Kansalaisvarmenne ja valtio

Tämä blogikirjoitus on tehty kännykällä. Suomenkielinen sanasto ja ennustava tekstinsyöttö tarjoavat mahdollisuuden nopeaan näpyttelyyn. Vähän väliä pitää tekoälylle kertoa mitä tarkoittaa tai käyttää sanan kantaa ja lisätä päätteet erikseen, mutta paremmin tämä sujuu kuin vuosia sitten. Ei ole kynän voittanutta, mutta ero kapenee jatkuvasti. Urbaanissa ja postmodernissa Suomessa tuotetaan tekniikkaa. Päällisin puolin nuorison tietotekninen osaaminen on kunnossa. Ei ehkä sillä tasolla kuin niiden nyt nelikymppisten dinosaurien, ketkä yksinumeroisten megahertsien aikakaudella loivat pohjan nykyajan menolle, mutta kunnossa kuitenkin.

Osaako perinteinen valtiotoimija hyödyntää tätä osaamista demokratian tukena?

Viimeisimmän tiedon mukaan Suomi on jäämässä kehitysmaaksi kansalaisten sähköisten palveluiden tuottamisessa. Tekniset ratkaisut ovat olleet olemassa pitkän aikaa. On vain valittu väärin. Autoritaarinen valtiovalta on itse halunnut kehittää ja kontrolloida palveluja omista lähtökohdistaan. Flopannut sähköinen hst-varmenne on tästä vain yksi esimerkki. Toinen kananlento ovat kuntien asukkailleen tarjoamat sähköpostiosoitteet. Esimerkiksi turku.fi on äärimmäisen kuuma domain-nimi mutta palvelun huonon käytettävyyden takia useimmat eivät ole sitä hankkineet. Kysyntää olisi, mutta pitäisi tarjoilla pöytiin eikä kadun varrelle niin kuin uuden nimen ottanut Posti nykyään.

Valtio ei ole muiden pohjoismaiden ja Euroopan valtioiden tapaan ajoissa panostanut jokaisen kansalaisen saatavilla olevaan laajakaistaiseen nettiyhteyteen. On luotettu siihen, että koska osaamista maasta löytyy, niin liike-elämä kyllä hoitaa. Yritykset eivät tee hyväntekeväisyyttä ja kaikkia kansalaisia ei kiinnosta maksaminen olemattomista palveluista. Valtio on tietenkin tehostanut toimiaan pakottamalla kansalaiset asioimaan verkossa vähentämällä asiakaspalvelua, tai siis ”kehittämällä ja järkeistämällä rakenteitaan”. Lappu luukulla tuskin ajaa kansalaista nettiin, koska se edellyttää vapaaehtoisuutta, tuota maagista ”saatavuutta” ja halua nähdä aluksi monien tuntien vaiva, jotta voisi myöhemmin asioida minuuteissa. Muissa maissa on lähdetty kiipeämään puuta tyvestä latvaan; ensin katsotaan että kaikilla on yhteydet ja tehdään tietokoneen hankkiminen helpoksi – koulujen oppilaille ja opiskelijoille jopa ilmaiseksi! Vasta sen jälkeen voidaan luoda palveluja, joita laajennetaan ja kehitetään käyttäjien ehdoilla. Kun jonot tämän ansioista luukuilta vähenevät voidaan säästöt kohdentaa e-palveluiden parantamiseen.

Suomessa on ratsastettu yksityisen sektorin luoman tekniikan aallonharjalla. Sen sijaan valtion toimet tekniikan tuomiseksi kaikkien saataville ovat ontuneet. Yliopistot ja muut koulut ovat antaneet opiskelijoilleen verkkoyhteyksiä ja edellytyksiä tietotekniikan käyttöön, mutta ei valtiolla ole tässä osuutta eikä arpaa. Funet ja muut tiedonsiirtoverkot toivat netin opiskelijoille kauan ennen
kun eduskunnan kirjasto oli sähköisesti luetteloitu. Ennustan, että kymmenen vuoden päästä yli 90 prosenttia Euroopan kansalaisista hoitavat yli 90 prosenttia asioistaan sähköisesti. Sähköinen henkilövarmennus on luotettavampi kuin puolitutun tunnistus ja muodostuu tärkeämmäksi asioinnissa. Osa tästä tekniikasta kyllä tulee Suomesta kymmenen vuoden päästä, mutta taito sen soveltamiseen jostain muualta, jos valtio jatkaa nykyistä linjaansa.

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s