Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä vältttämättä heijasta Puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.
Virallinen linja
Useat mediat, näiden joukossa mm. Yle, ovat syksyn aikana havainneet puolustusvoimien ja muiden päättäjien käyneen taisteluun asevelvollisuuden puolesta sekä lehdissä [1, 2] että blogeissa [1, 2]. Todellisen lähtölaukauksen keskustelulle antoi ”Ohi on!” -kansalaisaloite asevelvollisuuden lakkauttamiseksi.
Tykkään aidosti siitä, että puolustusvoimien työntekijät, varsinkin johtajamme, terävästi ja selvästi puhuvat ratkaisustamme paikallisissa medioissa — siellä missä myös joukkomme vaikuttavat. Näkökantamme on tietysti sinänsä selvä — puolustusratkaisun peruspilareita emme itse ole valaneet. Toimeenpanemme lainsäätäjän päättämän ratkaisun. Kovin kummaa olisi, jos viranomainen avoimesti kyseenalaistaisi kansan määräämän tehtävän. Olemme tietysti asiantuntijoita ja tahdomme erityisesti tuoda esille ne hyödyt, joita asevelvollisuus tuottaa yhteiskunnalle, vaikka keskitymme aseelliseen taisteluun kykenevien sotavoimien rakentamiseen.
Uskon täysin ratkaisuumme, mutta olen myös valmis aidon avoimesti keskustelemaan sittä, sen sijaan että linnoittautuisin poteroni pohjalle. Tätä keskustelua tarvitaan nykypäivänä — olemmehan itsekin todenneet, että nykyrahoituksella päästään vuoteen 2015, mutta sen jälkeen tarvitaan lisää panostusta tai perusteiden muuttamista.
Vanhanaikainen velvollisuus
Asevelvollisuuslaki asettaa miehet ja naiset eriarvoiseen asemaan monella eri tapaa. Kyseessä on sekä yksilöllinen että yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Yksilön osalta kajotaan vapauteen ja määrätään velvollisuus. Tasa-arvoisin on tietysti kaikille yleinen velvollisuus, ja näin varmaan esi-isämme ajattelivat asiasta säätäessään. Naisille tuli myöhemmin olemaan kotirintamalla keskeinen ja järjestäytynyt rooli, mikä varmaan sementoi käsitykset siitä, että velvollisuuden tulisi rajoittua koskemaan vain miehiä. Ja maailma oli silloin erilainen.
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Kaikille lienee selvää, että ikä, vakaumus, terveydentila ja vammaisuus ovat niitä tekijöitä joita saa ja tulee huomioida sotilaita valittaessa. Kehotan perustelemaan miksi sukupuoli olisi yksi. Naiset saivat oikeuden vapaaehtoiseen asepalvelukseen vuonna 1995. Silloin sukupuolten välistä tasa-arvoa käytettiin vahvana perusteluna, mutta aika ei vielä ollut ihan kypsä ja lopputuloksena oli, että sukupuoli hylättiin perusteena, mutta kaikki jätettiin kuitenkin vapaaehtoisuuden varaan. Käytännössä miesten yleisestä asevelvollisuudesta tuli tämän myötä entistä enemmän perustuslain vastainen.
Pelkästään miehiin kohdistuvan velvollisuuden laajempi merkitys näyttää menevän Suomen naisilta ohi. Tai sitten minä en vain tajua. Kyseessä ei ole velvollisuus, vaan mahdollisuus. Asepalveluksen suorittamisessa on yhtäältä kyse sukupuolten välistä yhdenvertaisuudesta ruohonjuuritasolla, toisaalta naisten asemasta yhteiskunnassa. Niin kauan, kun valtio ja sen miehet pitävät omistuksessaan valtakoneistoa ja väkivaltamonopolia, ovat naiset aina heikommassa asemassa.
Turvallisuusneuvosto […] kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan naisten kasvavan edustuksen kaikilla päätöksentekotasoilla kansallisissa, alueellisissa ja kansainvälisissä instituutioissa sekä mekanismeissa konfliktien estämiseksi, hallinnoimiseksi ja ratkaisemiseksi;
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 (2000)
Tässä on (taas) syytä nostaa esille Norja, joka teki asepalveluksesta sukupuolineutraalin. Merkittävänä perusteluna Norjan päätöksessä oli naisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisääminen.
Hyvät naiset, miehenä olen tietysti sitä mieltä, että ne keskimäärin 16,2 kuukautta, mitkä hedelmällisessä iässä käytätte lasten kantamiseen, ovat jo itsessään täysin suoritettu kansalaisvelvollisuus. Välinpitämätön suhtautumisenne todelliseen tasa-arvoon kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja vaahtoaminen esim. naisten eurosta ei murra rakenteita, jossa mies puolustaa kotia, kantaa leivän pöytään ja nainen hoitaa lapsia. Hyvää työtä, Suomen naiset. Jatkakaa näin!
Kohti kansalaisvelvollisuutta
Asevelvollisuutta on usein perusteltu kansalaiskasvatuksella ja siviiliammatissa hyödynnettävän osaamisen saamisella. Velvollisuudella on siis voimakas yhteiskunnallinen vaikuttavuus [1, 2, 3]. Viime aikoina esille on positiivisena yhteiskunnallisena vaikutuksena erityisesti nostettu esille syrjäytymisen ehkäisy.
Lisäarvo ei katoaisi mihinkään vaikka velvollisuus koskisi kaikkia. Harvempi tietysti valittaisiin asepalvelukseen ja valinta tapahtuisi yksinomaan sotilaallisen kelpoisuuden perusteella. Tämä tietysti ravisuttaisi suomalaista armeijakeskeistä machoyhteiskuntaa, jossa ihmisarvoa työpaikoillakin mitataan sotilasarvoilla, kertausharjoituksilla, ylennyksillä ja saaduilla ansio- ja kunniamerkeillä.
Aidosti yleinen velvollisuus, jossa osa vapaaehtoisuuteen ja kelpoisuuteen perustuen suorittaa palveluksensa ase kädessä, ja loppuosa tekee merkityksellisen, vaikuttavan ja tehokkasti järjestetyn siviilipalveluksen, olisi tasa-arvoisempi ja paremmin yhteiskuntaa palveleva ratkaisu. Puolustusvoimat ei tarvitse yli 80 % ikäluokasta. Vuonna 2015 sodan ajan vahvuutemme tippuu 230 000 sotilaaseen. Puolustusvoimat voisi ottaa tuhansia naisia vuosittain. Ongelmia syntyisi korkeintaan alussa, kun naispuolisesta päällystöstä olisi pulaa, mikä olikin pointtini.
Asepalveluksen ja siviilipalveluksen kehittämistä ei tulisi liiaksi kytkeä puolustusratkaisuun. Kyse on kriisikestävän yhteiskunnan luomisesta, missä kaikilla kansalaisilla on hyvät valmiudet avustaa toisiaan ja yhteiskuntaa hädässä. Tässä täytyy olla selvä ero siviilipalveluksen ja asepalveluksen välillä, mutta molempien tulee olla samalla tavalla mielekkäitä, arvostettuja ja niiden tulee tuottaa mitattavaa turvallisuutta yhteiskunnalle.
Random thoughts 
Kiitos paljon kommentista! En ole kanssasi kaikissa asioissa samoilla linjoilla, mutta aika pitkälti mennään samoilla urilla.
Mielestäni on syytä muistaa, että maanpuolustusvelvollisuus meillä jo on:
Tätä velvollisuutta täytetään asevelvollisena puolustusvoimissa tai siviilipalvelusvelvollisena. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että asepalveluksen ja siviilipalveluksen parempi ”linkitys” voisi tuottaa parempaa kriisinkestävyyttä ja muuta lisäarvoa yhteiskunnalle. Aktivointi on avainsana ja siihen vaaditaan mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä.
Maanpuolustuskoulutuksen aloittaminen varhain on herkkä asia, varsinkin jos siitä puhuu maanpuolustuksena. Tulee helposti mieleen jonkinlainen yhteiskunnan ”sotillaalistaminen”. Tahtoisin kuvata asiaa yhteiskuntavastuuseen kasvamisena. Mielestäni olemme itsenäisessä valtakunnassamme siinä hienossa asemassa, että lainsäätäjä ei yleensä ole antanut vapauksia vailla vastuuta ja velvollisuuksia. Tämä periaate näkyy esimerkiksi sananvapaudessa, jossa yksityiselämän suoja (kunnia, maine) on hyvin voimakas, eli sanoa saa, mutta ei mitä sylki suuhun tuo.
Olen miettinyt jonkinlaista ”kansalaispalvelusvelvollisuutta”. Mikä se tarkalleen on, miltä se näyttää ja miten se toteutetaan, sitä en osaa tässä vaiheessa sanoa, mutta ainakin asepalvelus ja siviilipalvelus ovat tässä velvollisuudessa molemmat yhtä arvokkaita ja arvostettuja ja tuottavat yhdessä ”synergistä” yksilöllistä ja yhteisöllistä turvallisuutta joka on enemmän kuin osiensa summa.
Aikaa ajatuksten keräämiselle ja jäsentämiselle tämän asian ympäriltä on ainakin muutamia vuosia, joten jatkakaamme keskustelua asiasta.
GillaGilla
Erinomaista! Olen tullut äsmälleen samoihin johtopäätöksiin.
Termi ”Asevelvollisuus” on hylättävä. Kyse on maanpuolustusvelvollisuudesta . Se koskee myös naisia, ja aseetonta siviilipalvelusta. Nämä olisi yhdistettävä saman katon alle yhteistoimintaaan. Kyse on nimenomaan kriisinkestävyydestä ja se lähtee yksilöistä ja heidän aktivoinnistaan yhteistoimintaan.
Nykyinen asevelvollisuus tarkoittaa sitä, että kun kriisi koittaa, suurinosa reservissä olevista nuorista miehistä pysyy vaimonsa tukena ja tekee mitä perhe päättää. Puolustusvoimat saa ihmetellä mitä tapahtui komentoketjulle. 1800-luvulla riitti miesten aktivointi reservistä. Nyky-yhteiskunnassa naiset päättävät ja nyt naiset puuttuvat – mobilisaatio voi olla pettymys.
Kun koko ikäluokka on samassa veneessä voidaan häivyttää raja armeijaan eristetyn maanpuolustusvelvollisuuden ja normaalin siviilielämän velvollisuuksien väliltä.
Olisi samalla venytettävä maanpuolustukoulutus nykyisestä pistemäisestä intti-kaudesta alkamaan jo persukoulussa ja koko reservikauden kestäväksi kriisitoimintavalmiuden ylläpidoksi. Kyse ei ole enää syrjähypystä pois normaalilta siviiliuralta jonnekin vaan enemmänkin maanpuolustusvelvollisuus on luonteva osa siviilielämää – muistutus siitä että kaikki riippuu omasta kriisivalmiudesta. Tämä on tavoite,
GillaGilla