Turvallisuuden takapirut

Originalet på svenska hittar Du här.

Tämä on yhteiskuntablogi. Tiukempi fokusoituminen turvallisuuteen ja puolustukseen on tietoinen valinta. Välillä on kuitenkin hyvä murtaa tunnelinäkö ja tarkastella laajempaa kokonaisuutta. Säilytän aina jonkin kytkennän puolustukseen. Tässä siis yksi syy pidempään taukoon. Toinen syy on telan katkeamisessa matkalla murtokohtaan.

Turvallinen — turvaton

Turvallisuutta on … varma olo. Tuttu tunne. Mikä sitten on arkipäivän turvattomuutta? Sotilaat ottavat tietoisen riskin, laittavat henkensä likoon. Kohtaavat uhkia, torjuvat uhkia. Tuntevatko sotilaat koskaan turvattomuutta? Varmasti, mutta useimmmiten vain lyhyinä hetkinä. Kun uhka on tunnistettu kohde se voidaan torjua tai sitä voidaan rajoittaa. En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni oikein turvattomaksi, ikään kuin aseista riistuksi.

Turvallisuutta ei voida mitata tuntematta turvattomuutta.

Ennen toissapäivää. Päivä Bostonin jälkeen. Astun Helsingin metroon. Istahdan oranssille penkille. Kuulen kahden miehen arabiankielistä keskustelua. Olen järkevä ihminen; suurempi uhka Suomessa tulee syrjäytyneistä suomalaisista, jotka tarttuvat aseeseen tai rakentavat pommeja. Ei maahanmuuttajista. Ei muslimeista. Minä olen järkevä ihminen!

 – Terr…Mitä jos…

Ensimmäinen ajatukseni. Ei mitään paniikkia, mutta epävarma ja turvaton olo. Pelko. Täysin järjetöntä ja yliampuvaa suhteessa vallitsevaan uhkaan. Keskikäytävän toisella puolella istuu kaksi suomalaista nuorta. Toinen kuuntelee angstisävytteistä musiikkia kuulokkeillaan ja toinen pelaa synkän oloista liveroolipeliä läppärillään. 1000 kertaa todennäköisempiä uhkia. Mutta sillä ei enää ollut väliä –– amerikkalaista radikaalin islamin uhan narratiivia kantanut nuoliammus oli puhkaissut panssarini.

 – Entä hän?

Toinen ajatukseni. Katselen vastapäätä istuvaa vanhempaa rouvaa. Hän vilkuilee miehiä. Vilkas arabiankielinen keskustelu ja varovasti lausuttu ما شاء الله (masha Allah, se on Jumalan tahto) kasvattaa turvattomuutta eksponentiaalisesti. Näen pelon rouvan silmissä. Minun haarniskani sai vain pienen naarmun. Hänen muurinsa murtui. Hän elää turvattomassa yhteiskunnassa. Hän ei ollut valinnut muuta riskiä kuin metromatkan. Kuten minäkin.

En usko salaliittoteorioihin. Sitä vastoin olen vakuuttunut siitä että valtiolliset toimijat hyödyntävät häikäilemättömästi terroritekojen synnyttämää turvattomuuden tunnetta. Ja sehän vaatii koko ajan uutta ruokaa pysyäkseen vahvana. Sen jälkeen siihen on helppo vedota, jos valtio tarvitsee kansalaisiltaan avoimen valtakirjan. Media raportoi shokeeraavasti ja levittää turvattomuutta, mutta tekee harvoin pitkäkestoisempaa seurantaa ja analyysia. Vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria.

[K]un tulin avopuolisoni kanssa katsomasta Hurt Lockeria, istui bussissa eteemme kaksi imaamin näköistä kaveria. Voi sitä hikoilun määrää, kun herrat ottivat esiin alkeellisen näköisen Nokia-puhelimensa…

Eräs kolleega turvattomuuden tunteesta

Takapirut Yleinen Asevelvollisuus ja Yhteiskunnallisuus

Puolustusvoimissa suhteemme turvallisuuteen on hieman erilainen. Me tunnemme turvallisuutta, koska osaamme tunnistaa uhkia ja torjua niitä. Tämä tunne leviää koko suomalaiseen yhteiskuntaan yleisen asevelvollisuuden myötä. Harva ajattele ”mitä jos?” kun puhutaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Vapaapalokuntalaisen on helppo olla, koska hän osaa itse sammuttaa palon. Tämä sotilaallinen turvallisuuden tunne elää niin kauan, kun suuri osa kansasta on suorittanut asepalveluksen. Tunne ei katoa vaikka todelliset suorituskyvyt romuttuvat, sillä se on jokaiseen kansalaiseen sisäänrakennettu.

Ammattiarmeijassa kyse on jostain muusta. Ilman kokemusta asiasta teen oletuksen: Ruotsin osalta sama sotilaallisen turvallisuuden tunne elää niin kauan kun kansan riveissä on asevelvollisuuden suorittaneita. Kokemusperäisen turvallisuusindoktrinaation (so. asepalvelus) päätyttyä ammatiarmeijalle saattaa muodostua paremmat edelyytykset kilpailla määrärahoista. Kansa haluaa paremman vakuutuksen kun turvattomuus tulee kouriintuntuvaksi. Vakuutusturva saisi mielellään olla niin laaja, että maastopalot sammutetaan jo ennen kun ne leviävät pihapiiriin. Ruotsin tapauksessa tällaisen koetun turvallisuusvajeen syntyminen kestäisi kuitenkin pari sukupolvea.

Siihen asti puolustusvoimat taistelevat määrärahoista alemmassa sarjassa kuin poliisi, palokunta ja terveydenhuolto. Puolustusvoimat on marginaalissa, koska kukaan ei tunne itseään turvattomaksi. Turvallisuutta ei voida mitata tuntematta turvattomuutta.

Epilogi

Entä ne kaksi muslimia metrossa? Toisin kun kristityillä, jotka eivät ylipäätän uskalla lausua Jumalan nimeä, on muslimin huulilla usein الله‎ (Allah). Keskivertoeuroopplaisen tai –amerikkalaisen kuullessa nimen الله‎ jossakin sen muodoissa —

  • سبحان الل (subhan’Allah, Luoja olkoon ylistetty)
  • ما شاء الله (masha Allah)
  • إن شاء الله  (insha’Allah, jos Luoja suo)

syntyy hänelle herkästi mielikuva terroristista joka huutaa الله أكبر (Allahu Akbar) hetkeä ennen pommien räjäyttämistä.

Se varovainen ja hiljainen tapa, jolla miehet lausuivat Jumalan nimen, on myös osoitus turvattomuuden ja epävarmuuden tunteesta. Näistä syrjäytyneisyys on vain askeleen päässä. Tästä asiasta meidän tulisi olla eniten huolissamme.

En reaktion på ”Turvallisuuden takapirut

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s