai olisiko ehkä filosofinen näkökulma päällimmäisin? Ja jos on, niin onko kansalaispalvelutyyppinen pakkotyö eettisesti väärin?

    Kun on tavoite priorisoitu voidaan sitten pohtia tarkemmin, että mikä on saatavilla olevien todisteiden valossa paras tapa saavuttaa ko. tavoite. Silti aika monen tavoitteen saavuttaminen näyttää onnistuvan varsin hyvin yleisellä asevelvollisuudella – ehkä jopa niin hyvin että se puoltaisi velvollisuuden laajentamista molempia sukupuolia koskevaksi, myös pandemiaa ja muita katastrofien torjuntaa kouluttavaksi kansalaispalvelukseksi.

    Gilla

  6. Insinööri maakunnasta kirjoitti:

    ”Jos sotilas on reservissä kymmenen vuotta, olisi värvättävä kymmenentuhatta ammattisotilasta vuodessa.”

    10 vuotta on aika lyhyt aika olla reservissä, 20 vuotta lienee sopivampi. Nelikymppiset tuskin ovat vielä toimintakyvyttömiä.

    ”Varusmiespalvelus on luonnollinen osa elämänkulkua.”

    Ei ehkä kovin luonnollinen, jos/kun palvelukseen pitää vankilan uhalla pakottaa.

    ”Työtä joutuu tekemään epäsäännöllisiin aikoihin, huonoissa oloissa ja siinä saa rehkiä kovasti. ”

    Miksei varusmiesten koulutusta voida järjestää säännöllisiin aikoihin ja hyvissä oloissa, kuten kaikkea muutakin koulutusta? Nyt ei toki tarvitse, sillä asevelvollisuuden avulla varusmiehet voidaan pakottaa surkeisiin olosuhteisiin vaikka keskellä yötä.

    ”Vaikka pari, kolme tuhatta henkeä vuodessa olisi palkattavissa reilullla tonnilla kuussa, se kymmenestuhannes vaatisi jo viittä tonnia.”

    Löytyykö tällä väitteelle lähdettä? Jos kuudesosan palkkaaminen varusmieheksi n. 60 000 hengen ikäluokasta vaatisi 5 000 euron palkkaa, niin paljonko vaatisi kolmasosan? Mielestäni 5 000 euron palkkavaatimusoletus kuudesosan rekrytoimiseksi on epärealistisen suuri. Toisaalta varusmiespalveluksen aiheuttaman koulutuksen ja työuran viivästymisen kansantaloudellinen kustannus on pois työuran tuottavimmasta ajasta, sillä urakehitys on nouseva. Työuran tuottavimman ajan, jota asepalvelus lyhentää, keskipalkka on miehillä melko korkea.

    ”Länsimaissa on nähty, että kun yli kaksi tai kolme prosenttia ikäluokasta yritetään saada värvätyksi, palkkakustannukset nousevat tähtitieteellisiksi.”

    Missä näin on nähty?

    Birchenall vertailee tutkimuksessaan asevelvollisuuden kustannuksia tilanteissa, joissa koko ikäluokasta 0-40% suorittaa asepalveluksen. Tutkimuksessa todetaan että vastoin yleistä käsitystä vapaaehtoismalli tulee kansantaloudelle sitä edullisemmaksi, mitä suurempi osa ikäluokasta (vaihteluvälillä 0-40%) suorittaa palveluksen. Asevelvollisuus tulee kalliiksi, sillä se lyhentää korkeapalkkaisia työuria vapaaehtoismallia enemmän. Lähde: http://econ.ucsb.edu/~jabirche/Papers/conscription.pdf

    ”Yhteiskunnallisesti on halvempaa käyttää palvelusvelvollisuutta”

    Ei ole, kansantaloustieteilijät ovat lähes yksimielisesti sitä mieltä että vapaaehtoismalli tulee edullisemmaksi:
    http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK42010/KAK42010Poutvaara.pdf
    http://ohion.fi/faktaa.htm

    Gilla

  7. Roope,

    oletko ajatellut, millaisesta työvoimamäärästä puhutaan? Vähäisinkin puolustuskyky edellyttää n. sataa tuhatta sotilasta. Jos sotilas on reservissä kymmenen vuotta, olisi värvättävä kymmenentuhatta ammattisotilasta vuodessa. Ammattisotilasta, ei varusmiestä. Varusmiespalvelus on luonnollinen osa elämänkulkua. Ammattisotilaaksi ryhtyminen on ammatinvalinta.

    Tämä tarkoittaa, että palvelukseen olisi saatava kuudesosa ikäluokasta. Semmoisen määrän kohdalla palkan kysyntäjousto ei ole enää lineaarinen. Osa porukasta ei ole kerta kaikkiaan rekrytoitavissa rahalla. Osalla on parempaa tekemistä, esimerkiksi opiskelua. Rivisotilaana palvelu on aika huono työ, erityisesti, jos koulutus on tehokasta ja tilanteenmukaista. Miten paljon itse vaatisit palkkaa värväytyäksesi vaikkapa raskaskertasinkomiehen työhön? Työtä joutuu tekemään epäsäännöllisiin aikoihin, huonoissa oloissa ja siinä saa rehkiä kovasti. Vaikka pari, kolme tuhatta henkeä vuodessa olisi palkattavissa reilullla tonnilla kuussa, se kymmenestuhannes vaatisi jo viittä tonnia.

    Länsimaissa on nähty, että kun yli kaksi tai kolme prosenttia ikäluokasta yritetään saada värvätyksi, palkkakustannukset nousevat tähtitieteellisiksi. Suomi tarvitsee selkeästi isomman armeijan. Yhteiskunnallisesti on halvempaa käyttää palvelusvelvollisuutta ja saada palvelukseen parhaat kuin palkata huonoin aines isolla rahalla.

    Gilla

  8. Insinööri maakunnasta kirjoitti:

    ”Maanpuolustukseenkaan ei saada palkkaamalla niitä, joita tarvitaan, eikä värväämällä saada myöskään pienessä maassa riittävän suurta joukkoa kasaan. Tämä on Ruotsissa nähty.”

    Jos Ruotsissa oikeasti haluttaisiin värvätä nykyistä enemmän varusmiehiä, varusmiesten palvelusolosuhteita kehitettäisiin ja heille maksettavaa korvausta nostettaisiin nykyisestä. Kaikilla muillakin aloilla saadaan lisää työvoimaa parantamalla työoloja ja palkkausta.

    Gilla

  9. Siviilipalveluksen pituuden epätasa-arvoisuuteen olisi yksinkertainen lääke. Arvotaan kunkin siviilipalvelijan palvelusaika niin, että tilastollisesti sivareista sama osa palvelee 11½, 8½ ja 5½ kuukautta kuin varusmiehistäkin. Jos halutaan vielä tarkentaa, ja estää laskelmointia, voidaan märitellä esimerkiksi, että pohjakoulutus ja vimeisen koulutodistuksen arvosanat vaikuttavat palvelusaikaan tilastollisesti samassa määrin kuin varusmiehillä.

    Esim. likimain kaikki lääkärit palvelusivat väh. 8½ kuukautta, koska näin on armeijassakin. Samoin ylioppilaat ja näistä erityisesti pitkän matematiikan hyvin arvosanoin lukeneet saisivat arvonnassa ammattikoulun käyneitä useammin pitkän palvelusajan. Prosenttiosuudet ja korrelaatiot olisivat laskettavissa kutsunnoissa kerättävästä tiedosta, joka päätyy armeijan tietojärjestelmiin nykyiselläänkin. Seuraavan vuoden laskentakaavat vahvistettaisiin puolustusministeriön asetuksella joka vuosi erikseen edellisen vuoden toteutuneitten varusmiespalvelusaikojen ja niiden jakauman perusteella. Työaikaa valmistelu söisi noin puoli henkilötyövuotta vuodessa.

    Samalla periaatteella voitaisiin määritellä myös sukupuolineutraalin kansalaispalvelun pituus.

    Järjestelmä olisi tilastollisesti oikeudenmukaisin mahdollinen ja todennäköisesti täysin kansan oikeustajun vastainen.

    Gilla

  10. Samuli,

    asevelvollisuus ei ole orjatyötä, koska asevelvollinen ei ole orja; hän on valtion palveluksessa, eikä hänen työpanostaan voi ostaa. Asevelvollisuus on pakkotyötä, ja tämän me hyväksymme tässä maassa yleisesti. Suomessa on paljon muitakin henkilökohtaisia toimintavelvollisuuksia, joita ei voi toiselle siirtää:
    * yleinen auttamisvelvollisuus
    * yleinen pelastusvelvollisuus
    * velvollisuus palvella kunnallisissa luottamustoimissa
    * yleinen valmiuslain mukainen työvelvollisuus
    * yleinen puolustustilan aikainen palvelusvelvollisuus

    Kaikille näille velvollisuuksille on yhteistä se, ettei markkinatalous tarjoa vastaavaa työvoimaa. Tulipalo ei odota, että ohikulkija ja palopaikan omistaja sopivat alkusammutuksesta ja hätäilmoituksesta. Liikeneonnettomuuden uhri ei voi kilpailuttaa ohikulkijoita ambulanssin soitosta ja ensiavusta. Kunnalliseen luottamustoimeen saadaan lakiin vetoamalla niitä, jotka eivät pelkästä kunnianhimosta suostuisi.

    Maanpuolustukseenkaan ei saada palkkaamalla niitä, joita tarvitaan, eikä värväämällä saada myöskään pienessä maassa riittävän suurta joukkoa kasaan. Tämä on Ruotsissa nähty. Siellä ei ole toivoakaan saada varsin vaatimatonta sa-organisaatiota kasaan vuosikymmenessä.

    Gilla

  11. Minusta 6-12 kuukauden palveluksella isänmaan puolesta on muitakin funktioita kuin tuottaa sotilaita armeijalle. Myös palveluksen suorittava saa siitä hyviä kokemuksia, näkee poikkileikkauksen yhteiskunnasta, ehkä voittaa itsensä jossakin mitä ei tekisi ilman ulkoista vahvaa kannustamista, oppii toimimaan organisaatiossa johtajana ja alaisena jne.

    Kannattaisin ratkaisua, jossa jonkinlainen palvelus on pakollinen kaikille (myös naisille), ja palkitsemisjärjestelmä olisi se, että ahkerin ja lahjakkain osuus pääsee paremmin valitsemaan palveluksensa muodon. Jos yksi vaihtoehto on ettei tarvitse tehdä mitään palvelusta lainkaan, tulisi liikaa niitä jotka eivät suorita mitään ja motivointi olisi ongelma. Jos palveluksen suorittavat pitäisi motivoida rahalla, tulisi siitä liian kallista. Jos palveluksella saisi elinikäisen veroedun tai vaikkapa äänioikeuden tuntuisi järjestely liian fasistiselta.

    Se, että voimme kansana tehdä töitä ja saavuttaa sillä jotain oli talousjärjestelmässä lama tai joku muu kriisi päällä, on minusta hieno voimavara. En pidä tällaista ”pakkotyötä” pahana, onhan koko elämä kuitenkin loppujen lopuksi kaikille jonkinlaista pakkoa jos ylipäänsä missään töissä käy. Kaikki vaan ylpeänä suorittamaan oma palveluksensa ja olemaan ylpeänä konkreettisesti yhteiskunnan jäsen edes vähän aikaa elämästään.

    Gilla

  12. Aleksi Roinila kirjoitti:
    ”Siviilipalveluksen tehtävät voisivat olla nykyistä huomattavasti enemmän maanpuolustusta tukevia, esimerkiksi väestönsuojeluun ja kriisiajan pelastustoimeen ja terveydenhuoltoon liittyviä”

    Siviilipalveluksen suorittajia ei voida käyttää terveyden- tai vanhustenhoidossa, sillä tämä vaarantaisi hoidon laadun. Työhön pakotetuilla on kannustin tehdä työ huonosti, jotta heille ei anneta lisää työtä. Vapaaehtoisesti työtä tekevillä on taas kannustin tehdä työ hyvin, sillä työtehtävien laiminlyönti johtaa työn menetykseen.

    Kriisivarautumisesta taas ei olla selvitysten mukaan löydetty mielekkäitä tehtäviä:
    http://akl-web.fi/asevelvollisuus/Kysymyksia_kansalaispalveluksesta

    ”Eräs idea on taas ollut kansalaispalveluksen käyttäminen yhteiskunnan kriisivarautumisen tukena. Nykyisen siviilipalveluksen osalta asiaa on selvitetty lähimenneisyydessä kahteen otteeseen: nykyistä siviilipalveluslakia säädettäessä (2005-07) sekä siviilipalveluksen kehittämistarpeita selvittäneen Siviilipalvelus 2020 -työryhmän loppuraportissa. Molemmilla kerroilla tulos oli sama: tarvetta ei löytynyt. Jos sivareille ei ole kyetty yrityksistä huolimatta löytämään mielekkäitä ja yhteiskunnan kannalta tarpeellisia tehtäviä kriisivarautumisen alalta, miten se voisi onnistua huomattavasti suuremman kansalaispalvelijoiden joukon kohdalla?”

    Gilla

  13. Hyvä kirjoitus.

    Mainitsemasi insentiiviongelma eli se, että asevelvollisuus käytännössä koskisi vain osaa ikäluokasta sopivuuden perusteella, olisi mielestäni ratkaistavissa sillä, että siviilipalvelus tulisi pakolliseksi kaikille, jotka eivät käy armeijaa. Näin asepalvelukseen hakeutuisivat ja sinne valittaisiin ne, ketkä sinne haluavat mieluummin kuin siviilipalvelukseen. Tämä loisi sekä kilpailua että varmistaisi asepalvelukseen valittavien motivaation.

    Tämä tietysti edellyttäisi, että siviilipalveluksen sisältöä kehitettäisiin sekä yksilölle että valtiolle mielekkäämmäksi. Siviilipalveluksen tehtävät voisivat olla nykyistä huomattavasti enemmän maanpuolustusta tukevia, esimerkiksi väestönsuojeluun ja kriisiajan pelastustoimeen ja terveydenhuoltoon liittyviä (alat ovat joka tapauksessa kriisitilanteessa ylikuormitettuja). Siviilipalvelukseen osallistuvien määrän kasvaessa myös palvelusaikaa voitaisiin lyhentää inttiä vastaavaksi.

    Gilla

  14. Kiitos aiheen pitämisestä keskustelussa, ja erityisesti siitä että asevelvollisista muodostetun reservin tilalle esitetään sen vertailukelpoinen vaihtoehto, eli vapaaehtoisista (tai ainakin nykyistä vapaaehtoisemmista) muodostettu reservi. Yleensä keskustelu junnaa vaihtoehdoissa ”asevelvollisuus” vs. ”pieni palkka-armeija”.

    Pari huomiota:

    – Jos armeijaan menevät vain sinne haluavat, tarkoittaa tämä käytännössä asevelvollisuuden lakkauttamista, ja on hieman harhaanjohtavaa otsikoida tälläinen vapaaehtoismalli nimellä ”Asevelvollisuus 2.0″. Toisaalta Norjassa, Tanskassa ja Itävallassakin on nimellisesti asevelvollisuus voimassa, mutta armeija on todellisuudessa vapaaehtoinen, sillä totaalikieltäytyjiä ei rangaista.

    – Jos valikoivuutta lisätään nykyisestä, alkaa olla hyvin vaikea enää pakottaa ketään palvelukseen. Ne, joihin pakottaminen kohdistuu, miettivät että miksi juuri heidän täytyy astua palvelukseen, vaikka moni ikätoveri sai vapautuksen. Pakotetut luultavasti protestoisivat nykyistä useammin mm. totaalikieltäytymällä.

    Gilla

  15. Terve Jussi ja James,

    Ehdotus poistaisi tietenkin epätasa-arvon rekrytointivaiheessa, mutta miten nämä meidän penaalin terävimmät ja parhaimmat kynät pitäisi palkita? Valtiolle mahdollisia olisi äkkiä ajateltuna vaikaapa veroprosenttiin alennus 1,5% perustteella että he ovat lahjoittaneet työajastaan senverran yhteiseen hyvään. Vai pitäisikö heille antaa vaikkapa kaksi ääntä valtiollisissa vaaleissa?

    Tietenkin tulee myös vaara että sodan tulessa tapetaan pois se paras aines ja paskasakki jää edelleen henkiin.

    Eiköhän, kuten kirjoitit demokraattisinta olisi laittaa kaikki väkeen, ja ottaa sieltä P kauden jälkeen sairaanhoitoon, pelastukseen ja apupoliiseiksi sekä sitten vielä työkomppaniohin soveltuvat porukat erikseen. Homma menisi tasan ja kokonaisturvallisuus kehittyisi sekä yleisesti että kriisiaikana.

    Gilla

  16. Kaksi osin omakohtaista pointtia.
    Itse koin terveelliseksi nähdä ja kokea ikäluokan ”poikkileikkaus” omassa vm-palveluksessani. Siinä myös yhteiset kokemukset ovat jaettuja kokemuksia, syntyy yhteyksiä koko ”väestöön” luokka- yms. rajoista riippumatta.
    Toiseksi. Mikäli edellä ehdotettua alettaisiin toteuttaa tulisi tasavertaisuuden nimissä kaikkien suoritaa jonkinlainen yhdyskuntapalvelu. Silloin ei syntyisi niin selvästi kahden kerroksen väkeä. Tämä tietysti lisäisi kustannuksia yhteiskunnassa. Mikäli taas asepalvelukseen houkutetaan esim päivärahan tuntuvalla korotuksella olemme lähempänä ammattiarmeijaa (ja kustannukset nousevat).
    Kysymys siis lienee onko puolustuksemme uskottava määrän vai laadun kautta. Vai onko niin, että määrä takaa myös laadun. Pidetään vm-palvelu ennallaan ja yritetään palveluaikana lisätä sitä laatutavoitetta sisäisin keinoin.

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s