Palkintojenjako: Turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013

Noin puolitoista vuotta sitten aloin kirjoittaa blogiani enemmän turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittyen. Vuosi sitten kirjoittamiseen tuli enemmän vauhtia. Välillä on hyvä pysähtyä ja tarkastella mihin on tultu ja missä on menty. En aio esittää tiivistettyä yhteenvetoa vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Muut tekevät sen minua paremmin. Suomen kielellä suosittelen luettavaksi Janne Riiheläisen tekemää turpo-vuoden katsausta. Ruotsiksi Skipper ja Wiseman panevat vuoden hienosti pakettiin.

Minun katsaukseni ideana on palkita Itämeren pienen turvallisuuspoliittisen areenan toimijoita uroteoista. Kymmenen kärki on tässä. Klikkaa numeroa kymmenen ylhäällä vasemmalla päästäksesi diaesitykseen, jossa myös perustelut näkyvät.Galleria korvattu taulukolla.

VUODEN 2013 TOP 10
10 Helsingin Sanomat. Suurimmalla sanomalehdellämme on muutama veteraanitoimittaja, jotka seuraavat maanpuolustuksen kenttää. Kuluneen vuoden aikana puolustus on saanut enemmän palstatilaa ja toimittajat ovat olleet tarkempia tausta-aineiston tarkastamisessa. Hesari on pakollinen luettava maanpuolustustuksesta kiinnostuneelle. Hyvä läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja toimivat mobiiliratkaisut antavat lehdelle kymppisijan ennen suomenruotsalaista ennakkosuosikkia Hufvudstadsbladetia, joka häviää niukasti sisällön ja reippaasti digi- ja mobiiliratkaisujen sekä somen osalta.
9 Erik Lagersten ja viestintäosasto. Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja on ollut aktiivinen monissa medioissa vuoden aikana, eikä vähiten Twitterissä. Saavutuksiin kuuluvat Försvarsmaktens Blogg, joka ei pelkästään ole virallinen äänitorvi, vaan alusta johon tulee syötteitä Twitteristä, ulkopuolisista blogeista ja sellaisenaan varmaan aktivoi omaa väkeä viestintään. Näyttää hyvältä ja toimii. Varsinainen uroteko on tietysti vahva tuki omalle työntekijälle, majuri Carl ”Wiseman” Bergqvistille, sen jälkeen kun ”antimilitaristinen verkosto” Ofog paljasti hänen olevan Wiseman’s wisdoms blogin takana.
8 STX France ja DCNS. Venäjän Mistral-hanke on edennyt ennätysvauhtia: vuonna 2009 aloitetuista neuvoteluista vesillelaskuun vuonna 2013 ja lopulliseen toimitukseen ensi vuonna. Toinen alus on tuloillaan ja sen keula makaa jo kokoonhitsattuna telakalla. Varsinainen saavutus kun tilaaja ei ole aiemmin juurikaan ostanut tavaraa oman sotateollisen kompleksinsa ulkopuolelta.
7 Kenraali Ari Puheloinen. Komentajamme on ollut erittäin selkeä viestiessään puolustusvoimauudistuksesta ja sen riittämättömyydestä tulevina vuosina. Komentaja on puhunut pehmeästi ja laittanut painopisteen tarkoin valittuihin teemoihin. Ministeriön ja komentajan viestintä on ollut hyvin yhteen sovitettua. Lisäksi komentajan ruotsin kielen taito on kehittynyt erittäin sujuvaksi ja sotilassanasto on jäätävän hyvin hanskassa.
6 Janne Riiheläinen (@veitera). Janne Riiheläinen on rohkeasti osallistunut turvallisuuspoliittiseen keskusteluun blogillaan ”Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki” ja aktiivisena Twitterissä (@veitera). Janne on edustanut avointa, vuorovaikutteista, kuuntelevaa ja toisia kunnioittavaa keskustelulinjaa. Vuoden aikana blogi on noussut turpo-skenen kirkkaaksi kiintotähdeksi ja se on liikuttanut ja aktivoinut keskustelijoita laidasta laitaan. Erityisenä ansiona on pidettävä Jannen tiivistä ja aktiivista keskustelua laajasta ja uudesta turvallisuudesta, joka on merkittävästi laajentanut ja monimuotoistanut sosiaalisessa mediassa käydyn #turpo keskustelun osallistujakuntaa. Janne on tehnyt turvallisuuskeskustelusta koko kansan asian ja vaikuttanut myönteisesti kaikkiin lukijoihinsa. Hänen rauhallinen tyylinsä kirjoittaa ja  kommentoida sekä hillitty tapa esittää mielipiteensä on luonut keskusteluilmapiirin, jossa viihtyvät ”tavallisen kansan” lisäksi myös päättäjät, vaikuttajat, toimittajat ja muut asiantuntijat.
5 Mikael Holmström ja Svenska dagbladet. Faktat, hyvä tyyli, hienot graffat, useimmiten henkilöitä ja haastetteluja, terävä kynä. Mikael Holmströmillä on kaappi täynnä palkintoja, joten tälle listalle päätyminen on enemmänkin itsestään selvyys, eikä varmaan herätä tunteita. Tästä veteraanista ja hänen jutuistaan saisivat monet suomalaiset journot ja lehdet ottaa mallia.
4 Kenraali Sverker Göranson. Kärkikymmenikön itseoikeutettu jäsen on ruotsin ÖB. Hän paljasti viikkopuolustuksen, joka toteutuu 2019 jos sotajaotus 2014 silloin saadaan täytäntöön. ÖB paljasti asian, joka oli selvä puolustuksesta vähääkään perillä oleville, mutta jota poliitikot olivat kaunistelleet kaikille muille. Rehtiä, suoraselkäistä ja tehtävän sekä arvojen mukaista esiintymistä.
3 Venäjä ja presidentti Vladimir Putin. Yllättäjä, mutta hyvin ansaittu pronssipalli. Jatkuvat valmiusharjoitukset ja -tarkastukset ovat pitäneet sotilasjohdon kiireisenä, ja varmaan myös poissa korruption ääreltä; kovat päätökset varusteluohjelman läpiviemiseksi korkealla tavoitetasolla; kahden ranskalaisen maihinnousualuksen hankkiminen aikataulussa antamatta periksi kotimaiselle sotateolliselle kompleksille; ja voiman näyttö omien rajojen ulkopuolella, kalustolla jollaista viimeksi nähtiin kun edesmennyt Tom Clancy kirjoitti sotilaspornoa, varmistaa kolmossijan Venäjälle. Kun Ruotsin tutkimuslaitos FOI vielä vahvistaa positiivisen sotilaallisen kehityksen trendin seuraavalle 10-vuotisjaksolle täytyy kumartaa syvään naapurille. Kun kaiken takana on vahva keskusjohtoisuus ja tahto toimeenpanna uudistuksia, on luonnollista että palkinnon vastaanottaa valtionpäämies Vladimir Putin. Venäjän kehitys tuntuu tietysti hieman vaaralliselta ja uhkaavalta, mutta tässä vaiheessa vielä jännälllä tavalla.
2 Puola. Vahva Itämerivaltio Puola saa plussapisteitä ostaessaan suomalaista ja vahvistaessaan maamme brändejä ulkomaille. Lähes 700 AMV-vaunulla Puola on ykköskumppani asekaupan alalla. Toinen sija tulee kuitenkin muilla meriiteillä. Puola on ollut harvinaisen selkeä ja johdonmukainen sotilaallisten kyvykkyyksiensä kehittämisessä ja asevoimiensa transformaatiossa. Puola maksaa kehityksestä korkeaa hintaa vaativissa operaatiossa ulkomailla. Puola satsaa edelleen viisi (5) prosenttia valtiomenoistaan puolustukseen määrärahojen kasvaessa joka vuosi. Maalla on tukenaan talouskasvua ja selvä tarve muuttaa Varsovan liiton aikaista itäblokkiarmeijaa nykyaikaiseksi länsimaiseksi asevoimaksi. Veikkaan, että säästöt ovat Puolallakin edessä ennemmin kuin myöhemmin ja siksi onkin syytä kehua valtiota, joka nyt satsaa kaiken puolustukseen kun rahaa vielä on.
1 Eversti Anders Gardberg. Tämä lista on henkilökohtainen mielipiteeni ja kyseessä oli minun turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013. Minulla oli ilo ja kunnia palvella Andersin alaisuudessa lähes kolme vuotta Uudenmaan prikaatissa vuosina 2008–2011. Sinä aikana, paljolti Andersin ansiosta, aloin tarkastella asioita analyyttisesti, jäsentyneesti ja tietoon luottaen ja sitä tuottaen. Anders on sotilasasiamiehenä ollut framilla Ruotsin puolustus- ja turvallisuuspoliittisella areenalla ja pitänyt maiden välistä yhteyttä ehjänä. Puolustuksesta innostunut tuttavuuspiiri arvostaa Andersin twiittejä, jotka kertovat missä ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa mennään. Itse tahdon kiittää Andersia osoitetusta tuesta, innostuksesta, kiinnostuksesta ja lukemattomista blogini ja twiittausteni puffauksista.

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s