Mukava haastattelu

Minua haastateltiin Helsingin sanomiin viime viikolla. Täytyy sanoa että juttutuokio Jarmo Huhtasen (@Vegarus) kanssa palautti luottamukseni toimittajiin. Ei se varmaan koskaan ollut menetetty, olen vain ollut niin varautunut ja monasti pettynyt lukemaani. Viime viikon haastattelu oli ensimmäinen työtäni liippaava, johon olen suostunut urani aikana, eli lähes 17 vuoteen. Kahdesti olen sanonut ”ei” omalle Ruotuväelle. Anteeksi, RV! Kolmas kerta toden sanoo?Runsaan 16 vuoden aikana haastattelupyyntöjä on kyllä tullut.

Niin, ymmärrätte varmaan millaista on kuulua lähes kaikkiin vähemmistöihin Suomessa: tummaihoinen suomenruotsalainen, vasenkätinen pakolaisisän lapsi, joka on vielä turkulainen upseeri ja käsipalloilija. Olisi hienoa, jos hihassa olisivat uskonnon, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen valttikortit, mutta hyvin olen pärjännyt ilmankin tähän asti. 😉

Haastattelu oli miellyttävä, lämminhenkinen ja rento. Jarmon kysymykset saivat minut pohtimaan monia asioita urani ja työni ympäriltä. Kiitos, Jarmo!

Jarmo oli valtavan huomaavainen ja jätti kiltisti vastauksen viimeisen vaikeaan kysymykseen roikkumaan. Koska kyseessä kuitenkin on niin päivänpolttava kuuma peruna vastaan jatkoajalla täällä omassa blogissani:

Perinteinen kysymys: pitääkö Suomen liittyä Natoon?

Ajattelen asiasta hyvin samankaltaisesti kuin komentajamme, kenraali Ari Puheloinen; itsenäisenä (suvereenina) valtiona meillä on velvollisuus huolehtia omasta puolustuksestamme tavalla, jonka muutkin tunnustavat uskottavaksi. Niin kauan kun tarkastelemme asiaa näin, ei Natolla ole jäsenyyden myötä paljon enemmän tarjottavaa, kun mitä yhteistyö nyt jo antaa.
Mikäli puolustusvoimauudistuksemme (valmis 2015) muuttuisi puolustusuudistukseksi (2020+ alk.) suurilla kumulatiivisilla rahoitusvajeilla, olisimme pakotettuja ravistelemaan ratkaisumme peruspilareita. Ratkaisuna voitaisiin ajatella puolustuksen supistamista ja nojaamista Naton turvatakuisiin.

Silloin ylläpitäisimme ja rakentaisimme vain niitä suorituskykyjä, joissa olemme vahvoja ja joita Nato tarvitsee ja luottaisimme muihin saadaksemme puuttuvat kyvyt silloin kun niitä tarvitaan. Eräänlainen voimakkaasti keskinäisriippuvainen, verkostoitunut puolustus, jossa kokonaiskyky romahtaa, kun jokin osa puuttuu, ainakin nykyaikaista vastustajaa vastaan.

Tällainen ratkaisu, joka periaatteessa heikentäisi tai vaarantaisi Naton yhteistä sotilaallista kyvykkyyttä, kaatuisi yhden ainoan jäsenmaan vastustukseen. Todennäköisesti tämä tulisi selväksi jo neuvotteluiden alkuvaiheessa.

Meille ei ole kiitotietä Natoon tai ”kyökinovea.” Jos jäseniksi haluamme on meidän mentävä pitkään kaavan mukaan. Nopeasti järjestetty jäsenyys viittaisi ainoastaan tuntuvaan ja akuuttiin turvallisuusvajeeseen. Siihen tilanteeseen tuskin päästämme itseämme. Liittymisasiasta olen keskustellut aiemmin.

Kun sanon ”me”, en tarkoita Ruotsia. ”Turvallisuusvaje” — samma och värre på svenska!

Nyt istumme aidallla. Presidentti-ylipäällikkömme on saanut tästä näkemyksestään kritiikkiä. Mielestäni asia on juuri niin kuin tasavallan presidentti sanoo ja se sopii hyvin tähän hetkeen ja paikkaan. Istumme lisäksi aika vakaasti. Suuri kiitos tästä kuuluu uskottavalle puolustukselle, jolla on käytössään ajankohtaiset ja modernit suorituskyvyt.