Aika merkillinen presidentti (#Kultaranta, osa 2)

Kultaranta-keskustelut

Sauli Niinistö, Suomen Tasavallan 12. presidentti, isännöi viime viikonvaihteessa Kultaranta-keskusteluja. Avoimuuden suhteen jotkut olisivat toivoneet enemmän, varsinkin kun esikuvana mainittiin Sälen. Olisi hienoa ja varsin lähellä demokraatttista ihannetta, jos täysi avoimuus voisi vallita täyden julkisuuden rinnalla. #Kultarantaan kutsutut 100 asiantuntijaa eivät olleet vielä kypsiä tähän, joten avoimuuden turvaksi ja pahimman itsesensuurin estäjäksi Chatham house rule.

Silti, Kultaranta-keskustelussa nähty avoimuus ja julkisuus sekä poistuminen suomalaista (turvallisuus)poliittista keskustelua leimaavasta auktoriteetti- ja asiantuntijavetoisuudesta on merkittävä. No, olihan Kultarannassa nimen omaan asiantuntijoita, mutta keskenään kaikki olivat näennäisen tasavertaisia. En sano, että kyseessä olisi jotain ennennäkemätöntä, mutta minun lyhyeen muistiini ei vastaavaa mahdu.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja

Onko avoimuus ja julkisuus ex-kokoomuslaisen presidentin populismia? Yrittikö presidentti vain tuoda vanhat yritysmaailman kontaktinsa ja markkinavoimat ”framille” puhumalla kolmannesta talousmaailmansodasta? Mistä oikein on kysymys? Esitän omien havintojeni perusteella tekemäni yksinkertaisen mielipiteen, joka varmasti vaikuttaa naiivilta ja idealistiselta.

Tasavallan presidentti, puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö on ottanut ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoonsa. Hän tahtoo nähdä hallituskautta ja -ohjelmaa pidemmälle ja on kuuluttanut turvallisuuden tiimoilta laajaa keskustelua suunnastamme. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei vielä mitään mullistavia linjauksia ole nähty, ainoastaan asettuminen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon taakse, joka parhaiten näkyi ja kuului presidentin tammikuun 17. päivänä pitämässä puheessa. Ylipäällikkönäkin presidentti on esiintynyt — samassa tilaisuudessa puolustuspolitiikkasta ja puolustusvoimiin liittyvistä asioista puhuessaan oli presidentin äänensävy kuitenkin ehdottomampi, selkeämpi, vaativampi ja tuki suoranaiselle alaiselle, Puolustusvoimain komentajalle, kenraali Ari Puheloiselle oli vankkumaton. Yhtäältä jämäkkä ylipäällikkö, toisaalta keskusteleva presidentti.

Maan isä

Aikaisemmin, ja nykyäänkin Suomessa presidentti nähdään maan isänä. Hahmona, joka ohjaa ja kaitsee kansaa ja tasavaltaa. Tämä on ollut presidenttiemme rooli lähes koko itsenäisyyden ajan. Itsenäisyytemme oli jatkuvasti vaa’an kielellä aina sisällissodasta lähtien pitkälle YYA-aikaan. Ei koskaan ihan selvä ja täysin turvattu. Tarvittiin vahvaa auktoritaarista johtajuutta, joka kansan antaman carte blanchen turvin piti Suomesta huolta. Maan isä oli kansan tuki ja turva, myös silloin kun hallitus tai eduskunta olivat vastahankaisia. Eipä kansa kysellyt Kekkosen päätösten perään, vaan luotti ja antoi valtaa lähes loputtomiin.

Suomalainen on perinteisesti auktoriteeteille uskollinen ja kuulianen kansalainen, joka täyttää velvollisuutensa ja tarvittaessa omaehtoisesti tinkii oikeuksistaan ja vapauksistaan, jos sen kerrotaan edistävän yhteistä hyvää. Kansa antaa valtiovallan eduskunnalle vaalikaudeksi kerrallaan, eikä sen aikana paljoa vaikuteta. Arkadianmäen päätöksistä nuristaan, mutta eipä valtaa oteta takaisin. Hyvä esimerkki tästä on perussuomalaisten jytky, joka ei kuitenkaan jäsenmäärässä muihin verrattuna pahemmin näy. Äänestettiin puoluetta, jonka toivottiin saavan aikaan muutoksen, mutta osallistuminen ja vaikuttaminen jäi avoimen mandaatin antamiseen. Hallitusvallan suhteen pätee sama. Hallitusohjelmasta nuristaan, mutta sen tekemiseen ei haluta osallistua. En jaksa uskoa, että osallistumista parantaisivat avoimet ja julkiset neuvottelut ohjelmasta Kultaranta-tyyliin. Osallistuminen tapahtuu sorvin alkupäässä, eli puolueissa, järjestöissä ja yhdistyksissä. Valitettavasti olemme kuuliaisia kansalaisia, mutta laiska vapaa kansa.

Kansa ja kansalainen

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja se on luovuttamaton. Kansalle (yksilölle) kuuluvat niin ikään luovuttamattomat perusoikeudet. Suvereenin yksilön perusoikeuksia voivat periaatteessa rajoittaa vain toisten suvereenien yksilöiden perusoikeudet. Kansan (yksilön) palvelijat ovat valtioneuvosto ja presidentti, joiden tulee nauttia eduskunnan (kansan) luottamusta. Kansalaisuus puolestaan määrittelee yksilön asemaa valtiossa ja yksilön ja valtion välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Tässä suhteessa käsite kansalaisuus tekee yksilöstä hallintoalaimaisen objektin. Pelkkä kansalaisuusnäkökulma on Suomessa varsin yleisesti valloillaan. Tästä seuraa vääristymä, jossa hallitus ja eduskunta nähdään esivaltoina, jotka käyttävät heille kansan määräajaksi luovuttamaa valtaa. Aikaisemmin myös presidentti voitiin laskea tähän joukkoon, mutta valtaoikeuksien riisumisen myötä 1990- ja 2000-lukujen persidentit ovat valinneet tavakseen arvojohtajuuden.

Kansalla on luovuttamattoman valtiovallan lisäksi oikeus osallistua ja vaikuttaa, mutta tästäkin oikeudesta se tuntuu luopuvan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kuvaavaa tälle pelottavalle näkemykselleni on mielestäni se, että eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok) arvosteli kansalaisaloitetta sitä, että asioita voidaan tuoda eduskuntaan ohi hallitusohjelman. Tämä heijastaa mielestäni käsitystä siitä, että oikeus osallistumiseen ja vaikuttamiseen kuuluu kansalle vain vaalien ajan, jonka jälkeen se jäisi lepäämään. Oikeus osallistumiseen ja vaikuttamiseen säilyy valtiovallan delegoinnista huolimatta keskeyttymättömänä ja kansa voi myös halutessaan peruuttaa delegoinnin. Kansalaisaloite vahvistaa mahdollisuutta käyttää tätä oikeutta. Lakivaliokunta näkee ilmeisesti asian toisin. Tälle varmaan löytyy aukoton perustelu…

”[A president] of the people, by the people and for the people.”

Itsenäisen tasavaltaan 12. presidentti ei istu perinteiseen muottiin. Hän on tähän asti pikemminkin osoittanut olevansa kansan ensimmäinen ja nöyrin palvelija. Presidenttimme keskustelee kansan ja kansalaisten kanssa ajankohtaisissa asioissa ja selvittää mielipiteitä. Presidenttimme edistää yksilön oikeutta osallistua ja vaikuttaa. Hän on maan isä siinä suhteessa, että hän yrittää kasvattaa ja opettaa Suomen kansaa käyttämään valtaansa myös vaalien välillä.

Valtiovallan omistajana tunnen suurta ylpeyttä ja luottamusta sekä syvää kunnioitusta Tasavallan presidenttiä kohtaan. Poliittisen keskustelukulttuurin avaaminen, ratkaisujen etsiminen julkisesti ja nöyryys kansaa kohdattaessa ovat suuren valtiomiehen elkeitä.

Sotilaana tunnen samaa ylpeyttä, luottamusta ja kunnioitusta esimiestäni ylipäällikköä kohtaan. Maanpuolustuksen tärkeyden ja kokonaisuuden korostaminen, komentajan tukeminen ja jämäkkyys puolustusasioiden suhteen luovat uskoa vaikeaan tulevaisuuteen.

Tahtoisin melkein luopua vastuustani kansalaisena ja antaa presidentille avoimen valtakirjan loppukaudeksi.

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s