Isku vasten kansan kasvoja

Tässä kirjoituksessa käsitellään homoseksuaalisuutta ja tasa-arvoista avioliittolakia avoimuuden ilmapiirissä. Jos saat tästä allergisen reaktion, niin kehotan lopettamaan lukemisen tähän. Mielipiteeni ovat omiani, eivätkä välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista linjaa. Tämä on yhteiskuntablogi. Olen valinnut keskittyä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, mutta en ole rajannut pois muita asioita. Siksi kirjoitan taas tärkeän asian puolesta.

Edelleen vakaasti harkiten ja tietoisena siitä, että

  • tämän merkinnän myötä minut lopullisesti leimataan liberaaliksi homostelijaksi,
  • tätä merkintää jotkut pitävät sopimattomana ja blogin uskottavuutta heikentävänä ja tykkänään lopettavat lukemisen ja seuraamisen tähän,
  • päätän sanoa sanani tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Viimeksi tuli lunta tupaan, tässä muutama ote:

Jos upseeri sen sijaan pohtii enemmän vaikka transihmisten majoitusjärjestelyjä kuin vaikka oman yksikkönsä sotakelpoisuutta – on upseerin tehtävä oikeat johtopäätökset.

Onneksi kadettiupseerit sentään ovat tilanteen tasalla. On siinä isänmaa hyvissä käsissä. Ilmeisesti vihollinen pysäytetään sitten nykyisin tupakaverin munaa imemällä?

Nimeltä mainitsemaon #turpo-bloggaajakolleega kommentoi merkintöjäni maahanmuuttajista, homoista ja naisista.

Eduskunnan lakivaliokunta (LaV) otti viime keskiviikkona kansalta luulot pois. Olihan kansa vuonna 2011 sentään delegoinut valtansa eduskunnalle vaaleissa. Eduskunta tuotti itse esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista vuonna 2012 ja LaV kokoomuksen Anne Holmlundin johtamana päätti 27. helmikuuta 2013 äänin 8–9, että sitä ei oteta lainkaan käsittelyyn. Valiokunta syytti puheenjohtajaansa aloitteen jarruttamisesta. Kansa muistutti eduskuntaa siitä, että valta on vain lainassa ja että delegointi voidaan milloin tahansa valtiopäivien aikana peruuttaa. Näin syntyi perustuslain 53 § 3 momentin mukainen kansalaisaloite, joka sai 165 851 äntä ja se toimitettiin eduskuntaan 13. joulukuuta 2013. Eduskunta ei edes vuosi sitten tiennyt, miten aloitteita käsiteltäisiin. Onneksi tähänkin keksittiin ratkaisu ja aloite lähti lakivaliokuntaan. Käsiteltyään aloitetta ja kuultuaan asiantuntijoita, jotkut vähän kiistanalaisia, päätyi valiokunta esittämään aloitteen hylkäämistä. Puheenjohtaja Anne Holmlund, jonka mielestä kansalaisaloitteet – jotka häiritsevät muutenkin jo ruuhkaista lainsäädäntötyötä – eivät voi olla ohituskaista hallitusohjelmalle, kertoi puheenjohtajan ominaisuudessa että aloitteessa oli ”lakiteknisiä ongelmia” ja että tällaiset aloitteet eivät laadultaan koskaan ole riittävän hyviä.

Avoin ministeriö vastaa Holmlundille.
Avoin ministeriö vastaa Holmlundille.

Varapuheenjohtaja Stefan Wallin ei pitänyt ”lakikteknisiä ongelmia” ylitsepääsemättöminä. Nihkeä ja ristiriitainen tapa, jolla Holmlundin LaV on muutamaa kansalaisaloitteita käsitellyt on isku vasten kansan kasvoja. LaV pyyhki kansanvallalla eduskunnan latttiaa. Erityisen ongelmallisena pidän sitä, että valiokunta ottaa hylkäämisestä päätettyään kesäloman ja laatii vasta sitten mietinnön asiasta. Viranomaiselle tällaisesta tulisi lunta tupaan urakalla. Päätös on heti tehtäessä perusteltava. Tämä olisi myös kansalaisaloitelain toteutumisen kannalta tärkeää. Mikäli aloitetta käsittelevä ja asiantuntijoita kuuleva valiokunta päätyy hylkäämiseen, tulisi perustelut kyetä antamaan kirjallisesti heti hylkäämisen yhteydessä aloitteen tekijöille, eikä selitellä ympäripyöreitä ”lakiteknisiä ongelmia.” Muutoin ei ole nähtävissä Holmlundin toivomaa(?) aloitteiden laadun paranemista.

Taksisekoiluista ja sairaisteluista huolimatta jälkipyykkipisteet menevät demareille – puheenjohtaja Antti Rinne totesi selkeästi että kysymys ei ole mistään omantunnon asiasta vaan ihmisoikeuksista, eli oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Samaa yritti selitellä vastavalittu puolueen johtaja ja pääministeri Alex Stubb. Stubb kuitenkin jätti jokaiselle kansanedustajalle valinnan kuunnella omantunnon ääntään, vakuutellen että lähes 70 % kokoomuksen väestä on aloitteen takana. Näinköhän? Lakivaliokunnassa Jaana Pelkonen oli yksin kolmea puoluetoveriaan vastaan.

Puheenjohtaja-pääministeri Stubbilla on paljon työtä omassa kentässään ennen aloitteen saapumista suureen saliin syksyllä. ”Alexilla” on myös triatlonistin sinnikkyys ja kestävyys. Puheenjohtaja puhuu omilleen järjen äänellä ja uskon että Kokoomus asettuu aloitteen taakse arvojensa demokratia, vastuu ja vapaus; tasa-arvo; sivistys; kannustavuus; suvaitsevaisuus ja välittäminen mukaisesti. Suuurempi työ saattaa olla puheenjohtaja-valtiovarainministeri Antti Rinteellä, ellei hän halua turvautua puoluekuriin, mikä taas olisi demareille no-go.

Arja Juvosen tapaus on perussuomalaisten arvopohjan ja puheenjohtaja Timo Soinin arvojohtajuuden kannalta merkillinen. Soini sanoo itse:

Minä en salli että vakaumukseeni liittyviä sanomisiani yritetään rajoittaa.

Eikä demokratia ole sitä, että saa olla omaa mieltä?

Vaikka olisi pelottanut pirusti, olisin ollut niitä, jotka aikoinaan syötettiin leijonille, koska en suostu pettämään periaatteitani.

Olennaista on se, että uskaltaa olla jotain mieltä, johdonmukaisesti ja pelkäämättä. Ihmisestä välittyy, uskooko hän siihen, mitä hän puhuu.

No, Soinin puolue, Soinin säännöt, mutta sääliksi käy Juvosta, kun sana on yhtä ja soveltaminen toista. Timo Soinin soisin, sen sijaan että sutkauttaa avioliiton katolista sakramenttia, kertaavan meille oman uskontonsa keskeisen opinkappaleen, hänen pyhyytensa Paavin vahvistaman katolisen kirkon katekismuksen kehotusta suhtautumisesta homoihin:

2358. […] Heidät tulee kohdata kunnioittaen, myötätuntoisesti ja tahdikkaasti. Heidän suhteensa on vältettävä kaikkea epäoikeudenmukaista syrjintää. Nämä ihmiset on kutsuttu noudattamaan elämässään Jumalan tahtoa, […]

Katolisen kirkon katekismus, (3. osa, 2. jakso, 2. luku). Alkup. haettu otsikolla ”unjust discrimination against homosexuals.” Korostus minun.

Katolinen kirkko vastustaa homojen avio-oikeutta, mutta perussuomalaisten Pentti Oinosen, Soinin itsensä ja kumppaneiden julkiset sanomiset homoseksuaalieista eivät ole olleet kunnioittavia, myötätuntoisia saati sitten tahdikkaita.

Practice what you preach.

Toisaalta, perussuomalaisten darwinilainen näkökulma pyhästä avioliitosta suomalaisen kansan elinvoiman takeena on puolueen ohjelmaankin kirjattu. Soinin pumppu sentään rehellisesti puolustaa kansan elinvoimaa ja maalaa suomalaispatriootista kuvaa hellan äärellä lapsia hoitavasta Lotasta! Tähän Juvonenkin ilmeisesti yhtyy tehdessään tilaa puolueen miehille.

Päivi Räsäsen kristillisdemokraatit ovat ehdottomia uskon puolustjajia. Hyvä, että meillä on puolue, joka puolustaa kirkkoa! Vaikka eihän tämä aloite kirkkoa millään tavalla koske. Aukoton logiikka on siinä, että kirkko on kristillisten mielestä niin heikko, että se antaisi homoille periksi heti. Ilman Päiviä uskon puolustajana, siis.

Keskusta tässä ja muissakin asioissa on lähinnä vastuuton muiden vanavedessä surffaaja. Puolue ei viime vaalien jälkeen uskalla tehdä tai sanoa juuri mitään ettei vain menettäisi lisää ääniä. Ei siitä edes tiedä onko se lintu vai kala. Edes turvallisuuspolitiikassa. Selvää on, että puolueen kannattajat maaseudulta vastustavat kaikenlaista ”homostelun sallimista.” Tätä ristiriitaa kaupunki- ja maaseutukeskustan välillä puolue hoitaa olemalla hiiren hiljaa. Keskusta ei mykän linjansa vuoksi minun kirjassani ainakaan vielä lukeudu vakavasti otettaviin puolueisiin.

Rkp on selvästi aloitteen kannalla , mutta ei sekään sataprosenttisesti. Tässä voisivat pienen puolueen edustajat miettiä tarkkaan arvojaan ja arvovalintojaan.

Vasemmistoliitosta en uskalla sanoa mitään, koska aina kun sanon jotain, mikä liittyy vasemmiston politiikkaan ja profiilikuvassani on häivähdys sotilaspukua, niin saan kimppuuni professorin, astrologin tai jonkun muun vasemmistoälykön, jonka sanoma on että ”etpäs saa puhua sotilaspuvussa!”

Kansan, tai ainakin lähes 166 000 esityksen allekirjoittaineiden, olisi korkea aika herätä unestaan! Perustuslakia ei sentään ole muutettu — valtiovalta Suomessa kuuluu edelleen kansalle. Delegointi vaaleissa on vain tilapäistä ja se voidaan aina peruuttaa. Nyt lakivaliokunta ei ottanut kansan tahtoa kuuroihin korviiinsa tässä ihmisoikeuskysymyksessä. No, käännetään kylkeä ja katsotaan jos vaikka seuraava esitys energiajuomista menisi läpi!

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s