Jag inleder detta inlägg med den finska delen. Det svenska inlägget hittar du längre ner.
Suomen ja Ruotsin osallistumisesta Islannin ilmapuolustukseen käydään poliittisen valmistelun loppuvaiheita. Aihetta koskeva sanasto on puettu kauniiseen kaapuun. Päättäjämme puhuvat ilmavalvontaan ja ilmatilan suojaamiseen osallistumisesta ja syöttävät tunnistuslennot norjalaisille. Tunnistuslennoista puhutaan myös ilmatilan partiointina mikä ei yhtään edesauta kokonaisuuden hahmottamista. Ilmassa kaikki kuitenkin tapahtuu, eikö vain?
Käsitteitä on syytä analysoida. Ruotsalaisessa keskustelussa näin onkin jo tehty ja Kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian hyvä bloggaus ansaitsee uuden käsittelyn suomeksi.
Yläkäsite, jonka avulla valvonta- ja tunnistustehtäviä voidaan lähestyä on ilmapuolustus (air defence). Naton doktriinin mukaan se käsittää ilmavalvonnan (air surveillance) ja ilmatilan partioinnin (air policing).
Ilmavalvonta on ”ilmatilan järjestelmällistä havainnointia elektronisilla, optisilla tai muilla keinoilla, päämääränä tunnistaa ja todentaa omien ja vieraiden lentokoneiden ja ohjusten liike valvottavassa ilmatilassa.”
Parempi nimi ilmatilan partioinnille on hävittäjätorjunta. Sillä tarkoitetaan ”torjuntahävittäjien käyttöä ilmatilan koskemattomuuden turvaamiseksi”.
Lienee luonnollista että hävittäjätorjunta jätetään Nato-maiden hoidettavaksi. Suomen ja Ruotsin linja osallistumisesta pelkästään ilmavalvontatehtäviin on järkevä ja toivottavasti myös mahdollinen. Hyvä on kuitenkin muistaa, että suppeallakin tehtävällä olemme osa Islannin ilmapuolustusta.
Suomalaiseen suuhun sopivampaa olisi puhua alueellisen koskemattomuuden valvonnasta (AKV) ja alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta (AKT). AKV-tehtävää ei yleensä hoideta lentämällä, ellei sitten käytössä ole juuri tähän tarkoitukseen soveltuvaa valvontakonetta. AKT alkaa hävittäjän noustessa kentältä tunnistamaan vierasta ilma-alusta. Pitäisi ehkä kysyä mitä siellä Islannissa meidän hävittäjillä sitten oikein valvotaan. Hyvä kysymys! Seuraava, kiitos! Sotilaallisesti katsottuna yhtä hyödyllinen ja ehkä halvempi solidaarisuuden osoitus voisi olla henkilöstön asettaminen johtokeskukseen, tukikohdan huoltoyksiköihin tai muihin tukitehtäviin. Hävittäjillä on kuitenkin merkittävä symboliarvo ja niiden lähettäminen Islantiin tuottanee lisäksi säädösvalmistelun, joka mahdollistaa vastaavat operaatiot tulevaisuudessa lyhyemmällä varoitusajalla ja vähemmällä kädenväännöllä. Kysymys siitä mitä valvommme on vähäinen ongelma — yhteistyö löytää kyllä oikeille urille jahka perille päästään.
Koneiden aseistus ei ole kiinnostava, kunhan se on riittävä. Ohjaajilla tulee olla edellytykset torjua heihin kohdistuvat uhat aseellisella voimankäytöllä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Pelkällä tykkiaseistuksella lähteminen on sietämätöntä riskinottoa ja huonoa viestintää.
When you’re alone in the cockpit, you’re alone in the cockpit.
Nimetön suomalainen ohjaaja voimankäytön päätöksistä (lisätty 25 lokakuuta klo 15)
Luftövervakning, jaktförsvar, luftförsvar?
Den politiska beredningen för vårt deltagande i Islands luftförsvar är på slutrakan. Terminologin kring temat har klätts i en vacker skrud. Våra beslutsfattare talar gärna om att delta i luftövervakning och lämnar jaktförsvaret (eller incidentberedskapen) till norrmännen. Det som verkar klart är attt allt ska ske i luften, inte sant?
Det finns skäl att analysera samtliga begrepp. Inom den svenska försvarsdebatten har den Kungliga krigvetenskapssakademien gjort detta i ett förträffligt blogginlägg, som tål att ombehandlas på finska och finlandssvenska.
Det överordnade begreppet är luftförsvar (air defence). Per Nato-definitiondoktrin ingår både luftövervakning (air surveillance) och jaktförsvar (air policing) i luftförsvaret.
Luftövervakning är ”systematisk observation av luftrummet med elektroniska, optiska och andra medel, i syfte att identifiera och bestämma rörelser av eget och fientligt flyg och robotar i det övervakade luftrummet.”
Jaktförsvar är helt enkelt ”användningen av jaktflyg i syfte att hävda [territoriell] integritet.” (Storebror talar om incidentberedskap)
Det förefaller naturligt att den senare åtagandet sköts av Nato-länder. Finlands och Sveriges gemensamma linje om att delta i luftövervakning förefaller vettig och förhoppningsvis så är den även möjlig. Även med det begränsade uppdraget utgör vi en del av Islands luftförsvar.
Luftövervakning görs sällan i luften om man inte har ett övervakningsflygplan i sin arsenal. När jaktflyg lyfter för att identifiera en främmande luftfarkost handlar det om jaktförsvar. Vad ska vi då övervaka med våra jaktplan? Bra fråga! nästa fråga, tack! Militärt sett vore det kanske lönsammare och sparsammare att ställa upp personal till stridsledning, flygbasorganisationen eller andra stöduppgifter, men jaktflyg har ett högt symbolvärde. Om vi skickar dom till Island så får vi som mervärde ut en författningsberedning som möjliggör liknande framtida operationer med kortare varsel och lättare förhandlingar. Vad vi sedan övervakar är inte ett problem. Samarbetet finner nog sin form när vi väl är framme.
Bestyckningen av vårt flyg är inte intressant så länge den är tillräcklig. Våra piloter ska ha en förmåga att avvärja väpnade hot med alla till buds stående maktmedel. Att flyga utan jaktrobotar innebär en ohållbar risktagning och sänder en dålig signal.
When you’re alone in the cockpit, you’re alone in the cockpit.
Anonym finsk pilot om beslut på väldstrappan (tillägg 25 oktober kl. 15)
Random thoughts 