Samma översatt till svenska här
#turpo-vuosi
Vuosi 2013 on ollut täynnä suuria tapahtumia turvallisuuspolitiikan saralla. Vuodenvaihteessa Ruotsi astui ulos kaapista kertomalla avoimesti puolustuksensa kriisistä. Venäjä nosti merkittävästi asevoimiensa tavoitetasoa, myös käytännössä, ja kävi lukuisten valmiusharjoitusten ohella myös rakkaan naapurimme rajalla. Kävipä muuten myös pari kertaa meidänkin rajamme läheisyydessä ja ylitse, mutta emme nostaneet suurta meteliä asiasta. Alkukesästä odotukset Euroopan unionin joulukuun yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan huippukokoukseen alkoivat herätä kun pääaiheen tiimoilta alettiin kirjoitella ja keskustella hyvinkin aktiivisesti. Suomessa myös tasavallan presidentti piti fundeerauksensa sadan miehen ja naisen voimin Kultarannassa ja puolustusvoimain komentaja järjesti 23. lokakuuta ensimmäisen maanpuolustuspäivän. Keskustelu on viimeinkin sitä mitä monet ovat toivoneet, enää ei intetä ”Natoon” tai ”ei Natolle” vaan puhutaan laajemmin turvallisuudesta ja etsitään uusia näkökulmia ja ratkaisuja. Päivystävät dosentit vetelevät viimeisiä hengenvetojaan ja turvallisuuspoliittinen keskustelu alkaa olla avointa, ennakkoasenteista vapaata ja minun mielestäni laadukasta. Laadulla tarkoitan nyt vain sitä, että se täyttää minun vaatimukseni ja odotukseni.
Sitten tulee tämä:
Ehdotamme, että asevelvollisuus lakkautetaan Suomessa. Lakkauttamisen jälkeen nykyinen miehiä koskeva varusmiespalvelus ei olisi enää pakollinen, eikä varusmies- tai siviilipalveluksesta kieltäytyviä tuomittaisi vankeuteen.
Yleinen asevelvollisuus on kansantaloudellisesti kallis, epätasa-arvoinen ja realistisia uhkakuvia ajatellen vanhentunut puolustusratkaisu. Suurimmassa osassa Euroopan valtioista asevelvollisuudesta on jo luovuttu.
ohion.fi — kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi 2.9.2013–2.3.2014
Ohi on!
Ensireaktioni: Mitä he****tiä! Sitten luen, perehdyn ja ”Vau!” Täytyy vetää käsi lippaan. Tämähän on fantastinen! Mikä uskomaton ja ennennäkemätön keskustelun vyöry. Vihdoin osuttiin kunnolla suomalaisen identiteetin hermosolmuun ja lähes jokainen haluaa linjata jotain asian suhteen. Samalla ollaan tiukasti asian ytimessä, koska asevelvollisuuden kohtalo on vaakalaudalla, jos joudutaan menemään puolustusvoimauudistuksesta puolustusuudistukseen.
Aloite pani puolustusvoimat liikekannalle. Armeija kävi tiedotustaisteluun asevelvollisuuden puolesta. Edellisessä kirjotuksessani käsittelin jo tätä asiaa, joten enpä mene siihen sen syvemmälle.
Aidan tältä puolelta mukaan liittyi myös Suomen Sotilas -lehden päätoimittaja Jaakko Puuperä, joka järjellisin argumentein puolusti miesten yleistä asevelvollisuutta.
#Aliupseeriliitto taisi tuplata yleistä asevelvollisuutta vastustavan #kansalaisaloite:en allekirjoitusten määrän. Good job. #OhiOn
— Dimitri Qvintus (@DimitriQvintus) September 5, 2013
Potin räjäyttäjänä oli ensimmäisten joukossa aloitetta toden teolla vastustamaan innostunut Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino, joka terävällä kynällä sortui muutamaan ylilyöntiin ja sai myös omiltaan nuuskaa. Leino herätti kiivasta keskustelua ja onnistui myös tekemään pienet ”Räsäset” — seuraavana päivänä oli aloiteelle tullut 622 kannattajaa lisää, kun normaalivauhti näytti olevan 300 kannattajaa päivässä ja tiukasti laskemaan päin. Lisäksi Leinon bloggaus aiheesta ja sen jatko toi näkyvyyttä aloitteelle. Aliupseeriliiton blogisivu on ohion.fi-sivuston viidenneksi paras linkittäjä, liiton sivujen kautta kampanjan sivuille on tullut lähes 200 2000 kävijää ja vajaa kymmenes kaikista osumista. Mitenhän kävisi, jos jostain löytyisi helppokäyttöinen eroapalveluksesta.fi -sivusto…

Leinon molemmat vaahtoamiset luettuani totean (myötähäpeän kera), että olisi ehkä sittenkin parasta, jos Aliupseeriliitto, maanpuolustus- ja reserviläisyhdistykset sekä muut totalitaarista sotilaallista yhteiskuntaa ajavat organisaatiot kiellettäisiin lailla ja niiden edustajat muilutettaisiin Lapin aroille sotimaan keskenään kunnes yksi olisi enää jäljellä 😉
Aloitteen arvo ja merkitys
Aloite itsessään on liiankin yksinkertainen, enkä edes usko sen ensisijaisena tarkoituksena olleen lainmuutoksen aikaan saaminen. Aiemmat hyvin menestyneet kansalaisaloitteet sisälsivät yksityiskohtaisen lakiesityksen perustelumuistioineen, tässä aloitteessa ei ole muuta kuin tuo yksinkertainen päämäärä. Aloite on kuitenkin juuri tästä syystä merkittävä — turkistarhausta ja tasa-arvoista avioliittolakia koskevat aloitteet ovat eduskunnalle täydellisyydessään helppoja käsiteltäviä, tämä aloite panee (toivottavasti) lainsäätäjät koville.
Ohion-aloite on myös herättänyt keskustelua ja tuonut uutena asiana esille tasapuolisen, lähes suopean, keskustelukulttuurin. Aloite kerää sivuilleen puolestapuhujien ja vastustajien juttuja, tietoa ja linkkejä aiheesta. Aloitteen sosiaalisen median twitter ja facebook-tilit eivät suolla propagandaa, vaan välittävät tasapuolisesti tuntoja molemmin puolin.
Viimeisin merkittävä vieraskynällä raapustanut vastustaja oli Jussi Halla-aho(!) Aplodit kansanedustaja Halla-aholle rohkeudesta ja tilanneherkkyydestä.
Ohi on -kansalaisaloite on täydellisyydessään ihailtava. Se tekee kerralla kaiken. Lähtökohtaisesti suurin asia on tietysti kansalaisaloiteesta annetun lain hyödyntäminen ja lainsäätäjän haastaminen asian käsittelyssä. Keskustelun herättäminen on kuitenkin nähdäkseni pääasia ja sitä aloite tekee erinomaisesti. Samalla taustalla on selvä pyrkimys avoimen, vuorovaikutteisen ja tasapuolisen keskustelukulttuurin luomiseen, jota aloite myös joka päivä toteuttaa sivustollaan, twitterissä, facebookissa ja muissa medioissa. Ja lopuksi se tieto: ohion.fi sivustolla on valtava määrä tietoa asevelvollisuudesta ja tietomäärä vain lisäntyy. Monet numerot, totuudet ja lausumat, joihin sokeasti olemme luottaneet joutuvat tiukan tarkastuksen kohteiksi. Hyvä näin, sillä sitä kautta ymmärrys lisääntyy.
Voiko sotilas tykätä?
Kyllä. Minä ainakin tykkään. Tykkään aloitteen fb-sivuista, koska ne ovat hyvä ja asiallinen keskustelufoorumi. Tykkään aloitteen www-sivusta, koska niiltä löytyy tietoa hyvin koottuna ja tasapuolisesti. Seuraan aloitetta twitterissä, koska siellä tieto liikkuu nopeiten.
Allekirjoitanko? Ei, en halua lakkauttaa asevelvollisuutta ja aseitani en nykymaailmassa ole valmis auroiksi takomaan. Uskon kuitenkin, että säätämällä yleinen kansalaisvelvollisuus, jonka osia olisivat sekä asepalvelus että siviilipalvelus — molemmat tasa-arvoisia, yleisiä, merkityksellisiä ja tehokkaita — saisimme yhteiskuntana enemmän irti ja lopputuloksena voisi olla sotaväkemme parempi suorituskyky, kun asepalveluksessa olisivat sopivat, halukkaat ja kyvykkäät. Ensin yhteiskunnan tarvitsisi kuitenkin päästä eroon vanhanaikaisesta käsityksistään asepalveluksesta miehisyyden ja kelvollisuuden mittarina.
Yleinen asevelvollisuus miehille elää perustuslain kuolleessa kulmassa. Asia olisi helppo korjata hylkäämättä velvollisuutta.
Kiitos kommentista. Tarkoitus oli antaa esimerkki siitä miten Leinon kuvaamat tyhjänlouskuttajat meidät voivat nähdä.
GillaGilla
”totalitaarista sotilaallista yhteiskuntaa ajavat organisaatiot”… Olen James hieman pettynyt – miksi pilaat hyvän kirjoituksesi tällaisella ylilyönnillä.
GillaGilla