Isoveli ja pikkuveli (Suomalais-ruotsalainen puolustusliitto?)

Isoveli taputtaa pikkuveljeä olalle ja ylistää tätä siitä, että hän piti taloa pystyssä, sillä välin kun isoveli otti aikalisän. Pikkuveli on jo tullut aikuiseen ikään ja ottaa omahyväisyydessään ja itsenäisyydessään etäisyyttä isoveljestä. Vahingoniloisen ylimielisenä hän toteaa, että hoitaa kyllä asiansa ihan itse, luopumatta suvereeniteetistaan.

–Rakentamani suorituskyvyt pidän itselläni, pikkuveli sanoo.

Reaalipolitiikkaa, kenties, mutta hieman vaarallista, kun hän puhuu kyvyistä joita hänellä ei vielä ole ja joita hän ei budjettikehyksillään saa. Pikkuveljen puolustus on aina ollut lukumäärään perustuva asevelvollisuusarmeija. Eipä tämä ole muuttumassa ja pikkuveli onkin sanonut ”Ei” teknoarmeijalle, mutta kuitenkin ottanu muutamia askeleita kohti nykyaikaisia ratkaisuja. Hinta on kuitenkin ollut päätä huimaava, ja pikkuveli onkin jouutunut tekemään komnpromisseja niin laadun kuin määränkin suhteen, kun kehykset ovat paukkuneet liitoksistaan. Ylpeyttä on vielä yllin kyllin. Kenties jopa niin paljon, että hän ei tartu iseveljen ojennettuun käteen, päästäkseen läpi esteradasta, josta ei yksin selviä.

Puolustusministeri med Carl Haglund otti avoimesti vastaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin ja puolustusministeri Karin Enströmin ehdotuksen pohjoismaisen yhteistyön syventämisestä. Samalla hän tuli ottaneeksi askelen lähemmäksi Ruotsia, kun hän aivan oikein totesi, että Nato-pohjoismaat Atlantin liiton jäsenyytensä myötä ainoastaan tietyin rajoituksin voivat osallistua yhteistyöhön. Kaikkien pohjoismaiden osallistuminen ”smart defenceen” ja ”Pooling & Sharingiin” tapahtuu Nordefcon kautta, joka on tätä varten kehitetty organisaatio. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan, Jussi Niinistön mukaan Ruotsi on ajanut puolustuksensa polvilleen. Niinistö näkee asiassa kärjistetysti joko ruotsalaisia tai suomalaisia etuja ja yhteisiä kiistoja tai etujen turvaamisen ristiriitoja.

Riittääkö Nordefco ja P&S Suomelle ja Ruotsille? Ruotsi otti vuosituhannen vaihteessa ”strategisen aikalisän” ja herää nyt kasakan nauruun. Tie olikin yksisuuntainen. Uudelleenvarusteluun ei ole varoja. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on pitkällä tähtäimellä isomman kestävyysvajeen edessä kuin Ruotsin viikkopuolustus. Sama pätee ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja kaikkiin pohjoismaihin, paitsi Norjaan, missä valtion öljytulot antavat mahdollisuuden varustaa, voida hyvin ja elää vakaassa tilanteessa.

Suomalainen Jurmo-luokan vene ruotsalaisen Stridsbåt 90 H vieressä. Kuva: Kristina Swaan, Amfibiorykmentti (Amf 1), Ruotsi.

Ruotsin ja Suomen puolustusvoimilla on yhteenlaskettuna ne suorituskyvyt, joiden pelotekynnyksellä ennaltaehkäistään aseellinen hyökkkäys. Olkoonkin, että SA-INT kykenee torjumaan laajankin maahyökkäyksen. Totuus tulee vastaan suhteettomalla alivoimalla ilmassa ja merellä. Ilmavoimista Ruotsi on parhaiten pitänyt huolta puolustusuudistuksessaan. Ruotsin merivoimat keskittyvät jälleen lähialueeseen kansainvälisten Långbortistan-operaatioiden sijaan, mutta vaikka suomalaiset asiantuntijat toistelevat vanhentuneita näkemyksiään Ruotsin merivoimien suhteelisen suuresta voimasta ja hyvästä kyvystä, on totuus tänä päivänä jotain ihan muuta. Suomella ja Ruotsilla on suunnilleen yhtä monta pintataistelualusta ja ennen kun kaikki Visby-korvetit on saatu Block-5 tasolle (meritorjuntaohjus), väitän, että vain Suomen merivoimat omaavat todellisen kyvyn pintataisteluun (ilmatorjunta mukaan lukien) lukumäräisesti ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Kahden pienen pintataisteluosaston taistelukestävyys onkin sitten asia erikseen.

Ruotsin ja Suomen välinen sopimus puolustusliitosta tuskin heilauttaisi turvallisuuspoliittista tasapainoa suuntaan tai toiseen. Se lähinnä vahvistaisi sen, minkä varaan Venäjä varmaan laskee kaikissa Itämeri-skenaarioissa. Paperille pantuna valtiosopimus asettaisi kuitenkin Venäjän tosiasioiden eteen, mikä aluksi varmaan loisi jännitettä, mutta mikä myöhemmin voisi lisätä kaikkia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä. Ruotsin suhteet Venäjään ovat poikkeuksellisen hyvät ja Ruotsi on jatkanut ”080808” jälkeistä, 7 mrd kruunun arvoista sotilasyhteistyötä, jota näin pikkuveljen näkökulmasta voisi pitää jopa hieman epäsolidaarisena. Yhteistyön tarkoituksena on (liturgisesti) luottamuksen lisääminen, osaamisen kehittäminen ja kokemusten vaihtaminen.

Olen aikaisemmin todennut että loppupelissä kyse on naapurin asevoimien sotilaiden ja joukkojen suorituskyvyn, kehityksen ja hengen selvittämisestä. Tavoitteena (julkilausuttunakin!) on myös Venäjän Federaation asevoimien demokraattisen kehityksen edistäminen vierailuijen, vaihtojen, ystävyyden ja yhteistyön avulla. Tähän myös traumoistaan eroon päässyt Suomi voisi olla tervetullut. Hieman isommassa turvallisuuspoliittisessa mittakaavassa myös Norja, jolla lienee Nato-maista ylivoimaisesti paras suhde Venäjään, lienee tällaisesta kehityksestä erityisen kiinnostunut.

Suomalais-ruotsalainen puolustusunioni vahvistaisi puolustustamme. Verrattaessa asevoimiamme, voimme todeta, että meillä on harvoja päällekkäisiä kykyjä, mutta monia toisiaan täydentäviä kykyjä. Nordefco laajentaa ratkaisua pohjoismaiseksi. Ulkopuolisuus olisi lopuksi vain Tanskan murhe, jonka valinnat suuntautuvat kansainvälisille kentille Yhdysvaltain kanssa. Tanskan rooli voisi kuitenkin korostua transatlanttisten etujen valvojana arktisella alueella Yhdysvaltain keskittyessä Aasiaan.