Sotilaat ja sananvapaus, osa 1

Tämä blogin turvallisuuspainotteisessa lähtölaukauksessa puhuin siitä, miten sotilaiden sananvapauden rajoitukset elävät meillä vielä omaa elämäänsä vaikka ne poistettiin laista lähes 15 vuotta sitten. Tämä johtuu arvioni mukaan tietystä hitaudesta organisaatiossa, joka myös näyttää tarttuvan joihinkin yhteiskunnan vähemmän sotilaallisiin toimijoihin.

Tässä tapauksessa kyse on pienestä ”puffauksesta” kampanjan vireillepanijan, Roope Luhtalan provokatiivisesti otsikoidulle blogimerkinnälle. Luhtala ajaa eniten (ja kenties parhaiten) varusmiesjärjestelmän kansantaloudellisen problematiikan asiaa. Hyökkäyksessään ”puolustusvoimien masinoimaa [vasta]kampanjaa”  vastaan hän on taas esiintynyt vähemmän vakuuttavasti, käyttäen mm. ilmaisuja ”epäreilu”ja ”politikointi” sekä syyttäen puolustusvoimia valheiden ja väärien tietojen levittämisestä.

Valitettavasti kampanjan ja sen primus motorin ero jää epäselväksi; Kampanjan virallinen twittertili @OhionFi vastasi minulle näin:

Vastaan tässä(kin) molempiin huutoihin:

  1. Tietysti puolustusvoimat kertoo asevelvollisuudesta! Lakisääteinen tehtävämme on maanpuolustustahdon vahvistaminen. Sitä teemme kertomalla puolustusratkaisustamme, jonka yksi peruspilari asevelvollisuus on.
  2. Minulla on sama sananvapaus kuin Teilläkin. Minä saan, kuten tekin, sekä kynällä että puheella ilmaista mielipiteeni politiikasta, vaikka viisaampaa kenties olisikin ajatella yksin ja hiljaa. (tästä enemmän seuraavassa osassa)

Tästä nopeasta ja terävästä ajatustenvaihdosta Twitterissä tuli mieleeni tapahtumat joulun alla, kun ruotsalainen antimilitaristinen järjestö Ofog paljasti bloggari Wisemanin, perustellen tekoaan demokratian turvaamisella. Itse asiassahan Ofog raiskasi juuri niitä perusoikeuksia ja vapauksia, jotka sen toiminnan mahdollistavat. Ruotsin puolustusvoimat otti voimakkaasti kantaa työntekijänsä ja demokratian puolesta. Itse ilmaisin tukeni ja mielipiteeni merkinnässä #JagStödjerWiseman, jossa myös keskustelin sananvapaudesta.

Wisemanin paljastuttua pidin Suomea hienona valtiona. Meillä sentään antimilitaristit ja muut, minun näkökulmastani katsottuna – – ”ääriainekset” – osaavat käyttäytyä jokseenkin siivosti ja kunnioittavat perusoikeuksia. Enpä ole enää varma. Ohi on -kampanja, josta olen tykännyt todella paljon – lähinnä sen käynnistämän moniäänisen ja vuorovaikutteisen keskustelun takia — on lopun lähestyessä alkanut haparoida. Toivottavasti kyse on vaan hetken häiriöstä. Kampanjan päättyessä iskee tietysti paniikki ja tunteet vellovat.

Tsemppiä nyt, Ohion.fi! Olette herättäneet ja edistäneet keskustelua, saaneet kuulijoita aidan molemmin puolin ja vieraskynäkirjoituksia sivuillenne puolustusvoimien koulutuspäälliköltä, eversti Hannu Hyppöseltä ja kansanedustaja Jussi Halla-aholta. Älkää kaatuko loppumetreillä ja muistakaa, että elämä jatkuu maaliskuun 2. päivän ja 7 000/50 000 tuloksen jälkeenkin!

5 reaktioner på ”Sotilaat ja sananvapaus, osa 1

  1. Kiitos molemmille tasokkaasta keskustelusta. Tällaista pitäisi Suomessa käydä enemmän.
    Asevelvollisuus on siinä mielessä moniulotteinen kysymys meille “ammattilaisille”, että vaikka näkisimme vapaaehtoisen ja vakinaisen, useita vuosia samoissa tehtävissä palvelevan, miesmäärältään nykyistä järjestelmäämme pienemmän sotaväen edut, on meidän katsottava mikä on Suomen ja puolustusvoimien 1.päätehtävän mukaisesti tilanteeseen sopivin ratkaisu tuottaa joukkoja. Ei ole helppo pohdintaharjoitus. Kyllä näistä asioista kirjoittavat, ne harvat siis, tuovat yleensä nimenomaan omia ajatuksiaan esille.

    Gilla

  2. Kiitos, Roope!
    Hyvä vastine, joskaan en usko että olemme niin ovelia ja suunnitelmallisia oman ydinosaamisemme ulkopuolelta mitä Ylen lanseeraama ”tiedotussota” antaa ymmärtää. Joskus otsikko on vain otsikko ja Yle on vain Yle. Toinen osa uunista ulkona.
    //James

    Gilla

  3. Juu, huomaamatta ei ole jäänyt tapa, jolla vasemmalla halutaan sulkea kaikkien vääriajattelijoiden suut. Asiahan olisi sama, kuin jos talousmiehet eivät saisi kommentoida taloutta. Varsinkin edustamasi älykäs ja argumentoiva tapa on “älymystölle” vaikea, koska se ei ole vain saatananperkeleen huutamista, joka on helppo argumentoida nurin.
    En muist lukeneeni missään virallista päätöstä siitä, että maailmassa siirrytään pikkuriikisiin erikoisjoukkosotiin. Se on minusta riittävä argumentti suuren armeijan puolesta, sama kyllä koskisi minusta muitakin aselajeja.
    Kaikille myötäeläjille hyvää keskiviikkoa!

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s