Venäjän vihollinen — Ruotsin puolustuksen kriisi, osa 10.

Venäläinen näkökulma

Tämän merkinnän taustat ovat aikasemmassa Venäjän sotilasdokriinia (2010) käsitelleessä kirjoituksessani. Pyydän lukijoita lukemaan sen ainakin kertaalleen, jolloin on mahdollista muodostaa ymmärrys siitä, miten tässä tulkitsen Venäjän tarkastelevan Ruotsia (ja Suomea).

Ruotsin puolustusvoimat suoritti Tukholman saaristossa viime viikolla sukellusvenejahdin nimellä ”tiedusteluoperaatio”, tarkoituksena selvittää viitteet vihamielisestä vedenalaisesta toiminnasta. Riippumatta siitä, olivatko viitteet tai toiminta venäläistä alkuperää vai eivät, niin huomioiden Venäjän hiljaisuuden asiassa ja pidemmän aikaa lisääntyneen venäläisen Ruotsia vastaan suunnatun toiminnan, on syytä pohtia miten Ruotsista yhtäkkiä tuli Venäjän vihollinen.

Venäläinen hävittäjä lentää ruotsalaisen signaalitiedustelukoneen siivellä ja näyttää ohjusripustuksensa. Kuva: FRA.
Venäläinen hävittäjä lentää ruotsalaisen signaalitiedustelukoneen siivellä ja näyttää ohjusripustuksensa. Kuva: FRA.

Tuskin puolueeton

Ruotsi ei koskaan ole ollut puolueeton. SVT paljasti Ruotsin syvän ja laajan tiedusteluyhteistyön Yhdysvaltain — ei Naton, vaan nimenomaan Yhdysvaltain(!) kanssa. Ruotsin viestitiedustelulaitoksella FRA:lla on laajat valtuudet tietojen keräämiseen, etenkin niistä kiinteistä Eurooppaan kulkevista kaapeliyhteyksistä, joita Venäjäkin käyttää. Ruotsin hallitus ei myöskään ole pelännyt näyttää kaapin paikkaa ja on kahdesti laittanut kaiken kahdenvälisen työn hyllylle. Reinfeldt ja 080808 on vielä tuoreessa muistissa. Yhteistyötä jatkettiin kylläkin taas vuonna 2011, mutta keväällä 2014 se pantiin taas jäihin.

Venäläisestä näkökulmasta Ruotsi on aina ollut sotilaallisesti liittoutunut. Ruotsi kuuluu Nato-blokkiin. Nato-vastustajien tavallisinta argumenttia ”Nato on USA” ja parisuhdemetaforia käyttäen voidaan sanoa, että Ruotsilla on takanaan jo lähes puoli vuosisataa syntistä seurustelua, suojaamatonta seksiä ja muutama avioton lapsi. Ruotsi on asteittain vahvistanut tämän todeksi, nimittäin:

  • syventämällä Nato-yhteistyötään osallistumalla harjoituksiin, joiden skenaarioissa Ruotsi on osallistunut Nato-maiden puolustukseen;
  • syventämällä ja formalisoimalla jo vuosikymmeniä jatkunutta säännöllistä tiedustelualan yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa;
  • ajamalla HNS-sopimusta ja ”erityistä kumppanuutta” Naton kanssa ja mahdollistamalla saman Suomelle;
  • kehittämällä tiedustelukykyään maalla, merellä ja ilmassa ja suorittamalla tiedusteluoperaatioita Ruotsin rajojen ulkopuolella Venäjän etupiirissä;
  • alistamalla EU-taisteluosastoihin varattuja joukkkoja Naton johtoon Unified Protector operaatioon Libyassa; [video]
  • huomattavasti lisäämällä signaalitiedustelua ilmasta Itämerellä, etenkin Kaliningradin läheisyydessä;
  • harjoittelemalla, ilman ennakkoilmoitusta, Gotlannin miehittämistä vastauksena venäläiseen harjoitustoimintaan;
  • asettamalla aluksia, taas ilman ennakkoilmoitusta, Nato-harjoituksiin Suomenlahdella ja Virossa;
  • asettamalla kaikki käytettävissä olevat Visby-korvetit Suomessa järjestettyyn ”Nato-harjoitukseen” Northern Coasts 2014;
  • keskeyttämällä kaikki kahdenvälinen sotilasyhteistyö samassa laajudessa kun 080808;
  • sallimalla puolalaisten ja yhdysvaltalaisten valtionilma-alusten loukata Ruotsin ilmatilaa ilmoittaen asiasta vasta julkisesti median paljastettua asian ja
  • sallimalla Naton AWACS ilmavalvonta- ja taistelunjohtokoneen käyttää Ruotsin ilmatilaa toiminnassaan Venäjää vastaan.

Sillä välin Suomessa

Suomalaisen Ruotsia koskevan keskustelun helmasynti on Ruotsin vertaaminen Suomeen identtisenä, pois lukien puolustusratkaisujen lopputulosta koskeva ivailu. Kylmän sodan jälkeinen historiamme alkaa EU-jäsenyydestä, mihin astuttiin melkein käsi kädessä. Kaikki suomalaiset muistanevat kuitenkin Ruotsin ”petollisuuden.” Monet suomalaiset poliitikot ja asiantuntijat kertovat mielellään että Ruotsi on kylmän sodan jälkeen tehnyt samoja turvallisuuspoliittisia päätöksiä kuin Suomi ja että olisimme kulkeneet samaa polkua. Tämä ei ole totta.

Ruotsi teki sarjan poliittisia päätöksiä, joista merkittävämmät tässä kontekstissa ovat puolustuspäätökset (försvarsbeslut) 2000 ja 2004. Näiden tueksi Ruotsi kehitti kuitenkin ulkopoliittisen työkalupakin. Arvio siitä, että Ruotsiin ei ennustettavissa olevassa lähitulevaisuudessa, so. 10 vuoden aikana, kohdistuisi mitään sotilaallista uhkaa oli perusteltu ja oikea. Arvio johti Ruotsin puolustusvoimien transformaatioon tarkoituksena luoda kyky turvata Ruotsin ja ruotsalaisten turvallisuus ja edut kotimaan kamaralla, mutta erityisesti ja mieluiten Ruotsin rajojen ulkopuolella. Ruotsin puolustus muuttui jatkuvasti harjoittelevasta torjuntavalmiista massa-armeijasta nopeasti käyttöön saatavaksi ja kansainvälisiin tehtäviin lähtövalmiina olevaksi ammattiarmeijaksi. Tämän lisäksi puolustusvoimia alettiin myös entistä enemmän käyttää ulkopoliittisena instrumenttina; aikana, jolloin Ruotsin hallitus hullaantui Venäjän hienosta demokratiakehityksestä, käytettiin vuosittain parhaimillaan seitsemän (7) miljoonaa kruunua sotilaalliseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Tämä sitten laitettiin Georgian myötä jäihin vuonna 2008, herätettiin henkiin 2011 ja lopetettiin taas huhtikuussa 2014. Ruotsin korkean tason vierailut, neuvottelut ja yhteiset harjoitukset olivat virallisnimitysten mukaisesti luottamuksen lisäämistä, osaamisen kehittämistä ja kokemusten vaihtamista. Toinen, välillä lausuttukin, motiivi oli tiedonhankinta Venäjän asevoimien demokratiakehityksen tilasta ja sen edistäminen. Sotilaallisesti kyse on naapurin asevoimien sotilaiden ja joukkojen suorituskyvyn, kehityksen ja hengen selvittämisestä. Ei pöllömpää.

Snöflingan 2. Rysk-svensk militärövning på Karelska Näset. Källa: HUGIN&MUNIN. Medlemstidning för Befälsföreningen Militärtolkar (1/2008).
Snöflingan 2. Rysk-svensk militärövning på Karelska Näset. Källa: HUGIN&MUNIN. Medlemstidning för Befälsföreningen Militärtolkar (1/2008).

Suomen puolustuksessa ja suomalaisessa politiikassa ei tehty muutoksia tai taottu uusia työkaluja. Puolustus jäi raskaaksi ja hitaaksi torjuntakoneistoksi, jota rakenteellisilla uudistuksilla laihdutettiin, mutta joka vielä tänäkin päivänä odottaa lopullista uudistusta. Poliittisessa liturgiassa luetaan vieläkin Sillanrakentajuuden epistolaa, vaikka aika ja tilaisuudet hukattiin aikoja sitten.

Valapatot

Ruotsin umpikuja tuli eteen, kun hallitusvastuusta vapautettu Alliansen alkaen vuodesta 2006 päätti että kansallista puolustussuunnittelua ei oikeastaan enää tarvinnut antaa puolustusvoimille tehtäväksi ja että asevelvollisuus on rauhan aikana tarpeeton. Uskollinen palvelija Försvarsmakten toteutti kuuliaisesti hallituksen tehtävänannot muistamatta mitä oli valassa vannottu. Toisaalta myös valat uudistettiin vastaamaan muuttuneita tehtäviä — karmein esimerkki löytyy ruotsalaisen sotilasvalan (soldaterinran) muutoksesta:

Auttamalla muita maita ja niiden kansalaisia myötävaikutamme rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ympäröivässä maailmassa. Samalla edistämme omaa turvallisuuttamme.

Vuoden 1996 tekstissä oli vielä selkeyttä:

Jos Ruotsiin hyökätään, estämme asevoimin maan joutumisen vihollisen käsiin.

Nykyään vastaava kappale näyttää tältä:

Jos meitä vastaan hyökätään me puolustaudumme muiden kanssa ja puolustamme yhteisin voimin ja kaikin keinoin maatamme ja vapauttamme.

Ruotsin kyvyttömyys valtakuntansa puolustamiseen omalla maaperällään on poliittisen anarkian tulosta, jota Försvarsmakten on kuuliaisesti noudattanut ja toimeenpannut.

Röyhkeä Ruotsi, sopuisa Suomi

Venäjän Suomeen kohdistuneet toimet poikkevat olennaisesti niistä selvistä merkeistä, joita Venäjä on antanut Ruotsille. Osavoitto Venäjälle oli Ruotsin uuden hallituksen linjaus olla hakematta Nato-jäsenyyttä, mutta se ei kuitenkaan muuta sitä, että Ruotsi seisoo selvästi Lännen leirissä. Venäjä haluaa pitää Suomen Naton ulkopuolella, mikä myöskin vahvistaisi Ruotsin ulkopuolella pysymistä. Suomessa Venäjä ajaa tavoitteitaan energiapolitiikalla, kylmän sodan perinteisiin ulkopolitiikkaan kehottavalla diplomatialla, jatkuvalla yhteistyöllä kaikilla tasoilla, joita eivät EU-pakotteet säätele. Tämä on venläinen soft power Suomessa.

Venäjälle suotuisassa tilanteen kehityksessä Suomi on kiila Idän ja Lännen välissä, jota helposti voidaan painostaa ilman hallitsemattoman eskalaation riskiä. Venäjä ei siksi tule tekemään mitään sellaista, joka heikentäisi suomalaisten luottamusta omaan puolustuskykyynsä tai muuttaisi ”hyvän naapurin” -ulkopolitiikkaa, vaan se pyrkii pikemminkin vakauttamaan nykytilanteen antamalla hyväksyviä ja myötäileviä signaaleja. Tässä suhteessa meidän olisi ehkä syytä olla hieman kateelisia Ruotsille, jonka politiikan vaikuttavuuden Venäjä aggressiivisilla toimillaan implisiittisesti tunnustaa.

Ruotsi pitää itseään valtiotoimijana yhtä suvereenina kuin Venäjäkin ja myös osoittaa sen. Se merkitsee muun muassa sitä, että kaikissa tilanteissa Venäjän toimet, jotka ovat Ruotsin etujen ja arvojen vastaiset voidaan tuomita, myös silloinkin kun tiedetään, että sanomaa ei kovin mieluusti oteta vastaan ja että se voi johtaa panosten korottamiseen ja korttien katsomiseen. Suomella ei koskaan ole ollut vastaavaa suhdetta Neuvostoliittoon tai Venäjään, vaan Venäjän ”legitiimien” intressien, so. Venäjän Federaation suvereeniteetin, on aina sallittu rajoittaa Suomen Tasavallan suvereeniteettia. Venäjän heikoimpana hetkenä aikan saatiin aikaan päätös EU-jäsenyydestä, jonka turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta ei kuitenkaan tohdittu paljon metelöidä kuin vasta jälkikäteen.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Rysslands fiende — det svenska försvarets kris, del 10.

Ryskt perspektiv

Detta inlägg har sin bakgrund i mitt tidigare inlägg om den ryska militära doktrinen anno 2010. Jag ber samtliga läsare läsa den en eller två gånger för att hjälpa detta sjunka in, i syfte att nå en förståelse hur Ryssland ser på Sverige (och Finland).

I Stockholms skärgård pågick förra veckan en skarp ubåtsjaktinsats, kallad ”underrättelseoperation” av försvarsmakten, i syfte att utreda något som var indicier av fientlig undervattenverksamhet.

Oberoende om detta var av ryskt ursprung eller inte, så är det med tanke på den ryska tystnaden i ärendet och den över tid kraftigt ökade ryska verksamheten på Östersjön och mot Sverige, skäl att fundera på hur Sverige mitt i allt kan ha blivit Rysslands fiende.

Aldrig neutralt

Sverige har aldrig varit neutralt. SVT avslöjade det svenska långt och djupt gående underrättelsesamarbetet med USA — inte NATO, utan uttryckligen USA! FRA har omfattande befogenheter beträffande inhämtning, isht från de fasta kabelförbindelser till Europa som Ryssland använder sig av. Den svenska regeringen har inte heller varit blyg för att markera tydligt och lägga samarbeten på is med Ryssland. Reinfeldt och 080808 kommer de flesta ihåg. Samarbetet återupptogs visserligen 2011, men slutade igen på våren 2014.

Från ett ryskt perspektiv har Sverige alltid varit militärt allierat. Sverige tillhör Natoblocket. Med Nato-motståndarnas vanligaste argument — att Nato är lika med USA — så har Sverige varit medlem i nästan ett halvsekel. Sverige har bekräftat detta gradvis. Nämligen, genom att bland annat:

  • fortsatt fördjupa sitt Nato-samarbete med mera avancerade övningar där Sverige deltar i försvar av Nato-länder;
  • ingå ett fördjupat, regelbundet och formellt samarbete med USA inom underrättelsetjänst;
  • driva på och ingå ett HNS-avtal och ”särskilt partnerskap” med Nato och facilitera detsamma för Finland;
  • utveckla förmåga till inhämtning på alla arenor och bedriva denna verksamhet utanför Sveriges gränser inom rysk intressesfär;
  • avdela för EU-stridgrupper öronmärkta förband till väpnad Nato-insats i Libyen;
  • i volym återuppta signalspaning i luften och till sjöss på Östersjön, i synnerhet nära Kaliningrad;
  • utan förhandsanmälan öva försvar av Gotland på ett omfattande sätt, som svar på rysk verksamhet ;
  • avdela fartyg, igen utan förhandsanmälan, för att öva med Nato-styrkor i Finska viken och Estland;
  • avdela samtliga gripbara Visby-korvetter till ”Nato-övningen” Northern Coasts 2014 i Finland;
  • tydligt markera, dvs säga upp allt bilateralt militärt samarbete i samma utsträckning som vid 080808;
  • tillåta polska och amerikanska flyg att kränka svenskt luftrum utan att offentligt meddela eller kräva på offentligt svar, innan medier grävt i ärendet och avslöjat dessa och
  • tillåta Natos AWACS-flyg tillstånd att använda svenskt luftrum för sin verksamhet mot Ryssland.

Meanwhile in Finland

Felet med den finska debatten om Sverige är att Sverige oftast jämställs politiskt med Finland och bedöms likvärdigt, med ett litet hån beträffande det försvarsbesluten lett till. Vår gemensamma historia efter det kalla kriget börjar vid EU-medlemskapet dit vi nästan gick ”hand i hand,” även om ett visst svenskt svek ännu omtalas. Många i Finland anser att Sverige gjort samma säkerhetspolitiska beslut som Finland och gått samma väg. Man kunde inte ha mera fel.

Sverige tog en rad politiska beslut, de viktigaste i sammanhanget förstås försvarsbesluten 2000 och 2004, och utvecklade samtidigt en utrikespolitisk verktygslåda som stöd för dessa beslut. Inget hot mot Sverige på tio år var en mycket sund bedömning. Den bedömningen ledde till att försvaret omställdes för att kunna trygga Sveriges och svenskars intressen både hemma, men främst och helst utanför rikets gränser. Det svenska försvaret förvandlades från ett ständigt övande avvärjningsberett värnpliktigt invasionsförsvar till ett gripbart och internationellt insatt professionellt insatsförsvar. Utöver detta breddades nyttjandet av försvarsmakten som ett utrikespolitiskt instrument; under den tiden Sveriges ledning blev besatt med att främja den jättefina demokratiutvecklingen i Ryssland, lade man årligen som bäst sju (7) miljoner kronor på det militära samarbetet med Ryssland, som man som följd av Georgienkriget i augusti 2008 ställde in, återupptog 2011 och igen lade ner i april 2014. Sveriges militära besök, utbyten och gemensamma övningar handlade uttalat (liturgiskt) om att främja förtroende, bidra till kunskapsuppbyggnad, och erfarenhetsutbyte. Ett dolt, ibland även uttalat, motiv var inhämtning beträffande demokratiutvecklingen inom Rysslands väpnade styrkor och främjande av detsamma. Militärt handlade det så klart om att hålla koll på militär förmåga, utveckling och anda hos grannens soldater och förband. Inte så dumt.

I det finska försvaret och den finska politiken gjordes inga omställningar. Försvaret förblev ett tungt och trögt invasionsförsvar som bantades med strukturella förbättringar, men än idag väntar på reformering. Den politiska liturgin om en brobyggande utrikespolitik fortsätter än idag, men tiden och tillfällen har gått förbi.

Edbrytare

Den svenska återvändsgränden kom när alliansregeringen från och med 2006 beslöt att den nationella försvarsplaneringen egentligen inte behövdes ges som särsklit uppdrag till försvarsmakten och även värnplikten kunde läggas ned. Trotjänaren försvarsmakten verkställde samtliga regeringens uppdrag lydigt utan ett tecken på att komma ihåg vad man var edsvuren till. Man såg också till att forma ederna enligt de nya inriktningarna — det mest absurda exemplet på detta kan läsas i det vi finnar kallar för krigsmannaeden (soldaterinran):

Genom att hjälpa andra länder och deras medborgare bidrar vi till fred, demokrati och respekt för mänskliga rättigheter i vår omvärld. Samtidigt främjar vi vår egen säkerhet.

År 1996 var det ännu tydligt:

Om Sverige blir angripet, skall vi med vapenmakt hindra att landet faller i angriparens hand.

Nu låter motsvarande stycke så här:

Om vi blir angripna ska vi och övriga invånare tillsammans och med våra gemensamma krafter med alla medel försvara vårt land och vår frihet.

Att Sverige inte kan återta förmågan till ett trovärdigt försvar av Sverige i Sverige är resultatet av politiskt vanstyre som försvarsmakten plikttroget följt.

Sverige ett, Finland annat

Rysslands aktioner mot Finland skiljer sig från de strama markeringarna mot Sverige. En delseger för Ryssland var förstås den svenska regeringens linjedragning avseende framtida Nato-medlemskap, men den ändrar inte det att Sverige står tydligt i det västra lägret. För Finlands del vill Ryssland hålla oss utanför Nato, vilket också skulle garantera att Sverige hålls utanför. I Finland främjar Ryssland dessa intressen med en blandning av energipolitik, diplomati som uppmanar till en återgång av traditionell finsk kalla krigspolitik och fortsatt samarbete på alla nivåer som inte regleras av EU-sanktioner.

I det bästa möjliga ryska utfallet är Finland en kil mellan Öst och Väst som man vid behov lätt kan trycka på utan risk för okontrollerad eskalering. Ryssland kommer inte att göra något som skulle underkänna den finska försvarsförmågan eller ”goda grannar” -utrikespolitiken, utan snarare mata status quo med signaler om godkännande. I detta avseende borde vi kanske avundas Sverige, vars politik Ryssland med sina aktioner implicit godkänner.

Addenda 29 okt 2014 (urspr bara i finska inlägget): Sverige anser sig vara lika suverän som Ryssland som en statlig aktör och visar det tydigt. Detta tar bland annat uttryck i det att Sverige säger ifrån samtliga ryska aktioner, som bedöms gå tvärt emot svenska intressen, även om man på förhand vet att budskapet inte kommer att tas emot med glad min och att risken för att insatsen höjs och korten synas är uppenbar. Finland har aldrig haft ett motsvarande förhållande till Sovjetunionen eller Ryssland, utan Rysslands ”legitima” intressen, dvs den Ryska federationens suveränitet, har alltid tillåtits inskränka på Republiken Finlands suveränitet. I Rysslands svagaste stund, vid lägsta #lågnivån, fick man till stånd ett beslut om EU-medlemskap i svenskt kölvatten, men även då undvek man att poängtera medlemskapets säkerhetspolitiska aspekter.

A New Normalcy or a New Cold War?

James:

Faulty link to original post, please use this to read full text.

Originally posted on Unsolicited Translations:

This is a translation of Niklas Wiklund’s (Lieutenant-Commander in the Swedish Armed Forces, aka @Twitt_Skipper) Swedish blogpost on 12 October 2014 Ny normalbild eller ett nytt kallt krig?
James Mashiri‘s Finnish translation was very helpful considering my poor Swedish: Uusi normaalitila vai uusi kylmä sota?

—-

Skipper gives this opening to his post:
The purpose of this text is to be an eye-opener to those who have not yet understood the serious and broad shifts in the security landscape whose main author is Russia. There are many who continue to live in ignorance and look for everlasting peace, even though we are hearing daily reports on events that are connected – directly or in a roundabout way – to the our safety in the northern Europe.

The situation in our neighborhood and the relations between Russia and the West have so fundamentally changed that we must describe this…

Visa källa 4 418 fler ord

Itämeri ja sukellusveneet — kaksi aikajanaa

Korvetti HMS Stockholm Jungfrufjärdenillä Tukholman saaristossa
Korvetti HMS Stockholm partioi Jungfrufjärdenillä Tukholman saaristossa. Kuva: (REUTERS/Anders Wiklund/TT News Agency)

Helsingin Sanomat on julkaissut kaksi lukemisen arvoista juttua liittyen lähialueemme turvallisuustilanteen kehitykseen, joita avoimesti suosittelen kaikille lukjoilleni.

Tässä yhteydessä on syytä sanoa ”sidonnaisuuksista” sen verran, että tähän Helsingin Sanomia koskevaan suositukseen on vaikuttanut se, että lähteenä on käytetty käännöstäni Skipperin kirjoituksesta. Skipper on ruotsalainen turvallisuuspoliittinen bloggaaja ja palvelee Ruotsin puolustusvoimissa komentajakapteenin arvossa korvetti HMS Stockholmin päällikkönä. HMS Stockholm on mukana sukellusvenejahdissa. Good hunting, Skipper!

Toinen vaikuttava seikka on ollut se kohteliaisuus, hienotunteisuus ja arvostus, jolla Hesarin toimittajat ovat minua blogiini liityvissä asioissa lähestyneet. Tämä sidonnaisuuksista. Linkit alla.



Näin Ruotsin ja Venäjän välit ovat kiristyneet

HS kokosi aikajanalle uutisia, jotka kertovat Ruotsin ja Venäjän välien kiristymisestä.

Tämä juttu on päivitetty ja ”suomalaistettu” versio kääntämästäni Skipperin tekstistä. Esitysmuoto on erittäin havainnollinen.



Ruotsilla kaksi uutta havaintoa vieraasta vedenalaisesta toiminnasta

Puolustusvoimain komentaja Sverker Göranson sanoo, että Ruotsi on valmis käyttämään myös asevoimaan vieraan vedenalaisen toiminnan etsinnöissä.

Alla muutama ote lopussa olevasta aikajanasta koskien sukellusvenehavaintoja vuodesta 1981. Jätän johtopääätökset ja pohdinnat lukijalle. Kehotan tutustumaan täydelliseen aineistoon otsikon linkistä.

1982: ”Toivon että kyseessä oli tiläpäinen onnettomuus eikä Ahvenanmaan alueelle tultu tietoisesti. Olen uskonut että demilitarisoitua asemaamme kunnioitetaan.”

1983: ”On vaikea nähdä että jollain Itämeren valtiolla olisi syytä pyrkiä heikentämään alueella vallitsevaa tilannetta.”

1984: ”Vaikeus aiheutuu siitä, että ristiriitaisia selityksiä on antanut kaksi hallitusta, joihin kumpaankin Suomi on ‘tottunut luottamaan.'”

1984: ”välikohtaukset eivät ole muuttaneet Pohjolan turvallisuuspoliittisen tilanteen perusteita vaikkakin sotilaallinen toiminta Itämerellä on viime vuosina voimistunut.”

1989: ”Epäiltyä sukellusvenettä pommitettiin samoilla vesillä viimeksi kesällä 1986.”

1989: ”Huhtikuussa pudotetut varoituspommit sisälsivät noin kilon verran räjähdysainetta eikä niiden pitäisi vahingoittaa vedenalaista alusta. Kansainvälisten sopimusten mukaan väärillä aluevesillä liikkuvan aluksen pitäisi varoitusten jälkeen nousta pintaan.”

1990: ”Mikäli alus on sisäisillä aluevesillä, se pyritään pelottamaan pois vaarattomilla käsisyvyyspommeilla. Jos varoitus ei vaikuta, sitä tehostetaan syvyyspommilla, joka on pyrittävä pudottamaan niin, ettei se tuhoa venettä.”

1991: ”Merivoimat teki varman havainnon Suomen aluevesirajaa loukanneesta sukellusveneestä. [...] Merivoimien alukset olisivat voineet pudottaa varoitukseksi pari nyrkin kokoista käsisyvyyspommia. Niin ei tehty, koska sukellusvene oli ensimmäisen havainnon jälkeen koko ajan matkalla pois Suomen vesiltä.”

1992: ”Sukellusvenejahti jatkui Tukholman eteläisessä saaristossa 800 neliökilometin alueella. Bildtin mukaan joukoilla on lupa ampua varoittamatta. Jossakin alueen sisällä lepää nyt räjähtämätön torpedo. Joukot avasivat 13. syyskuuta tulen vierasta sukellusvenettä vastaan.”

2000: ”Merenpohjasta Ruotsin rannikolta on löytynyt jälkiä, jotka ovat peräisi sukellusveneestä [...] Jälkiä on löydetty kolmesta eri paikasta. Nämä ovat Tukholman lähistöllä sijaitseva Hårsfjärden vuonna 1982 sekä gotlantilaiset Klintehamn vuonna 1986 ja Kappelshamnsviken 1987.”

2004: ”Myös Suomen merialueilla tehtiin havaintoja tuntemattomista sukellusveneistä, mutta niistä vaiettiin [...] Suomen vesillä liikkui neuvostoliittolaisia ja ruotsalaisia sukellusveneitä, ehkä muitakin.”

2006: ”Suomenlahdella tehdään ‘joitakin’ sukellusvenehavaintoja vuosittain.”

2007: ”Jos alueloukkauksesta olisi tietoa, niin siitä ei kerrottaisi.”

2014: ”Tukholman saaristossa ehkä vieras sukellusvene.”

//James