Muumilaakson puolustaminen, osa 2

Muumilaaksossa

Muumilaakso on paikka, jossa ulkopuoliset vierailevat, mutta eivät oikein koskaan pääse kiinni laakson elämän kulkuun, koska tarkastelevat sitä ikään kuin huurteisen ikkunan lävitse, sen tapahtumista ja todellisuuksista irrallisina. Minun näkökulmastani, tarkasteltuna laakson itärajalta YksinäIsille vuorille johtavan sillan vartiokopista käsin, ei Muumilaakson väellä ole enää erityisen läheistä suhdetta Mörköön Yksinäisillä vuorilla.

Ennen Mörkö tuli tapaamaan muumeja ja juttelemaan heidän kanssaan. Muumit kävivät Mörön kanssa kauppaa, tai oikeammin he antoivat hänelle rahaa, ruokaa ja tavaraa. Näistä Mörkö maksoi vuortensa rikkauksilla, joskus aseilla. Aseista Mörkö sanoi että muumilaakson asukkaat voisivat niillä suojella itseään ja häntäkin muiden pahuuksilta. Pikku Myyn ja Muumipeikon mielestä Mörkö oli ainoa, jolta piti suojautua, mutta Muumipappa ja Hemuli kielsivät heitä tällaisia puhumasta. Kaupankäynnistä etenkin Niisku oli iloinen, koska Mörkö halusi hänen laitteittaan ja keksintöjään ja tarvitsi hänen apuaan omiin härveleihinsä. Ja saivathan Niiskuneiti ja Nipsukin osansa vuorten rikkauksista vaihdettavaksi hienoihin tavaroihin.

Muumilaakson toiselta puolelta oli yhteys Läntisen meren ylitse muihin maihin. Näistä muista maista tuli myös vieraita Muumilaaksoon, jotka kaikki lepäsivät Muumitalossa ennen kuin jatkoivat matkaansa Yksinäisten vuorten taakse. Silloin Mörkö tapasi Lännen maiden asukkeja vaikkei heistä niin kovasti välittänyt.

Yhtenä päivänä monia vuosia sitten Läntinen meri kuitenkin kuohui ja suuressa maanjäristyksessä nousi uusia saaria Yksinäisten vuorten viereen. Vuorten juuret irtosivat ja huuhtoutuivat mereen. Vuorten juuren pelokkaat asukit pakenivat Mörköä uusille saarille ja Lännen maille. Lännen väki otti vastaan pakolaiset. Mörkö ei tästä pitänyt, vaan vaati Lännen väkeä jättämään vuorensa ja etupihansa rauhaan. Rauha säilyi kuitenkin, koska Lännen asukit sitä kaikkein eniten halusivat ja näin he antoivatkin Mörölle rahaa, ruokaa ja tavaraa vuorten rikkauksia vastaan, toivoen että Mörkö näin oppisi ystävyyttä.

Lähde: Tampereen taidemuseon Muumilaakso.

Muumilaakso hiljeni. Enää harvakseltaan tuli Läntisten merten takaa vieraita Muumitaloon. Mörkökin kävi harvemmin. Sitä kiinnostivat enemmän sen uudet naapurit, eikä se enää tarvinnut Muumilaaksoa tapaamispaikkana. Muumipappa ja Muumimamma olivat tilanteesta aluksi vähän helpottuneita –– olihan Mörön ja muiden yhteen saattaminen ollut välillä vaikeaa ja työlästä. Muumimamman mielestä Lännen maat olivat kuitenkin syy siihen, että Mörkö oli alkanut vieraantua muumeista ja muumit vastaavasti Möröstä. Muumipappa ymmärsi tämän ja totesikin, että Möröstähän oli vuosien saatossa tullut perheen ystävä. Siksi Muumipappa ja Muumimamma matkasivat edelleen Yksinäisille vuorille juttelemaan Mörölle. Mörkö muisteli mielellään muumien kanssa vanhoja aikoja, mutta oli kovin kiireinen Lännen maiden kanssa, eikä hänellä ollut enää samalla tavalla aikaa muumeille ja heidän asioilleen, vaikka hän aina vakuutti heitä siitä, että he hänen ensimmäisinä ja ainoina todellisina ystävinään olivat hänelle erityisen läheisiä ja rakkaita. Muumit olivat tästä huomiosta iloisia ja opastivat välillä myös Lännen maiden asukkeja näiden suhteissa Mörköön.

Loppujen lopuksi muumit kyllä ymmärsivät, että paluuta menneeseen ei enää olisi. Muumilaakso oli kuitenkin niin turvallinen. Lännen asukkien elämä oli muumien mielestä täynnä vaaraa, köyhyyttä, riistoa, ilkeyttä ja kaukaisten maiden asukkien pelottavia tapoja. Ainoat Muumilaakson asukkaat, jotka Lännessä näyttivät viihtyvän, olivat Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Muumipeikko. He näkivät Lännessä paljon iloa, vapautta ja onnea. Muut eivät kaivanneet uutta seikkailua, eivätkä erityisemmin viihtyneet Lännessä. Niisku oli myynyt verstaansa, työkalunsa ja kaikki keksintönsä Länteen ja pysyi surullisena talossaan.

Eniten muumit halusivat säilyttää Muumilaakson rauhan ympäröivän maailman myllerryksessä ja viedä laakson onnea muillekin. Ero Muumilaakson ja ympäröivän maailman välillä oli vaan käynyt niin suureksi. Tämän muumit nyt tajusivat ja tätä he herkeämättä pohtivat, mihinkään oikeastaan pääsemättä.

– Ehkä meidän pitäisi luopua menneistä ajoista. Niitä emme saa takaisin, sanoi Muumipeikko.

Muumimamma, Muumipappa, Hemuli ja muut katsoivat Muumipeikkoa pitkään ja vakavasti.

– Niin, nyökkäsi Muumipappa hitaasti.

Kyynel tuli Muumimamman silmään. Muumipeikkokin oli vakavana. Nuuskamuikkunen hymyili hieman. Pikku Myy pomppi ja huusi ilosta.