Russia, a military strategic and defence economic view

The Russian Federation Armed Forces are transforming from an army of masses to an army of excellence in the next ten years. After this Russia will develop capabilities to conduct modern warfare with power projection and long range strike capabilities. Russia will fuel this reform with all available economic means as it gives the State the tools needed to secure access to diminishing resources in the next four decades.

A ”little green man.” Photo: Unknown, 2014.

Reformist realism

In the post Cold War timeline up until the Ukraine crisis, I find three periods discernible. Firstly, we have the 90s —— following the collapse of the Soviet Union, and resulting in a defunct Russian state. Call it reformist realism. This period following the end of the Cold War was characterized by a defensive Russian military doctrine aiming only to maintain what was left of Russia and discourage breakaway states from further contributing to the dissolution of the Russian Federation. This Russian realism was backed by the United States and Europe, as the remaining nuclear weapons and nuclear materiel of the Soviet Union were considered a threat in any other than adequate Russian control. The sorry state of Russia resulted in a ”diplomacy first” practice relying heavily on the norms of international justice and the international political system. This increased engagement and involvement with the international community, though at times strained – , was warmly welcomed and supported by the European Union and its member states.

A stable, democratic and thriving Russia is of a crucial significance for lasting peace on the continent.

Swedish Govt Defence Proposal 2000

Russia is striving towards an economic reform and an organized and democratic society [...] Russia is seeking its role as an actor in international relations and security policy.

Finnish Govt Security and Defence policy white paper, 2001.

The ”reformist Russia” was welcomed as a player aiming for a diplomatic rôle. In 2002 Nato founded the Nato-Russia council, the European Union engaged in several broad development projects and Finland was happy to facilitate, support and participate without reservations.

Cartoon of a Russian bear with a bottle of vodka sitting at the Nato table
Nato and Russia. The Nato-Russia council was founded in 2002. Cf. Wikipedia

Some states made early foresights and drastic conclusions of the state of current affairs and the foreseeable future. Sweden abandoned conscription in 2009.

Foto av svenska soldater som framrycker över fält i grupp.
Soldater Revinge 2013. Foto: Jorchr – Eget arbete (CC BY-SA 3.0). Källa: Wikipedia.

An invasion, aiming to occupy Sweden, does not seem possible over the next ten years, provided that we have a basic defense capability.

Swedish Govt Defence Proposal 2000

Retake

The next period is what I’d like to call the retake. It begun in 2007 with the fielding of strategic systems with initial operational capability. To understand this retake, its slow pace and mixed political signals, we need to look at the huge budget, maintenance, training and unit production deficit of the functionally corrupt Russian Federation Armed Forces.

Military spending as % of GDP for USA, Russia, France, UK, China and Germany.

The decline in the defence budget was reversed in 2007. By that time years of use, wear, tear and disrepair along with nonexistent maintenance had taken its toll on much of the fielded equipment. The first order of things was to modernize the strategic systems vital to Russia’s ability to deter its enemies. The first budget surge brought investments in the most capable strategic systems, such as strategic aviation, ballistic missile air defence, submarines and surface vessels.

Beginning 2007, Russia took up strategic aviation flights with modernized Cold War airframes, such as the Tu-22M Backfire, the Tu-95 Bear and the Tu-160 Blackjack. In 2009 Russia had modernized much of its amphibious and airborne assault capabilities and demonstrated this in the Zapad 2009 exercise.

The clearest sign of the retake was the Georgian war. In Georgia Russia fielded some new and modernized combat systems, e.g. the mobile theater ballistic missile system 9K720 Iskander (SS-26 Stone).

During the retake, Russia kept an appeasing stance towards the West. In the hubris of Russian democratization, the EU fed money to Russian schools, social and health services and allowed the Russian Federation to focus on building military capabilities.

The acme of this hubris was reached in 2010, when US, UK, Polish and French armed forces’ detachments marched in the Victory Day parade on Red Square with German Chancellor Angela Merkel watching the marchpast beside Russian Federation president Dmitriy Medvedev.

Victory Day Parade, 9 May 2010. Moscow.
Victory Day Parade, 9 May 2010. Moscow.

Today at this solemn parade, the soldiers of Russia, the states of the CIS and the anti-Hitler coalition march together [...] Only together can we counter present-day threats. Only as good neighbors can we resolve problems of global security in order that the ideals of justice and good triumph in all of the world and that the lives of future generations will be free and happy.

Dmitryi Medvedev, President of the Russian Federation.

The Georgian War was explained and accepted by many as an anomaly in Russian politics.

Today

2013 was the year of drills and exercises, with the scheduled exercises maintaining capabilities and the snap drills testing the readiness of units on all levels. This current period has been labeled by some as an era of Russian ”revanchism” and ”revisionism.” I will hold a bit before assigning a fitting label.

In July 2013, the president of the Russian Federation ordered a surprise readiness drill that was the largest military exercise in 37 years, involving 160 000 troops from all over Russia on exercise in the Eastern Military District. These Russian snap drills have one chief purpose. It is to verify that the Armed Forces are at the prescribed level of readiness for combat utilization. Russia intends to build and maintain an readily applicable instrument of conventional warfare.

Victory Day Parade in Moscow, 9 May 2014.
Victory Day Parade in Moscow, 9 May 2014.

The Soviet people’s iron will, fearlessness and steadfast courage saved Europe from enslavement.

Vladimir Putin, President of the Russian Federation

The future

The cost of this military build-up is huge. This year Russia spends almost 65 billion US dollars on defence. The increase from last year is more than 20 percent. While only making up a reasonable less than 4 % of GDP this amounts to over 20 percent of state spending. Another 17 percent is spent on national security and law enforcement, totaling a security spending of 37 %.

The Armed Forces modernization programme totals 723 billion USD in the next ten years. This amount has been increased each year since 2012.

Spending on education, social care and healthcare has fallen.

The Russian purpose of the military power build-up becomes clear when applying a geoeconomic view.In the short and long terms Ukraine is about control, access and trade. This holds true for all CIS states and their neighbours — aligned or non-aligned alike. In the medium-term Russia needs to be able to assert itself in two or more geographically distinct theatres – the West, i.e. Europe and parts of the Middle east – and in the East with China and the United States as opposing players.

As the climate change opens up the Arctic for transit and exploitation, Russia intends to assume control of those lines of communication and natural resources.

These ambitions set the need for an ability to pursue a new type of contacless warfare with drones and networked strike, command and control capabilities. The current modernization programme only enhances ”traditional” conventional capabilities. During the next decade Russia will begin a new cycle of modernization that will be even more costly.

The outlook for the cornerstones of a democratic, safe and secure society – education, social care and healthcare – is grim.

//James


Needless to say, all things expressed above represent my personal views.

Trolliarmeija, eli Venäjän informaatio-psykologinen sodankäynti

Vieraskynä 18.9.2014, Saara Jantunen, ST.

Kuvassa Saara JantunenVenäjän propagandakoneisto pyrkii erityisen tehokkaasti määrittämään aktiivisia keskustelunaiheita . Trollaaminen ei siis ole vain informaatioympäristön häirintää ja riidanhaastamista, vaan osa Kremlin perusteemojen mukaisten informaatio-operaatioiden toteuttamista, kirjoittaa sotatieteiden tohtori, tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta. Saara väitteli elokuussa 2013 strategisen viestinnän käytännöistä, ideologiasta ja ristiriidoista Yhdysvaltain sotilasorganisaatiossa.

Kuva: Yle Uutisgrafikka / Pekka Sipilä

Infosotaa suoraan Suomeen

Viime päivien mediaulostuloista päätellen on vihdoin julkisesti myönnetty, että Venäjä on Ukrainan sodan aikana vaikuttanut ja osoittanut mielenkiintoa suomalaiseen yleisöön ja mediaympäristöön. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan informaatiovaikuttaminen on ollut selvää (1), ja kyberturva-asiantuntija Jarno Limnéllin mukaan Suomi on hybridisodankäynnin kohteena (2). Kommentoin itse Yle Uutisille tietoja niin sanotuista venäläisistä trolleista (3). Pidän tärkeänä nostaa esille, että on perusteltua pitää osaa ns. trollaamisesta systemaattisena, koordinoituna ja johdettuna. Tämän blogiartikkelin tarkoituksena on kertoa, mitä johdettu trollaaminen tarkoittaa, millaisiin periaatteisiin trollaamisen informaatiovaikuttaminen perustuu, ja miten se kohdistuu Suomeen. Selvää on myös, että trollaamisella en tarkoita ihmisten osallistumista kansalaiskeskusteluun.

Tiedot johdetusta trollaamisesta eivät ole uusia. Kansainvälisessä mediassa uutiset väitetysti Pietarissa sijaitsevasta Internet Research Agencysta alkoivat levitä noin vuosi sitten (4). Julkisuuteen on vuotanut henkilöstölistoja henkilö- ja palkkatietoineen, työntekijöille annettuja kirjoitus- ja kommentointiohjeita (5), ja niin edelleen (6). Kevään 2014 aikana mm. The Guardian teki huomion venäläismielisen kommentoinnin lisääntymisestä nettilehtensä kommenttipalstoilla (7), joiden moderaattorit pitävät kommentointia hyvin johdonmukaisena ja tavoitehakuisena.

Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan huutelusta sosiaalisessa mediassa ja muilla kanavilla. Ymmärtääkseen trollauksen vaikutuksia täytyy ymmärtää strategisen viestinnän ja informaatio-operaatioiden toimintalogiikkaa (ks. esim. Sirén, 2011).

Miten?

Internet Research Agencyn henkilöstö- ja tehtäväluettelosta voi päätellä, että palveluksessa on niin some- ja lehtikommentointiin, blogien kirjoittamiseen, kuin hakukoneiden optimointiin keskittyviä ihmisiä. Keskityn tässä lähinnä kommentointia tekeviin trolleihin.

Johdetulla trollaamisella on informaatiotavoite. Informaatiotavoite määrittää ne teemat ja viestit, joita keskusteluun ja viestintään kannattaa tuoda. Kun informaatiotavoite on esimerkiksi mielikuvan luominen Krimistä erottamattomana osana Venäjää, yksi keskusteluun tuotava teema on ns. Novorussia-käsite [sic], joka levisi venäläisen valtionjohdon puheista sosiaaliseen mediaan hyvin nopeasti. Novorussia-käsitteen käyttöönottoa perusteltiin sen roolilla Venäjän historiassa, mutta analyysityökalut kertovat aivan toista tarinaa. Novorussia-sana heräsi ruususen unestaan vuonna 2014. On siis perusteltua pitää sitä yhtenä teemana, joka tukee Venäjän informaatiotavoitetta lanseerata mielikuva Krimistä alueena, joka ei alun perinkään ole kuulunut Ukrainalle.

Kaaviokuva Google Trendsillä tehdystä hausta termeillä "новороссия," "novorossia," ja "novorossiya."
Google Trendsillä tehty haku asiasanoista ”новороссия,” ”novorossia,” ja ”novorossiya” tammikuusta 2013 syyskuuhun 2014. Haettu 18.9.2014.

Novorussia-käsitteen käyttöönotto on esimerkki Venäjän aloitekykyisestä informaatio-operoinnista. Sotatieteissä puhutaan aloitekyvystä, viestintäteoriassa puolestaan agenda setting-teoriasta. Näin ollen ns. trollien funktio tällaisessa perusviestien jakamisessa on käsitteen normalisointi jatkuvan toiston avulla, sekä teemojen aktivoiminen, tukeminen ja elättäminen. Tämä kaikki lisää Venäjän informaatiovaikuttamisen aloitekykyä.

Strategisen viestinnän logiikan mukaan teemojen ja niitä tukevien viestien myötä alkaa hahmottua suurempi kertomus, joka toimii viitekehyksenä tulevien viestien tulkinnalle ja merkityksellistämiselle (ks. esim. Jantunen, 2013). Käytännössä kyse on siitä, että strateginen viestintä pyrkii määrittämään ne käsitteet ja tulkintatavat, joilla Ukrainan sodasta puhutaan. Kun käytössä on aktiivisia trolleja, jotka haastavat kanssakeskustelijat keskustelemaan halutuista teemoista, pystyy Venäjän propagandakoneisto määrittämään aktiivisia keskustelunaiheita erityisen tehokkaasti.

Trollaaminen ei siis ole vain informaatioympäristön häirintää ja riidanhaastamista, vaan osa Kremlin perusteemojen mukaisten informaatio-operaatioiden toteuttamista (vrt. Heickerö, 2010). Tieto Internet Research Agencyn toiminnasta levisi venäläiseen mediaan jo syksyllä 2013 (8)(9), ja kevään 2014 aikana useat länsimaidet lehdet, The Guardian etunenässä (7), huomasivat venäläismielisen, systemaattisen kommentoinnin lisääntyneen nettisivuillaan. Samaan aikaan julkisuuteen levisi tietoja siitä, kuinka systemaattisesti trollausta ohjeistetaan. Näiden tietojen mukaan trollauksen teemat ohjeistetaan päivittäin esimerkiksi niin, että yksi nettikommentointiin keskittyvä työntekijä saattaa saada tehtäväkseen kirjoittaa vuoronsa aikana 50 kommenttia Ukrainan sisäisestä sekasorrosta. Samaan aikaan valtionmedia tuottaa vastaavia lehtiartikkeleita (6). Näin luodaan pohjaa tuleville viesteille (”Ukrainan tilanteeseen on puututava”). Tällainen taustoittaminen ymmärretään yleisesti yhdeksi strategisen viestinnän perustehtävistä.

Tämä toimintamalli ei ole millään tasolla poikkeuksellinen. Se on käytössä esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa, joissa operaatiolla on oma narratiivinsa ja informaatiotavoitteensa, jotka ohjaavat viestintäsuunnitelmaa. Kriisinhallintaoperaatiossa viestien teemoja ja sisältöjä päivitetään tilanteen eläessä. Esimerkiksi vaalien alla informaatiotavoitteena voi olla se, että kansalaiset kokevat äänestyspaikoilla äänestämisen turvalliseksi (ks. esim. Munoz 2012, 90). Tällöin viestintä keskittyy kertomaan vaalirauhan eteen tehtävästä työstä sekä äänestämisen tärkeydestä yhteiskunnan rakentamisen kannalta. Sekä vaalien turvaaminen että demokratia näkyvät siis perusviesteissä (sama, 60).

Julkisuuteen vuotaneiden ohjeistusten aitoutta voidaan vain arvioida, mutta niiden aitouden puolesta puhuu siis se, että vastaava viestien synkronointi on hyvin tavallista keskitetyssä viestinnässä.

Venäläisellä ja länsimaisella strategisella viestinnällä on kuitenkin myös oleellisia eroja.

Venäjällä mediamarkkinat ovat kasvava bisnes – toisin kuin esimerkiksi Suomessa tai Euroopassa, jossa monet mediatalot ovat joutuneet tekemään suuriakin leikkauksia. The Interpreterin mukaan median kasvuprosentti vuonna 2012 oli 12% edellisvuoteen verrattuna. Samaan aikaan mainituissa Euroopan maissa mentiin 1–12% miinukselle (10). Tämä kertoo siitä, että mediamarkkinoille pumppautuu rahaa. On siis oletettavaa, että nykyisellä median omistusrakenteella tämä näkyy myös Venäjän valtion intressejä palvelevana informaatiovaikuttamisena.

Ukrainan sodan aikana perusviestit on rakennettu suurelta osin disinformaation varaan. Lisäksi Venäjällä valtion dominanssi median omistussuhteissa mahdollistaa myös median käytön osana synkronoitua viestintää.

Suoraan Suomeen: Miten meihin vaikutetaan?

On hyvin perusteltua olettaa, että Venäjä on kiinnostunut suomalaisesta mediaympäristöstä ja siinä vaikuttamisesta. Tästä kertoo jo yksin se, että RT-kanava ilmaisi halunsa aloittaa suomenkielinen toiminta maassamme.

RT ei ole tavallinen uutiskanava joka tuottaa suomalaisten standardien mukaista journalismia. Kyseessä on yksi pro-Kremlin mediataloista, jonka tavoitteena (yhtiön omien sanojen mukaan) on edistää venäläistä näkökulmaa globaalisti ja lopulta dominoida englanninkielistä, erityisesti anglosaksista mediaa.

RT toistaa systemaattisesti Kremlin informaatiotavoitteiden mukaisia viestejä (11). Kevään 2014 aikana näitä perusviestejä ovat RT:llä olleet mm.

  • Ukraina syyllistyy sensuuriin ja propagandaan.
  • Ukraina on kahtiajakautunut.
  • Ukrainaan tulee palauttaa rauha ja järjestys.
  • Venäjä pyrkii vuoropuheluun.
  • Venäjä on pitkämielinen rauhanpyrkimyksissään.
  • Venäjä huolehtii kansalaisistaan ja vähemmistöistään.
  • Venäjä vaatii ihmisoikeuksien ja sopimusten noudattamista.
  • EU ja USA lietsovat konfliktia lännen ja Venäjän välillä.

Pro-Kremlin media ja trollit toimivat siis synkronoidusti.

The Russian version of the iconic ”Problems” troll. Source: The Interpreter.

Myös Helsingin Sanomien kommenteista löytyy käyttäjätilejä, joiden käyttäjät ovat kommentoineet sadoilla, tai jopa tuhansilla viesteillä lähes pelkästään Ukraina-aiheisia uutisia. Viestit toistavat tyypillisesti Kremlin perusviestejä, eli perustelevat Putinin olevan rauhantahtoinen ja syyttävät Euroopan Unionia ja Yhdysvaltoja konfliktin lietsomisesta.

Kesän 2014 aikana on ollut havaittavissa, että Suomessa Venäjän agendaa tukevat perusviestit keskittyvät erityisesti Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin, Naton sekä Ylen ja Helsingin Sanomien diskreditointiin. Vaikutukset ovat selvästi nähtävissä. Ukrainan sodan aikana Natosta on tullut riidanaihe ja Nato-keskustelua määrittävät tunteet (=turvattomuuden tunne) ennemmin kuin asiasisällöt, vaikka ennen kriisiä Nato-keskustelussa oli tilaa moniäänisyydelle. Myös Euroopan Unionista keskustellaan koko ajan kriittisemmässä valossa, ja se esitetään usein Yhdysvaltojen sylikoirana, hajanaisena ja päätöksentekokyvyttömänä.

Erona normaaliin demokraattisessa yhteiskunnassa käytävään kansalaiskeskusteluun tässä on se, että venäläinen informaatiovaikuttaminen pyrkii voimistamaan EU-kriittistä keskustelua disinformaation avulla, jolloin mielipideilmasto ja poliittinen keskustelu vääristyvät.

Entä sitten?

Kun tarkastellaan informaatiosodankäynnin ilmiöitä, tulee ymmärtää, että informaatio-operaatioilla on aina päämäärä ja tavoite. Jos pohdimme esimerkiksi EU-vastaisen informaatiovaikuttamisen mahdollisia tavoitteita ja vaikutuksia, voimme lähteä liikkeelle siitä perusolettamuksesta, että heikko, hajanainen EU on Venäjälle hyödyllinen. Tällöin olisi loogista, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan ensisijaisesti niihin yleisöihin, joiden retoriikka jo itsessään resonoi EU-kriittisen perusviestin kanssa.

Tavoitteeksi voidaan siis tulkita EU-kriittisten näkemysten vahvistaminen Euroopassa yleisesti, sekä Euroopan Unionin kriisiytyminen, mikäli tämä kaikki vahvistaa esimerkiksi EU-kriittisten puolueiden roolia Europarlamentissa. Tulee huomata, että näiden EU-kriittisten puolueiden tavoitteiden toteutuminen sopisi Venäjälle hyvin. On selvää, että esimerkiksi Ranskan Front Nationalin tavoite irrottaa Ranska EU:sta ja estää Euroopan integraatiota ajaisi EU:n pienoiseen sisäiseen kriisiin, tai ainakin hetkelliseen konfiguroinnin tilaan, mikä eittämättä näkyisi EU:n poliittisessa päätöksentekokyvyssä (12). Lisäksi, Ranska ei ole ainoa maa, jossa eurokriittinen, populistinen politiikka on nousussa.

Voidaan siis kysyä, onko mahdollista, että Venäjän tavoitteena on EU hajoaminen sisältäpäin. Jos tähän vastataan myöntävästi, tulee meidän pohtia Venäjän informaatiovaikuttamisen kohdistumista ja tunnistaa ne poliittiset prosessit ja ryhmittymät, joihin vaikuttaminen ensisijaisesti kohdistuisi.

Koska moniäänisyys on demokraattisen yhteiskunnan perusarvo, on informaatiovaikuttamisen tekeminen kansalaiskeskusteluun vaikuttamalla ovelaa, ja sillä on helposti ikäviä sivuvaikutuksia. Trollaamisesta keskusteleminen ei saa johtaa kanssakeskustelijoiden syyttelyyn tai siihen, että trollaus-sanaa ryhdytään käyttämään yleisnimikkeenä kriittisille mielipiteille.

//Saara Jantunen


Tiesithän että voit seurata Saaraa Twitterissä.


Viitatut lähteet

Lisää luettavaa

Raskaampi rautaisannos

Milloin asevelvollisuudesta tuli epätasa-arvoinen?

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne vältttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.


Alokkaita kentällä vannomassa sotilasvalaansa.
Suomlalainen sotilasvala. Kuva: Karri Huhtanen, Tampere. Lähde Wikipedia.

Edellisessä blogimerkinnässä ”Asevelvollisuus 2.0” Jussi Kari esitteli asevelvollisuuden yhdenvertaista mallia, josta myös voitaisiin käyttää nimitystä ”sukupuolineutraali asevelvollisuus” tai ”Norjan malli.”

Keskeinen kysymys onkin miksi, jos lainkaan, asevelvollisuus nykymuodossaan olisi epätasa-arvoinen?

Asevelvollisuus on tietysti suppeasti tarkasteltuna epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä. Parempi termi olisi ehkä epäyhdenvertainen, koska ilmiötä tarkastellessa on syytä palauttaa mieliin Suomen perustuslaki.

6 § Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

PerL 6 § 1-2 mom

Asevelvollisuutta voidaan tarkastella kansalaiseen perusoikeuksiin kajoavana rajoituksena. Maanpuolustuksen järjestämistä pidetään yleisesti ottaen sellaisena painavana yhteiskunnallisena tarpeena, joka oikeuttaa tiettyjen perusoikeuksien rajoittamisen. Yleisenä periaatteena asevelvollisuuden täytäntöönpanoa koskien on se, että perusoikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin palvelusvelvollisuuden suorittaminen, sotilaallisen järjestyksen ylläpito sekä asevelvollisten ja muiden henkilöiden turvallisuus välttämättä vaativat. Tämä koskee kuitenkin itse palveluksen suorittamista, eikä varsinaisesti liity perustuslain syrjintäkieltoon. Asevelvollisuuslaki sisältää itsessään palveluksen täytääntöönpanoa koskevan perustuslain 6 § 2 mom mukaisen syrjintäkiellon, johon vuoden 2007 lakiuudistuksessa tuotiin eksplisiittinen syrjinnän kielto sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

Velvollisuuden asettamista, eli syrjintäperusteita koskien kelpoisuutta asepalvelukseen, rajoitetaan oikeusnormeilla sukupuolen, iän, terveydentilan ja vammaisuuden perusteella. Näitä pidetään siis hyväksyttävinä perusteina kajota perustuslain turvaamaan yhdenvertaisuuteen säädettäessä lailla painavaan yhteyskunnalliseen tarpeeseen perustuvaa velvollisuutta tietyille oikeussubjekteille (kansalaiset). Lisäksi oikeusnormeilla sallitaan myös uskontoon, vakaumukseen tai muihin syihin nojaavat subjektiiviset perusteet. Jehovan todistajien kategorinen vapautus asepalveluksesta kuuluu ensin mainittuihin rajoituksiin ja sen ongelmallisuudesta on jo aiemmin käyty keskustelua. Vakaumuksellisista syistä valittavana on mm. aseeton palvelus ja siviilipalvelus.

Vain miehille säädetystä asevelvollisuudesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, ettei asevelvollisuuden säätäminen vain miehille ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. Tasa-arvovaltuutetun mukaan ”sitä, että asevelvollisuus on säädetty ainoastaan miehille, ei ole tasa-arvolain mukaan pidettävä tasa-arvolaissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä.”

Euroopan ihmisoikeussopimusta tarkastellessa soveltamisala löytyy artikloista 4 ja 14. Pakkotyön ja orjuuden kieltävän artikla 4. ulkopuolelle on eksplisiittisesti rajattu asepalvelus, tarkoittaen sitä, että valtion oikeutta itse päättää maanpuolustuksen järjestämisestä ei rajoiteta. Kyseessä on painava yhteiskunnallinen tarve, joka siis oikeuttaa perusoikeuksien rajoittamisen.

14. artiklassa on taas perustuslain 6 § mukainen laaja syrjinnän kielto, joka kuitenkin on alisteinen muille artikloille, eli sen rikkominen on osoitettava toista artiklaa tai eriteltyä asianhaaraa vasten. Euroopan ihmisoikeussopimusta tarkastellessa tuloksena on siis asevelvollisuuden suhteen aina umpikuja. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta päätyy usein perusteluissaan samansuuntaisiin umpikujiin tai vanhojen kantojensa toistamiseen.

Missä vaiheessa asevelvollisuudesta olisi sitten tullut yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen? Vastaus kuulostaa absurdilta; asevelvollisuudesta tuli yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen 17. helmikuuta 1995, kun laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta astui voimaan.

HE 131/1994

Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti.

Hallituksen esitys 131/1994, luku 2.5 Nykytilan arviointi

Lain perusteellisissa esitöissä todetaan varsin selkeästi ja monisyisesti, että asepalveluksen rajoittaminen sukupuoleen vedoten ei ole perusteltua. Vain rautalangasta vääntäminen puuttui, eli yleisperustelusta seurannut johtopäätös siitä, että velvollisuuden säilyttäminen miehillä samoin perustein rikkoisi yhdenvartaisuutta vasten. Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on näennäisesti mahdollistavaa ja tasa-arvoistavaa lainsäädäntöä. Jonkinlaista lumevoimaannuttavaa pseudofeminismiä.

Toki täytyy nostaa hattua ja sanoa, että ministeri Elisabeth Rehn teki ison työn viedessään läpi suomalaisen asevelvollisuuden merkittävän uudistuksen, mutta taipui samalla laajaan puoluerajat ylittäneeseen poliittiseen kompromissiin. Tämä kompromissi vahvisti asevelvollisuuden epäyhdenvertaisuuden, sillä lain esitöissä nimenomaisesti kiistetään näkemys siitä, että sukupuoli olisi hyväksyttävä syrjintäperuste asevelvollisuudesta säädettäessä.

Nykytilassaan suomalainen asevelvollisuus on sukupuolen perusteella syrjivä. Se asettaa miehet ja naiset eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Asian korjaamiseksi on kaksi vaihtoehtoa: joko mennään ”Norjan malliin” ja ulotetaan velvollisuus kaikkiin kansalaisiin tai sitten säilytetään velvollisuus miehillä ja rajataan naisten vapaaehtoinen asepalvelus käsittämään vain tietyt tehtävät. Tällöin naisten vapaaehtoisuutta voitaisiin perustella sillä, että kaikki tehtävät eivät ole naisille avoimia. Samalla päästäisiin eroon kaksinaismoralismista, jossa lausuttu linja on se, että naiset pääsevät kaikkiin tehtäviin kykyjensä mukaan, mutta totuus sijoitettaessa sotilaita sodan ajan kokoonpanoihin on (ollut) toinen.

Asian voi ilmaista vuoden 1995 lain perusteluja mukaillen:

Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan kaikille kansalaisille tulisi säätää velvollisuus osallistua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti.

Kysymys on loppujen lopuksi hyvin pienestä ja periaatteellisesta asiasta, jossa yleensä sorrutaan argumentointivirheisiin, joista luettelen tässä muutaman:

  • naiset synnyttävät — ”Hägglundilainen” miesidentiteettiin nojaava perustelu
  • pitäisi olla kansalaispalvelus kaikille — yhdenvertaisen asevelvollisuuden asettaminen ei merkitse tätä
  • sodan ajan tarve ei mahdollista naisten velvollisuutta — tässä ei esitetä saapumiserän tuplaamista; palvelukseen otetaan edelleen yhtä monta
  • armeijassa tehdään pojista miehiä — tähän en keksi vasta-argumenttia, mutta norjalaistutkimuksen mukaan myös tytöistä tulee armeijassa miehiä ;-)

Niinpä…

//James


Valittuja paloja

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen puhe ”Naisten asepalvelus 10 vuotta” -seminaarissa Helsingissä.

Elisabeth Rehn kertoo kantansa: Tarvitaanko puolustusvoimia, Nato-jäsenyys, naiset armeijassa?

Blogi: Ammattisotilas – Naiset asepalveluksessa

Iltalehti – Asepalvelukseen haki ennätysmäärä naisia

Puolustusvoimat – Naisten vapaaehtoinen asepalvelus

YLE – Elävä arkisto: Naiset armeijaan

Kaleva: Naiset eivät akuutti ongelma

Asevelvollisuus 2.0

Vieraskynä 14.9.2014, Jussi Kari.

Jussi KariUlotttamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa kantoja.


Alokkaita kentällä vannomassa sotilasvalaansa.
Suomlalainen sotilasvala. Kuva: Karri Huhtanen, Tampere. Lähde Wikipedia.

Suomen puolustuspolitiikasta ja -ratkaisuista puhuttaessa käytännössä kaikki turvallisuuspoliittiset keskustelijat ovat hyvinkin yksimielisiä siitä, että Suomella tulee olla uskottava puolustus. Siihen yhteisymmärrys loppuukin. Mitä uskottava puolustus pitää sisällään ja miten siihen päästään, ovat hyvinkin kiistanalaisia asioita.

Tällä hetkellä yhdeksi Suomen puolustuksen kulmakiveksi on valittu asevelvollisuus. Se jakaa mielipiteitä: joko se on ”loistava ratkaisu Suomen erityisiin oloihin” tai ”syrjivä ja tehoton järjestelmä, joka ei suoriutuisi nykyaikaisesta sodankäynnistä mitenkään”, riippuen siitä keneltä kysyy.

Usein Suomen asevelvollisuusinstituutiossa nähdään kaksi ongelmaa, joihin voin itsekin periaatteessa yhtyä:

  1. Se perustuu pakkoon, ja on tästä syystä epäilyttävä järjestelmä; ja toisaalta
  2. Vain miehiä koskevana se asettaa sukupuolet räikeästi eri asemaan ja on siis syrjivä.

Useimmat keskustelijat ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että nykytilanne on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta se mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa ihmisiä kahteen leiriin.

Ensimmäisen mielestä asevelvollisuus pitäisi säätää myös naisille tasapuolisuuden vuoksi: tasaisesti kurjuutta kaikille. Toinen leiri taas on sitä mieltä, että vääryys ei poistu lisäämällä sen määrää: koska asevelvollisuus on pakkojärjestelmänä jo periaatteellisesti väärin, ongelma ei poistu sillä, että tämä vääryys kohdistetaan myös naisiin. Se vain tuplaisi vääryyttä kokevien ihmisten määrän. Tämä leiri puoltaakin useimmiten ammattiarmeijaa. Ensimmäinen leiri taas karsastaa ajatusta ammattiarmeijasta, pitäen sitä liian pienenä, kalliina tai pitäen asevelvollisuudesta kiinni yksinkertaisesti periaatesyistä.

Mikään ei siis muutu.

Mutta minullapa on ratkaisu, joka a) tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman ja b) ei lisää pakkojärjestelmästä kärsivien määrää. Näin ollen sen pitäisi olla molempien leirien kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Kun se vielä c) tuottaa parempia sotilaita, myöskään Puolustusvoimien henkilökunnalla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, kuuluivat he kumpaan leiriin vain.

Tämä ratkaisu on osittain valikoiva asevelvollisuus.

Ennen yksityiskohtiin menoa mainittakoon vielä, että Puolustusvoimatkin on viime vuosina kääntynyt sille kannalle – joko vapaaehtoisesti tai pienentyvien määrärahojen pakottamana – että reservi tulee pienenemään. Tulevaisuuden armeija käyttää vähemmän lihaa ja verta ja enemmän tekniikkaa. Omaan ehdotukseeni tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan osittain valikoivalla asevelvollisuudella voidaan tuottaa niin isompi tai pienempi armeija, riippuen ihan vain siitä, kuinka iso osa ikäluokasta tahdotaan kouluttaa.

Mitä osittain valikoiva asevelvollisuus sitten pitää sisällään? Sitä, että:

  1. Asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin; mutta
  2. Säilytetään saapumiserän koko; ja
  3. Valitaan armeijaan vain parhaat.

Nykyinen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus perustuu siihen ajatukseen, että mies soveltuu sotilaaksi naisia paremmin, sillä miehet ovat isompia ja vahvempia. Väestötasolla näin voi ollakin, mutta kuten usein sanotaan, yksilökohtaiset erot ovat suurempia kuin ryhmien väliset erot.

Punttisalilla näkeekin aika usein naisia, jotka ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen 18 – 28 -vuotias mies. Aivan taatusti nämä naiset ovat paremmassa kunnossa kuin huonokuntoisimmat asevelvollisuusikäiset miehet! En näe syytä, miksi nämä naiset olisivat huonompia sotilaita kuin kotisohvalta kasarmille puoliväkisin kannettu, pelkkiä sipsejä ja kokista ravinnokseen käyttänyt teinipoika. Fyysisestä suorituskyvystä ei ainakaan jää näillä naisilla kiinni.

Toki ”parhaat” on suhteellinen käsite: vertailussa otettaneen huomioon niin fyysinen voima/kunto, älynlahjat ja koulutus, muu erityisosaaminen, motivaatio – mutta en usko, että vertailtavien ominaisuuksien kärkipäässä on sotilaan sukupuoli. Tarkemman määrittelyn jätän kuitenkin Puolustusvoimien harteille, sillä heidän tehtävänsä on ratkaista, millainen on ihanteellinen suomalainen sotilas.

Ja jos väestötasolla tosiaan on niin, että keskimääräinen mies sopii sotilaaksi paremmin kuin keskimääräinen nainen, tämä johtaa siihen, että asepalveluksessa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia. Mutta miksei olisi? Armeijan kannalta tärkeämpää lienee sotilaiden taistelukyky kuin sukupuolielimet. Minulla ei ole mitään hajua, mikä tämä prosentuaalinen jako olisi, mutta mitä todennäköisimmin se olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen.

Jos vielä saapumiserän koko pidettäisiin samana, asevelvollisuuden peikko ei kohdistuisi yhtään useampaan ”uhriin”.

Joka tapauksessa ehdottamallani mallilla päästäisiin siihen tilanteeseen, että:

  1. Epäoikeudenmukaisuutta (jos asevelvollisuutta sellaisena pitää) ei uloteta määrällisesti yhtään useampaan ihmiseen, koska saapumiserä pidetään samankokoisena; mutta
  2. Järjestelmästä tulee kokonaisuutena tasa-arvoisempi, koska siellä on prosentuaalisesti enemmän naisia kuin nyt; ja
  3. Koska naisten parhaimmisto on taatusti parempaa sotilasmateriaalia kuin miesten huonoimmat, saadaan keskiarvoisesti parempia sotilaita.

Tietysti tätäkin mallia voidaan arvostella. Ensimmäinen ongelma kohdistuu mallin insentiivivaikutukseen: jos armeijaan otetaan parhaat, tämä tarkoittaisi, että parhaassa iässä olevilla nuorilla olisi kannustin saada itsensä mahdollisimman huonoon kuntoon, etteivät he joudu armeijaan. Armeijan käyminen pitäisi siis jotenkin saada haluttavaksi asiaksi, palkinnoksi, josta voi kilvoitella – ei rangaistukseksi siitä, että on liian hyvässä kunnossa.

Jotkut ovat myös arvostelleet mallia siitä, ettei se vieläkään poista epätasa-arvoisuutta. Vaikka malli poistaakin sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ongelman, se kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti ”sotilaallisen sopivuuden” perusteella.

Vaikka näissä vasta-argumenteissa on jonkin verran perää, ei ongelma ole mielestäni ratkaisematon. Käytännössä vapautuksen saa nykyään jo niin helposti, että voidaan puhua halukkuusperusteisista vapautuksista. Ei yksinkertaisesti ole järkevää pitää rivissä täysin epämotivoituneita sotilaita. Kun asevelvollisuuden kuormitus kohdistuu siis motivoituneimpiin asevelvollisiin, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuuden painoarvo argumenttina pienenee samalla mitalla. Mitä motivoituneempi asevelvollinen, sitä pienempi oikeudenloukkaus.

Ja lopultakin: vaikka järjestelmän ongelmat eivät tällä kokonaan poistuisi, se olisi silti vähemmän ongelmallinen kuin nykytilanne. Sen pitäisi lähtökohtaisesti olla ihan hyvä alku.

//Jussi Kari


Tiesithän, että voit seurata Jussia Twitterissä.